H
huttu
Vieras
Poksahti tossa tota sairaalasarjaa kattellessa yhtäkkiä mieleen, kun olin ekaa kertaa elämässäni sairaalassa, Tayssissa. Tehtiin vatsaontelon tähystys ja olin just päässy osastolle pää pöhnäsenä toipumaan ja se lääkäri (nuori nainen) tuli kertomaan missä mennään. "Se on nyt sillä lailla, että sä et tuu ikinä saamaan luonnollisesti lasta, sulla on paikat täynnä endometrioosia ja munatorvet täysin tukossa..." kännykkä soi "no hei kulta...plää plää" "se oli mun poika". "Että ei sit muuta kun koeputkihedelmöitystä, jos niitä lapsia. Näkemiin." Hyvin pitkälti tohon malliin se meni.
Mä en sanut sanaakaan siihen väliin. Ei antanut aikaa mun kysymyksille, olin aivan shokissa (mitään noin pahaa en ollut kuvitellutkaan), ei yhtään kysynyt miltä se musta kuulostaa, miltä tuntuu jne. Ja toi kännykkään jaarittelu siinä samalla... Voi v*ttu!
Vähän myöhemmin hoitaja tuli kysymään mun vointia ja kysyi mitä se lääkäri mulle sanoi. Sit kun jouduin sanomaan ton kaiken ääneen, aloin itkeä niin että siitä ei tulut loppua... Jäi tosi tikkunen maku. Ja tosta on aikaa nyt 4 vuotta.
Mä en sanut sanaakaan siihen väliin. Ei antanut aikaa mun kysymyksille, olin aivan shokissa (mitään noin pahaa en ollut kuvitellutkaan), ei yhtään kysynyt miltä se musta kuulostaa, miltä tuntuu jne. Ja toi kännykkään jaarittelu siinä samalla... Voi v*ttu!
Vähän myöhemmin hoitaja tuli kysymään mun vointia ja kysyi mitä se lääkäri mulle sanoi. Sit kun jouduin sanomaan ton kaiken ääneen, aloin itkeä niin että siitä ei tulut loppua... Jäi tosi tikkunen maku. Ja tosta on aikaa nyt 4 vuotta.