Kokemuksia, mielipiteitä tai vasn vertaistukea asiaan

Toivottavasti ei liian sekava teksti, koitan selkeästi kirjottaa tämän ja muistaa kaikki yksityiskohdat, nyt tarvis jotain vertaistukea asiaan, joka huolestuttaa.. eli minulla vuoden ikäinen taapero syntynyt SGA keskosena, ei ongelmia päinvaistoin vauva ollut kuin pieni ihme, ainoastaan, että hyvin pieni oli ja sen mukaisesti mentiin. Alussa varsinkin korvikemaito (keskosille tarkoitettu) aiheutti vatsavaivoja, nämä aikalailla väistyivät kun keskos maidon sai vaihtaa 3.5 kg kilon tullessa täyteen (lisään vielä tähän että oman terveystilan vuoksi imetys ei ollut mahdollista) puklausta ja "limaisuutta" ollut aika lailla alusta asti, monesti menimme päivykseen, kun yks kaks rupesi kakoamaan ja maidot tuli suusta ja nenästä, oli itselle vain todella pelottaa tilanne, vaikka lääkärin mukaan ihan normaalia eikä vaaraa ollut. No elämä jatkui mukavasti puklaus ym kakoamiset vähentyivät ja vauva sen kun kasvoi ja kehittyi ja voi hyvin. Kiinteät aloiteltiin 4 kk iässä keskosuuden vuoksi. Myös peruna porkkana velli tuli kuvioihin. Noin 7-8 kk iässä vauva rupesi todella paljon kakoamaan ja kakoaminen johti siihen että vauva oksentaa jopa 1-4 kertaa päivässä. Myös kerää hyvin herkästi limaa kun kakoaa. Lääkäreissä ravattu, ei ole painoon eikä kasvuun vaikuttanut oksentelu. Useasti oksentaa myös lähes kaikki ruuankin. Kakoaminen yleensä alkaa ruokailun yhteydessä, mutta voi myös tapahtua jo enenn kun on edes aamupalaa Syönyt. Sitten useasti myös tämä tapahtuu kun esim vaihdetaan vaatteita tai vaippaa taikka pestään kakka. Välillä tuntuu että vauva itse myös aloittaisi vaan tekemään kakoamista, joskus auttaa kun huomiota kiinnitetty muualle niin on kakoamisen lopettanut. Meillä oli noin kuukauden närästyslääke käytössä, 95-98 % kakoaminen loppui yhtäkään oksennusta ei lääkkeen kokeilu aikana tullut, ja satunnaiset kakoamiset olivat hyvin lieviä. Lääkäri lopetti lääkkeen ja haluisi tutkia mahaletku tutkimuksessa olisiko kyse närästyksestä. Hiukan tuo toimenpide jännittää kun vauva on muutenkin hyvin herkkä tuolle kakoamiselle sekä oksentelulle ja antaako edes laittaa.. ja herkästi rupeaa itkiessä oksentamaan kun kerää limaa niin paljon.. todell hankalalta tuntuu.. mietitty myös voisiko ruuan karkeus vaikuttaa asiaan, aamut nyt soseisenpmaa ruokaa oksentelun vuoksi enkä ole oiken uskaltanut antaa niin karkeaa taikka mitään paloja ruuasta. Olen myös miettinyt voisiko olla vain niin herkkä kurkku? Tai että ruoka jotenki nousee ja siitä tulee kakoamista joka johtaa oksentelun.. tänäänkin jo melkein kaikki ruuat tullut pihalle. Ja nyt yösyöminen on myös tullut takaisin kuvioihin koska nälkä rupeaa tietysti tulemaan paljon aikaisemmin kun oksentelee eikä aina ota uudestaan ruokaa kun koittaa korvata menetettyä ruokaa. Yöllä kun hän on muutenkin väsynyt kun herää niin pakko se on sitten antaa esim. Velliä kun ei välttämättä jaksa nousta kunnolla ylös että mentäis ihan syömään ruokaa tai puuroa ym kun on yö. Rupeaa jo vaikuttamaan meidän arkeen sekä yöhön tämä.. kuukauden närästys lääke kokeilu oli todella juhlaa kun oireet loppuivat
 
vierailija

Kuulostaa vaikealta tilanteelta, ja eniten säälittää vauva tietenkin. En ole alalla, ajattelisin että tämä voisi olla refluksia tai liittyä johonkin allergiaan esim suolistoperäinen maitoallergia. Maito myös lisää limaisuutta ja/tai sitkistää limaa, myös aikuisilla. Ennen kuin antaisin tehdä noin kajoavia tutkimuksia ja vielä vauvalle, kävisin ehdottomasti kysymässä yksityisellä lääkärillä (allergioihin ja/tai refluksi/suolistovaivoihin erikoistunueet lääkärit) heidän näkemystään asiaan. Syy voi löytyä. Lisäksi kävisin kokeneella lasten osteopaatilla tai vyöhyketerapeutilla, myös heiltä voisitte saada tietoa ja jotain apua tilanteeseen vauvalle. En antaisi painostaa/pakottaa itseäni altistamaan vauvaani mahaletkututkimukselle vain koska lääkäri haluaa. Jos närästyslääke kerran tehoaa, ehkä joku muu lääkäri voi määrätä lääkettä ilman kajoavia tutkimuksia? Kuulostaa että on vaan innokas kokeilemaan toimenpidettä noin pienelle. Itse kokeilisin mieluummin noita mainitsemiani vaihtoehtoja. Onnea matkaan vauvan kärsimystä on kauheaa katsoa vierestä. Hellävaraisempaa tutkimusta ja hoitoa on tarjolla.
 
Ihan totta. Vauva voi muuten erinomaisesti, on iloinen ja pirteä sekä syö hyvin ja leikkii. Kasvu ja kehityskin ollut loistavaa ja tämä ei vain meidän vanhempien mielipide vaan myös lääkärin. Taidan soitella huomenna lääkärion ja kysyä toisenlaista tutkimusta. Ja itse olen myös miettinyt voisiko kurkku olla niin herkkä hänelle että tuota oiretta tekee,taikka sitten nielurisat ym.. kiitos vastauksesta tästä oli apua varsinkin tuon tutkimuksen osalta kun sitä hirveästi olen miettinyt enkä haluaisi vauvaa siihen tutkimukseen .
 
Yhteistyössä