H
HelpMe!!
Vieras
Polvilumpioni pamahti sunnuntaina hetkellisesti pois paikaltaan. Meni siis samantien itsestään takaisin paikalleen. Jotain taisi silti revetä ja mennä rikki, sillä seuraavana aamuna polvi oli turvonnut huomattavasti, enkä saanut sitä liikautettuakaan voimakkaan kivun vuoksi. En myöskään saanut jalkaa koukkuun enkä edes täysin suoraan, liikkumavara oli hyvin pieni.. (olen lähdössä ulkomaille ensiviikolla)
Päivystyksessä lääkäri punkteerasi polven minun pyynnöstäni, koska olin varma että siellä olisi nestettä. Lääkäri tosin epäili että olisi kyse kudosturvotuksesta, eikä nesteestä. Vaan kuinka ollakaan, minä olin oikeasta.. Lääkäri veti polvesta kolme isoa ruiskullista (90ml) tummanpunaista verta! Kävi muuten helv*tin kipeää.
Olo helpotti heti, kipu väheni ja pystyin jo aavistuksen varaamaan painoa kyseiselle jalalle. Tarvitsin silti kyynärsauvat voidakseni kävellä.
Punkteerauksesta on nyt kulunut 2,5 vuorokautta. Pystyn jo kävelemään ilman sauvoja, mutta sellaista nilkutusta se kävely on vieläkin. En silti saa polvea edelleenkään täysin suoraan tai koukkuun enempää kuin 90 astetta.. Eli siis on turvoksissa joten näkee selvästi että nestettä (verta) on kertynyt takaisin, vaikka kipua ei enää ole.
Kysymys kuuluukin, kannattaako minun käydä punkteeraamassa polvi vielä uudestaan ennen ulkomaanmatkaa, vai haihtuuko veri itsestään pois polvesta? Ja jos haihtuu niin missä ajassa?
Olisi kivaa jos joku veripolvesta kärsinyt voisi kertoa kokemuksia. Jokinhan siellä polvessa rikki on mennyt kun on verta vuotanut. Röntgen otettiin ja murtumia ei ainakaan näkynyt.