kokemuksia muilta: uusperheessä lapsettoman puolison kanssa

[väsynyt tähän]

miten on sujunut? onko ollut tilanteita joissa se lapseton osapuoli ei oikein ymmärrä lasten maailmaa, siis mitä pinei lapsi ymmärtää ja mitä ei?
tuleeko sellaisia hetkiä jolloin mielipiteet eroaa jyrkästi toisistaan, ja vanhempana joutuu ottamaan puolensa (lapsi tai puoliso)
entä miten hyvin se lapseton osapuoli jaksaa sitä pienten lasten uhmaa, kiukkua ja yöheräilyä? joutuuko suhde koetukselle aina sellaisina vaikeampina aikoina?

kokemukset olisi enemmän kuin tervetulleita.. itse painin näiden asioiden kanssa juurikin... on vaikea tilanne kun kuitenkin ymmärrän puolisoni turhautumista, väsymystä jne. mutta oma lapsi on kuitenkin oma lapsi, se kuuluisa äitigeeni auttaa mua jaksamaan ne kaikki uhmat ja kiukut ja jatkuvat yöheräilyt, itkut... miehellä taasen sitä ei ole, kyllä mä tiedän miten voi turhautua "vieraan" lapsen itkuun ja raivoon... en mäkään jaksa muiden lasten kiukkua.. joten miten teillä muilla on mennyt, auttaako lopulta vain aika...?

 

[uusperheellinen]

Meillä jo yhteinenkin lapsi ja kyllä täytyy myöntää että isäpuoleksikin on täytynyt kasvaa niinkuin isäksi. Välillä olen kyllä joutunut asettumaan lasten puolelle ja yhteenottoja tullut siitä että kuinka monta lasta meidän perheessä onkaan(siis onko mieskin lapsen tasolla?) Joskus olen vaan yksinkertaisesti tehnyt lapsille ja miehelle selväksi, että minä nyt päätän kun tiedän ja minulla on kokemusta. Alkuaikoina laitoin heidät esim. pelailemaan ja viettämään aikaa yhdessä, jotta mies ymmärtäisi ja näkisi miten lasten maailmassa ajatellaan ja koetaan asioita ja ei ole olemassa ns. turhaa kiukkua tai ilkeyttä lapsen puolelta vaan suru tai kiukku on totista totta lapselle, joka ei ymmärrä.

 

[ap]

Meillä jo yhteinenkin lapsi ja kyllä täytyy myöntää että isäpuoleksikin on täytynyt kasvaa niinkuin isäksi. Välillä olen kyllä joutunut asettumaan lasten puolelle ja yhteenottoja tullut siitä että kuinka monta lasta meidän perheessä onkaan(siis onko mieskin lapsen tasolla?) Joskus olen vaan yksinkertaisesti tehnyt lapsille ja miehelle selväksi, että minä nyt päätän kun tiedän ja minulla on kokemusta. Alkuaikoina laitoin heidät esim. pelailemaan ja viettämään aikaa yhdessä, jotta mies ymmärtäisi ja näkisi miten lasten maailmassa ajatellaan ja koetaan asioita ja ei ole olemassa ns. turhaa kiukkua tai ilkeyttä lapsen puolelta vaan suru tai kiukku on totista totta lapselle, joka ei ymmärrä.

kiitos ajanmyötä siis on helpottanut? entä auttoiko yhteinen alspi sitten asiaa, siis tajusiko mies viimein ne pienet jutut lapsiin liittyen? siis että ei ilkeyttään itke jne

 

[uusperheellinen]

Meillä nyt jo murkkuikäinen ja taapero eli kaksi uhmaikäistä ja taas uudet haasteet edessä. Onneksi voidaan jo yhdessäkin asioista keskustella ja mies vie ja hakee isompia harrastuksista ja koulusta. Kyllä mulle sanoo joskus että nyt enempi otetta ja kotiarestia, vaikka oliskin murrosikäinen niin ei sulle saa tollain puhua (eli on tukenut loppupeleissä vanhemmuudessa, johon en välttämättä äitinä niin hyvin oliisi kyennyt eli tämä perinteinen että äiti lupaa, mutta isä kieltää) Mitä tähän yhteiseen lapseen tulee niin ehkä kasvu isäksi on ollut helpompi kun "esikoulu" on jo käytynä. Ei ole ollut semmoisia murheita että tuolta baarista olisi saanut odotella, kun kotielämää on kumpikin jo elänyt ennenkin ja vapaus tulla ja mennä miten huvittaa on ollut menetettynä ennen lapsen syntymääkin. Seurustelin kyllä hetken aikaa sellaisen miehen kanssa, josta huomasin pian , ettei meidän kuvioihin sovi( eli hermoili ja uhkaili lapsia niin että lapset pelkäsi) Niin kauan kuin lapset uskaltaa reilusti "soittaa suutaan " isäpuolelle niin ei ole pelättävää etteikö hienosäädöllä saisi vielä kunnon kumppanin muovattua.

 

[ap]

meillä on ongelnma sillain että kun paikalla on minä,mies ja lapsi niin miehen hermot palaa herkästi (ilmeisesti jotenkin sitten se mun ns. "kiltteys" aiheuttaa sen) mutta kun ovat lapsen kanssa kahden niin sujuu hyvin (siis jos en ole tilanteessa mukana...)
mä en ole mikään super hempeä äiti, kuria pidän jne. mutta siltikin mies vetää ärsyyntymisen överiksi kun on esim uhmakohtaus menossa mitä mä hoidan..
ei siis ole jatkuvaa ja vaikuttaa paljon asiaan onko mies väsynyt..
mä koitan olla kritisoimatta miestä, sen tyyliä olla jne. mutta välillä se on vaikeaa.. asioista kyllä keskustellaan mutta jotenkin tää nyt vaivaa mua..
mies puuhailee lapsen kanssa hienosti, kantaa vastuuta ja hoitaa mutta välillä vaan tuntuu että se ei todella ymmärrä että lapsi ei ilkeyttään itke yöllä, tai raivoa päivällä.. tai jos lapsi ei kerro mikä on, syynä ei ole se ettei sitä nyt huvita, vaan sillä ei välttämättä ole sanoja niihin pelkoihin/kiukkuihin
mutta eiköhän tämä tästä vielä.. mies tietää että jos joskus menee rajan yli ärsyyntymisen kanssa, niin mä en mieti edes minuuttia kumman valitsen..

 

[NetanJahu]

Meillä uusperhe jossa kolme lasta. Minulla oli edellisestä liitosta kaksi lasta ja miehellä ei ollut lapsia. Hyvin lähti heti menemään kaikki, lapset on kuin omia miehelleni. Ei ole mitään ongelmia ollut. Nyt meillä myös vuoden ikäinen yhteinen lapsi. Ja naimisissa ollaan. Meillä ei siis mitään ongelmia.

 

[mamma kolmelle]

Meillä minä ja mies mentiin yhteen kun kaksi lastani olivat vielä vauvoja, eli mieheni on ainoa kunnon isä mitä lapsillani on ikinä ollut.
Nyt meillä on heidän lisäkseen yksi yhteinen lapsi.

Täytyy sanoa että meillä ei ainakaan ole helpottanut yhtään ajan myötä, minä olen yhä vastuussa koko perheestä niin taloudellisesti kuin muutenkin. En tiedä miten kauan jaksan enää odottaa että mieheni aikuistuisi.

Meillä on yhä "mun lapset" ja "meidän lapsi" valitettavasti. Jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää, olisin jäänyt yh:ksi, toinen aikuinen ei suinkaan kanna kanssasi vastuuta vaan lisää kuormaasi entisestään.

 

[vaikeaa]

mulla oli 2 lasta kun yhteen mentiin. vaikeaa oli!!! mies ei tajunnu yhtään lapsista, säännöistä yms.. mutta kaikkein vaikein oli vissiin tajuta että lasten tarpeet menee aikuisten edelle. mies olis esim.halunnu sekstailla tai muuten vain makoilla ja pussailla kun lapsilla esim.ruoka-aika, sai ihan hirveitä kilareita kun jäi "kakkoseks". jouduin selittämään miehelle asioita ihan perusjutuista lähtien, just tuo että ei ne lapset tahalleen itke keskellä yötä yms... meillä helpotti muutaman vuoden jälkeen. saatiin ensimmäinen yhteinen lapsi. ensimmäinen vuosi oli silloinkin ihan hirveä, mies oli kuvitellut vauva-arjen vissiin ihan toisenlaiseksi... nyt meillä on jo kaksi yhteistä lasta ja mies on vanhemmille lapsillekin kuin oma isä. perhe-elämä on nyt ihan mahtavaa ollut jo useamman vuoden, mutta kivikkoinen oli alkutaival kun kaks ihan eri elämäntilanteissa olevaa laitettiin yhteen

 

[BootyPeppi]

Meillä meni mukavasti, tosin toki välillä ei ihan ymmärtänyt mitä tapahtuu ympärillä. Meillä on niin paljon samoja mielipiteitä vaikka myös niitä eriäviä joukossa. Mies ei ole hirmuisesti puuttunut kahden lapseni kasvatukseen vaan myötäillyt ja toiminut samoin kuin minä. Tosin kasvatusaatteemme ovat samanlaiset. Nyt kun hänellä on oma lapsi niin ehkä vielä lähentynyt minun lasteni kanssa enemmän.

 

[mm]

Meillä oli selkeä jako ; minä hoidin kaiken lapsiin liittyvän , puoliso ei osallistunut tai ottanut vastuuta jos olin kotona. Mun ollessani töissä hän huolehti lapsista , mutta muuten ei. En olisi tuohon suhteeseen alkanut yhteistä lasta tekemään , koska siinä olisi ollut selkeä jako mun ja sun lapsiin , mikä ei ole lapsille oikein.