Kokemuksia tukiperheestä?

Hei!

Olen kolmekymppinen sinkkunainen ja alkamassa "tukiperheeksi".
Olen iloinen siitä, että ainakin täällä pk-seudulla tukiperheenä voi toimia yksinäinenkin. Parisuhdetta ei ole siunaantunut, eikä omia lapsia. Aikaa on viikonloppuisin, kun en mikään juhlijahirmu ole, vaan vietän aika rauhallista ja vakiintunutta elämää.

Itse ajattelin, että miksen voisi ottaa kerran kuussa viikonlopuksi lasta tänne (vain yksi, kun kahdelle ei varmaan ole tilaa), kun kerran aikaa on ja itsekin olen yksinäinen. Siinä on apua muille ja kyllähän siitä itsekin iloa ja puuhaa saa.

Rahallinen korvaus mennee uimahalliin ja ruokaan tms. kokonaan aina. Se ei kummoinen ole.


Mietiskelen muuten yhtä kysymystä, josta voisin muutaman mielipiteen mielelläni kuulla: Itse olen vakaumuksellinen kristitty. En ole mikään vouhkaaja, mutta asia on kuitenkin läsnä omassa elämässäni. Pitäisikö minun jollain lailla tuoda mahdolliselle tukilapsen perheelle asia esiin, mikäli se jollain lailla tulee myöhemmin esiin, jos se on heille joku kynnyskysymys?

Pelkään toisaalta sitä, että jos itse oikein varta vasten otan asian puheeksi, he kuvittelevat, että olen joku käännyttäjä tai lapsen aivopesijä, mistä ei ole kyse. Haluaisin vain itse olla rauhassa asian kanssa niin, ettei myöhemminkään tarvitse tulla ihmettelyä puoleen tai toiseen, jos joku asia putkahtaa viikonloppuna vaikka lapsen käydessä esille jne...?????

Toivottavasti joku nyt sai tolkkua siitä mitä ajan takaa.

 

\

Hei!

Olen kolmekymppinen sinkkunainen ja alkamassa "tukiperheeksi".
Olen iloinen siitä, että ainakin täällä pk-seudulla tukiperheenä voi toimia yksinäinenkin. Parisuhdetta ei ole siunaantunut, eikä omia lapsia. Aikaa on viikonloppuisin, kun en mikään juhlijahirmu ole, vaan vietän aika rauhallista ja vakiintunutta elämää.

Itse ajattelin, että miksen voisi ottaa kerran kuussa viikonlopuksi lasta tänne (vain yksi, kun kahdelle ei varmaan ole tilaa), kun kerran aikaa on ja itsekin olen yksinäinen. Siinä on apua muille ja kyllähän siitä itsekin iloa ja puuhaa saa.

Rahallinen korvaus mennee uimahalliin ja ruokaan tms. kokonaan aina. Se ei kummoinen ole.


Mietiskelen muuten yhtä kysymystä, josta voisin muutaman mielipiteen mielelläni kuulla: Itse olen vakaumuksellinen kristitty. En ole mikään vouhkaaja, mutta asia on kuitenkin läsnä omassa elämässäni. Pitäisikö minun jollain lailla tuoda mahdolliselle tukilapsen perheelle asia esiin, mikäli se jollain lailla tulee myöhemmin esiin, jos se on heille joku kynnyskysymys?

Pelkään toisaalta sitä, että jos itse oikein varta vasten otan asian puheeksi, he kuvittelevat, että olen joku käännyttäjä tai lapsen aivopesijä, mistä ei ole kyse. Haluaisin vain itse olla rauhassa asian kanssa niin, ettei myöhemminkään tarvitse tulla ihmettelyä puoleen tai toiseen, jos joku asia putkahtaa viikonloppuna vaikka lapsen käydessä esille jne...?????

Toivottavasti joku nyt sai tolkkua siitä mitä ajan takaa.

Ei siitä minun mielestäni tarvitse erikseen mainita. Eihän sinun uskonnollinen vakaumuksesi oikeastaan liity lapsen hoitoon. Tietty jos meinaat kirkkoon tai kirkkokonserttiin tms... mennä on hyvä kysyä lapsen vanhemmilta. Kaikki kun ei välttämättä tykkää, että lapselle "tyrkytetään" jotain uskontoa.

 

\

\

Hei!

Olen kolmekymppinen sinkkunainen ja alkamassa "tukiperheeksi".
Olen iloinen siitä, että ainakin täällä pk-seudulla tukiperheenä voi toimia yksinäinenkin. Parisuhdetta ei ole siunaantunut, eikä omia lapsia. Aikaa on viikonloppuisin, kun en mikään juhlijahirmu ole, vaan vietän aika rauhallista ja vakiintunutta elämää.

Itse ajattelin, että miksen voisi ottaa kerran kuussa viikonlopuksi lasta tänne (vain yksi, kun kahdelle ei varmaan ole tilaa), kun kerran aikaa on ja itsekin olen yksinäinen. Siinä on apua muille ja kyllähän siitä itsekin iloa ja puuhaa saa.

Rahallinen korvaus mennee uimahalliin ja ruokaan tms. kokonaan aina. Se ei kummoinen ole.


Mietiskelen muuten yhtä kysymystä, josta voisin muutaman mielipiteen mielelläni kuulla: Itse olen vakaumuksellinen kristitty. En ole mikään vouhkaaja, mutta asia on kuitenkin läsnä omassa elämässäni. Pitäisikö minun jollain lailla tuoda mahdolliselle tukilapsen perheelle asia esiin, mikäli se jollain lailla tulee myöhemmin esiin, jos se on heille joku kynnyskysymys?

Pelkään toisaalta sitä, että jos itse oikein varta vasten otan asian puheeksi, he kuvittelevat, että olen joku käännyttäjä tai lapsen aivopesijä, mistä ei ole kyse. Haluaisin vain itse olla rauhassa asian kanssa niin, ettei myöhemminkään tarvitse tulla ihmettelyä puoleen tai toiseen, jos joku asia putkahtaa viikonloppuna vaikka lapsen käydessä esille jne...?????

Toivottavasti joku nyt sai tolkkua siitä mitä ajan takaa.

Ei siitä minun mielestäni tarvitse erikseen mainita. Eihän sinun uskonnollinen vakaumuksesi oikeastaan liity lapsen hoitoon. Tietty jos meinaat kirkkoon tai kirkkokonserttiin tms... mennä on hyvä kysyä lapsen vanhemmilta. Kaikki kun ei välttämättä tykkää, että lapselle "tyrkytetään" jotain uskontoa.

Olemme itse miettimässä että kesäksi lapsia , ei kuitenkaan tukiperheeksi asti, vaan vain kesäksi.

Minusta tuo vakaumus asia olisi hyvä ainakin mainta. Kakille se asia ei ole tärkeä, mutta nillle, joilla on täusin toisenlainen näkemys / vakaumus, asia on tärkeä, se on kynnyskysymys.
Olemme itsekin kristittyjä, vakaumuksellisia, muttei mitään vouhkaajia, matalan ja hillityn linjan viejiä mutta onhan meillä kristillisyys kodissa näkyvillä kun on Raamattua ja ristiä esillä.

Itse olisin tyytyväinen, jos lapseni pääsisi kristilliseen tukiperheeseen, olisin ollut silloinkin kun en vielä uskossa ollut, eli näinkin päin.

Suosittelen että haastattelu-kotikäynnillä kerrot vakaumuksestasi. Me ainakin kerromme, kun kotikäynnin aika koittaa.

Ainakin se takaa sen, ettei saunakaljoja ole. Käsittääkseni vakaumuksellinen kristitty kuitenkin raamattua noudattaa ja siihen elämään ei alkoholi kuulu silloin, tai määrä on niin vähäinen ettei se kotikaljaa kummempaa kynnystä ylitä. :saint:

 

Pääkaupunkiseudulla alaikäraja on 3 vuotta!! Tai lastensuojelu sanoo näin, että YLEENSÄ ei alle 3v lapsille paikkoja ole...
Mutta siis mahdollisuus olisi saada myös alle 3 vuotiaalle tukiperhe, ja jonot ovat pitkät, joten johan siinä jonotellessa lapsi täyttää tuon 3 vuotta...

 

Joskus olen miettinyt tukiperheeksi ryhtymistä,mutten ole saanut aikaiseksi lähteä niihin tiedotustilaisuuksiin.Olen jäänyt joskus 5 lapsen yksinhuoltajaksi(nuorin 10 kk),siitä on jo toistakymmentä vuotta aikaa.Selvisin,koska olin muutenkin ollut paljon yksin lasten kanssa(mies armeijassa ensimmäisen ollessa vauva,sitten miehen opiskelut toisella paikkakunnalla,3 vuotta(oli vaan vikonloppuisin kotona).Tukenani on ollut aina hyvä tukiverkosto,vanhempani asuvat lähellä,sukulaisia muitakin,tuttavaäitejä ym.Nyt olen jo mummoiässä ja asun avoliitossa miehen kanssa joka on myös tottunut lapsiin(monta lasta).Suurin osa lapsistamme jo aikuisia,minulla vielä 2 murrosikäistä ja avomiehen nuorin,6-vuotias välillä viikonloppuisin meillä.Meillä on totuttu hälinään ja hyörinään vuosien mittaan ja en pitäisi mahdottomana,että tukitoimintaaan vielä innostuisin.Tosi arvokasta työtä ne ihmiset tekevät,jotka tähän ryhtyvät.

 

Meille on tulossa lähiaikoina kokous jossa mietitään meidän mahdollisuuksia saada tukiperhe. Tätä olen toivonut jo pidempään ja ehkä se nyt vihdoin toteutuu. Pelottaa vaan aivan älyttömästi, en ole juurikaan ollut lapsesta erossa ja vaikka lapsi ei vierastakaan niin nukkumaan meno on sellanen milloin tulee äitiä todella kova ikävä. En itsekään haluaisi olla öitä erossa, pelottaakin, voidaanko minut pakottaa antamaan lapsi yöksi tukiperheeseen vastoin meidän tahtoamme? Lapsi on vielä alle 3v. ja todella kiinni minussa (ja minä hänessä). Päiväseltään hän varmasti viihtyy jos perhe häntä kohtelee hyvin ja ehkä minäkin pärjään jotenkuten erossa tuosta nappulasta mutta yökyläilyihin ei olla kumpikaan valmiita. Onkohan sittenkään hyvä idea ottaa tukiperhettä jos nuo yökyläilyt tulee pakollisiksi? Entä jos perhe ei olekaan kunnollinen? Voidaanko itse päättää ettemme halua perhettä meille tukiperheeksi? En oikein uskalla luottaa ihmisiin. Apua tarvitaan mutta uskallanko luottaa sen antajiin?

 

Ei kai sitä nyt pakoteta missään ketään!?
Eikö se ole avohuollon tukitoimea tuo tilaisuus teillekin?

Kyllä minusta siinä on yhteistyöstä ja lapsen ja myös vanhempien jaksamisen tukemista. Onhan se toisaalta ihan hyvä lapsen myös oppia olemaan muuallakin... ei niin, että se olisi tavoite pienellä, mutta toisillahan on mummoloita ja kummiloita, joissa on yökylässä jo aika pienenäkin ihan luonnostaan.

Itse ikävöin äitiä vielä 7-vuotiaana lastenleirillä, mutta kyllä siitä yli pääsee, ja eikö sitä lapseen tutustuta ensin, ennen kuin yötä olemaan otetaankaan. Samoin sinä tutustut perheeseen.

t. Toivottavasti tuleva tukiperhe

 

Olen miettinyt itse (ilman,että mitään virallista olisi saatu aikaiseksi) että voisin kyllä auttaa vauvansa/pienen lapsensa kanssa yksin olevaa äitiä.
"Ongelmana" vain on;että käyn päivätöissä ja olen kahden leikki-ikäisen yh itsekin.Joten käytännössä vaan viikonloput kävisi.
Meillä muksut toivovat molemmat että vielä tulisi vauvoja peheeseen ,muttei ole tulossa.
Näin saisivat hekin iloita uudesta tulokkaasta,vaikkei se "oma " olisikaan.
Itse vaan on jo helpommalla puolella,lapset omatoimisia ja yötkin saa nukkua...ja vielä silti olisi aikaa ;huolenpitoa ja haleja jäljellä =)
Saikohan tästä nyt mitään tolkkua?
Onko ketään muuta;joka ajattelisi samoin,tai olisi jopaa tehnyt asian eteen jotain konkreettistakin?
Pääkaupunkiseudulla asustellaan.

 

"Jaa-a": Mustu ja laittele ilmoituksia tänne, tapaillaan ja "mitäs nyt"-osioon. Itse sain avun "mitäs nyt"-palstan kautta kun haeskelin vuorohoitokaveria. Homma toimii niin, että ystävystyimme ja rakensimme puolin ja toisin vankan perusluottamuksen. Nyt tämä ystäväni katsoo lastani jotta pääsen koululle ja minä vuorostani katson hänen naperoitaan jotta saa hetken aikaa itselleen. Aikaa se vei jonkin verran ennen kuin löyty ihminen joka tuntui luotettavalta ja jonka kanssa alkoi kemiat kohtaamaan, mutta kyllä se etsiminen ja kuuluttaminen kannatti =) Tosin tämä ystäväni on ydinperheäiti, mutta yhtälailla hekin tarvitsevat sitä omaa aikaa jos mies paljon töissä ja sitten sitä aikaa parisuhteen hoitamiseen. Joten siitä vain etsimään, apuja vailla olevia löytyy takuulla kunhan kysyntä ja tarjonta vain löytävät toisensa!