Synnytin MKS:ssa huhtikuussa 2004 kolmen viikon sairaalassa makailun jälkeen. Varsinkin synnytyksen jälkeinen hoito ja ohjaus olivat erinomaista. Eipä siinä sitä ennenkään ollut valittamista, mutta se makoilu ei ollut herkkua, joten ei muutenkaan jäänyt niin mukavat muistikuvat. Lääkäreistä ei ole huonoa sanottavaa, tosin ei niitä itse synnytyksessä tarvittukaan. Tuossa ajassa niitä ehdin tapaamaan jo aika monta (6). Kätilöiksi synnytykseen sattui mielestäni onneksi kaksi varsin kokenutta kätilöä. Tunsin olevani "turvallisissa" käsissä ja satuin olemaan silloin ainut synnyttäjä, joten sain aika paljon huomiota.
Ohjausta imetykseen ja vauvan hoitoon annettiin aina, kun sitä rohkenin pyytää ja ihan kädestä pitäen. Vauvan sain ottaa vierihoitoon tai viedä vauvalaan, jos siltä tuntui.