Meillä on 5/06 syntynyt neitonen ja nyt on kova vauvakuume iskenyt. Jos nyt tärppäisi ikäeroa tulisi se n. 2 vuotta. Kuitenkin mielessä piilii pelko omasta jaksamisesta. Tämän ekan lapsen kohdalla ei päästy helpolla vatsavaivojen vuoksi alussa ja muutenkin tyttö on potenut todella kovaa eroahdistusta ja roikkuu oikeastaan edelleenkin aina äidissä kiinni kun ollaan kaksin kotona. Kova on itkemään kaikesta mahdollisesta pienestä ja välillä tuntuu että pää hajoaa. Mies tekee säännöllistä vuoroa 7-15.30 ja ei juurikaan käy ulkona joten hänestä kyllä on ollut ja tulisi olemaan tukea. Mutta siltikin. Joten kertokaapa kokemuksia te, joilla lapsilla tuon verran ikäeroa että miten olette jaksaneet. Sekä hyviä että todellakin sitten sitä todellista h*elvetillistä arkea.
Kokemuksia kun ikäeroa 2 vuotta
- Viestiketjun aloittaja Neiti kesäheinä
- Ensimmäinen viesti
ja hyvin on pärjätty,vaikka toista odottaessani hieman ajatus kahdesta pienestä jännittikin =) Esikoisella oli vauvana myös koliikkia,mutta tämä toinen onkin ollut helppo vauva,ei koliikkia ja yöt nukuttu heräämättä 2kk iästä asti (neiti kohta 7kk). Poika 2-v toisinaan heräilee öisin ja kömpii meidän väliin nukkumaan =) Alussa oli melkoista vaippa rumbaa,mutta nyt poika opettelee pottailemaan ja vaippoja ei tarvitse jatkuvasti vaihtaa,kunhan muistaa vessassa käyttää 
Alussa oli tietysti mustasukkaisuutta jolloin poika huusi (oli yö tai päivä) niin kauan kun vauva oli sylissä ja roikkui samalla lahkeessa kiinni. Sitä kesti pari ensimmäistä kuukautta ja sitten helpotti. Ja vahtia sai kokoajan,eli ei voinut hetkeksikään jättää kahden kesken ilman valvontaa,kun ei tiennyt mitä poika saa päähänsä. Nyt on tullut uusi vaihe ja poika puolustaa tavaroitaan pikkusiskolta ja toisinaan yrittää lyödä pikkusiskoa,mutta usein myös saa katsella ihanaa sisarusrakkautta :heart: Nyt kesäisin on helppoa lähteä ulos,kun ei tarvitse molemmille topata kauheasti vaatetta,mutta talvella tietysti sai pukea molempia hiki hatussa. Loppujen lopuksi voin kuitenkin sanoa,että olen todella iloinen molemmista ja itselläni oli odotettua helpompaa kahden pienen kanssa pärjääminen,kun isä ei juuri hirveästi lasten hoitoon osallistu (pukeminen,syöttäminen,vaipat ja sen sellaiset on minun kontollani). Meidän perheessä on ollut kolme kertaa noro viruskin ja jotenkin sitä vaan jaksoi hoitaa kipeänä molemmat kipeät lapsetkin =) vaikkei se helppoa ollutkaan..
Alussa oli tietysti mustasukkaisuutta jolloin poika huusi (oli yö tai päivä) niin kauan kun vauva oli sylissä ja roikkui samalla lahkeessa kiinni. Sitä kesti pari ensimmäistä kuukautta ja sitten helpotti. Ja vahtia sai kokoajan,eli ei voinut hetkeksikään jättää kahden kesken ilman valvontaa,kun ei tiennyt mitä poika saa päähänsä. Nyt on tullut uusi vaihe ja poika puolustaa tavaroitaan pikkusiskolta ja toisinaan yrittää lyödä pikkusiskoa,mutta usein myös saa katsella ihanaa sisarusrakkautta :heart: Nyt kesäisin on helppoa lähteä ulos,kun ei tarvitse molemmille topata kauheasti vaatetta,mutta talvella tietysti sai pukea molempia hiki hatussa. Loppujen lopuksi voin kuitenkin sanoa,että olen todella iloinen molemmista ja itselläni oli odotettua helpompaa kahden pienen kanssa pärjääminen,kun isä ei juuri hirveästi lasten hoitoon osallistu (pukeminen,syöttäminen,vaipat ja sen sellaiset on minun kontollani). Meidän perheessä on ollut kolme kertaa noro viruskin ja jotenkin sitä vaan jaksoi hoitaa kipeänä molemmat kipeät lapsetkin =) vaikkei se helppoa ollutkaan..Jos pelko jaksamisesta on suurempi kuin vauvakuume, niin siirtäisin yritystä saada toista, kunnes suhde on toisinpäin
Täällä 8/06 syntynyt tyttönen ja vauvakuume on niin kova että päätimme jättää pillerit... Jos kohtapuoliin tärppäisi, niin lapsille tulisi vajaa kaksi vuotta ikäeroa. Huoli jaksamisesta kieltämättä on taustalla, varsinkin kun tämä ensimmäinen on ollut "hankala" tapaus. Allergioita+ pahoja iho-ongelmia ja siitä syystä valvottiin puolisen vuotta. Vieläkin on ruokavalio suht rajoitettu. Toivottavasti mahdollinen pikkukakkonen välttyisi näiltä ongelmilta!
Meillä hieman toisenlainen kokemus. ikäeroa 2 vuotta ja kaksi kuukautta ja meillä ensimmäiset puoli vuotta yhtä helvettiä. Jos olisin tiennyt, olisin viisaampana pitänyt hieman pitemmän ikäeron niin olis päässyt hieman helpommalla. Vauva sattui olemaan tosi hankala; 4 kuukautta koliikkia, allergioita, korvatulehduskierteitä ja oikeastaan jatkuvaa huutoa, syö huonosti, nukkuu huonosti ja vaatii aikuisen melkein 24h ympäriinsä. Koska vauva vaatii niin paljon, esikko oli sairaalloisen mustasukkainen ja uhma samaa aikaan päällä. Puoli vuotta käyty suihkussa ja vessassa vauvan kanssa, ettei mitään tapahdu. Ulos ei olla päästy huutavan vauvan kanssa jne. Ehkä tämä joskus helpottaa, mutta usein mietin, miten paljon helpompaa olisi ollut, jos esikko olisi ollut sen 3 vuotta. Olisi ymmärtänyt enempi, ollut päiväkuiva jne. Nyt siis kolme vuotta ja ero on tosi iso kehityksessä! Eli varautukaa myös siihen, että vauva voi olla todella vaativa ja sairaskin.
Minulla semmoinen kokemus vauhtikaksikostani, että juuri tuo kolme vuotta olisi ollut meidän kohdalla paras ikä. Esikoinen oli kaksi ja puoli vuotias kun vauva syntyi. Mustasukkasuus oli kova ja minun jaksaminen oli koetuksella. Isi meilläkin paljon apuna mutta päivästä kumminkin se 9 tuntia meni hänellä työmaalla. Esikoiseni oli oikein taitava henkisen puolen rassaaja. Kova vinkumaan ja vaatimaan enemmän huomiota kun keskivertolapsi. Nyt tässä vaiheessa kun esikko jo täyttää kahdeksan ja sisar on viisi niin ikäero on ollut loistava. Tietysti tappelevat joka asiasta mutta ovat loppupelissä niin rakkaita toisilleen.
Kolmaskin lapsi meiltä löytyy, joka syntyi viime vuoden heinäkuussa. Kovasti tekisi mieli vielä hänellekin kaveria ja meille kaikille uutta perheenjäsentä mutta saa nähä. Ikäeroasia on ehkä suurin kysymys mikä mietityttää.
Mutta on tietysti hyvä muistaa, että useinmiten sitä selviää suuristakin jutuista kun on vaan niin pakko!
Kolmaskin lapsi meiltä löytyy, joka syntyi viime vuoden heinäkuussa. Kovasti tekisi mieli vielä hänellekin kaveria ja meille kaikille uutta perheenjäsentä mutta saa nähä. Ikäeroasia on ehkä suurin kysymys mikä mietityttää.
Mutta on tietysti hyvä muistaa, että useinmiten sitä selviää suuristakin jutuista kun on vaan niin pakko!
No joo...Jos täs nyt oikein ajattelen niin kyllä kulunut vuosi on ollut aika rankka..Meillä ikäeroa 1v11kk...Esikoinen tyttö ja oikein tempperamenttinen,itsepäinen..Mutta tähän asti ollaan kuitenkin selvitty...Kun kuopus (poika) lähti käveleen ni kaikki oikeestaan helpottu aikas paljon..Yx mikä oli tosi iso helpotus meille oli että esikoinen oli täysin kuiva 2v1kk iässä..Nyt aika on hienoa lapsey jopa jo vähän leikkivät keskenään =) Poika on vaan todella kerkeeväistä sorttia oleva ihminen :heart: Mut päivääkään en kaikkien uhmakohtauksienkaan takia heittäisi pois :heart:
Mun esikko 6/03 ja toinen 2/05 eli ikä ero n 1v 8kk.Näiden kahden välillä ei ollut mustasukkaisuutta eikä ongelmia ollenkaan. Iso sisko oli mielellään apuna. Nyt tuli taloon pikku veli 6/07 eli ikä ero vanhempaan 4v ja nuorempaan 2v 4kk ja tää nuorempi sisko on vähän mustis. Hän heittäytyy välillä vähän vauvaksi (esim ei osaa riisu tai syödä...) mutta suuria ongelmia ei ole ollut. Iso siskot mielellään auttaa ja osaavat olla pois jaloistakin kun pyytää. Tytöt myös hoitavat kovasti omia nukkejansa... Mä siis olen tyytyväinen ja meillä on pärjätty siis hienosti pienten kanssa.
Meidän pikkusilla on ikäeroa 1v 8kk,esikoinen otti pikkusiskon hyvin vastaan,sairaalasta kun tulimme kotiin,esikoinen etsi heti lelunsa ja tuli tarjoamaan ja näyttämään niitä siskolleen! :heart: Meidän esikois poika on ollut helppo lapsi,vaikkakin äitissä oli todella kiinni,isi kun tekee 12-16 tuntista työpäivää. No toki noita huonoja hetkiä on välillä,kun likka sotkee pojan leikit,niin tappeluhan siittä syntyy,mutta todella hienosti meillä mennyt pienellä ikäerolla. Välillä ollaan parhaat kaverit ja hetken päästä taas riitä pystyssä,mutta nämä riidat on pieniä siihen verrattuna,kun ajattelee,jos toista ei olisi ollenkaan,että seuraahan niistä on toisilleen tosi paljon. Mutta jos huoli omasta jaksamisesta mietityttää ja jos vielä esikoinen on "vaikea lapsi",niin ehkä kannattaa siirtää vauvapuuhat myöhemmälle,mutta onhan siinä se yhdeksän kuukautta aikaa totutella esikoinen pikkusisareen! =) Ja ainahan meistä äideistä niitä voimavaroja kummasti löytyy!
Roosa06
Meillä nyt 2v1kk ja 4kk ikäiset lapset. Vosin sanoa, että on ollut todella paljon helpompaa kuin luulin. Mulle raskausaika oli paljon rankempaa kun olin lähes koko raskauden erittäin väsynyt! Meillä on kyllä tämä kakkonen sellanen unelmavauva joka ei juuri oo itkeskelly eikä valvottanut. Toisaalta sitä kyllä ehkä osaa nyt paremmin suhteuttaa ne asiat jotka rasitti ekan vauva-aikana. Vauvat kun on pieniä niin lyhyen ajan! =)
Mietityttihän se jaksaminen, eikä koskaan voi etukäteen tietää millainen toinenlapsi tulee olemaan, mutta itse olen todella tyytyväinen tähän ikäeroon.
Mietityttihän se jaksaminen, eikä koskaan voi etukäteen tietää millainen toinenlapsi tulee olemaan, mutta itse olen todella tyytyväinen tähän ikäeroon.
Meillä veljeksillä ikäeroa 2v3kk ja tosi hyvin on mennyt (isompi nyt 3v3kk ja pikkuveli täyttää ylihuomenna 1v). Tilannetta helpotti selvästi se, että eskoinen alkoi kävelle 8 kuisena, eikä ole sen jälkeen rattaisiin suostunut, ewli meidän ei pitänyt hankkia mitään sisarusrattaita, seisomalautaa tms ja muutenkin esikoinen on tosi omatoiminen. Mua ei alun pitäenkään siis pahemmin jännittänyt/pelottanut tuleva tilanne kuopuksen synnyttyä.
Nyt odotan kolmatta lastamme, LA on 28.12 ja nyt kieltämättä pikkusen mietityttää, että miten mahtaa mennä. Kuopuksen ja tulevan lapsen ikäeroksi tulee n.1,5v ja kuopus ei vielä kävele (seisoo hetken tuetta ja yhden askelen on tainnut ottaa). Tuntuu, että kuopus on vielä ihan vauva, kun pakostikin joskus vertaa tuon isoveljen kehitykseen, vaikka ei saisi. No, kaipa tuo kävelemään oppii ennen joulua =)
Nyt odotan kolmatta lastamme, LA on 28.12 ja nyt kieltämättä pikkusen mietityttää, että miten mahtaa mennä. Kuopuksen ja tulevan lapsen ikäeroksi tulee n.1,5v ja kuopus ei vielä kävele (seisoo hetken tuetta ja yhden askelen on tainnut ottaa). Tuntuu, että kuopus on vielä ihan vauva, kun pakostikin joskus vertaa tuon isoveljen kehitykseen, vaikka ei saisi. No, kaipa tuo kävelemään oppii ennen joulua =)
Peesi! Meidän tytöillä on ikäeroa 2v1kk, ja kuopuksen eka vuosi oli rankka. Siitä huolimatta, että molemmat lapset ovat perusterveitä ja mies osallistuu täysipainoisesti lastenhoitoon työpäivän jälkeen. Esikoinen vaati kuitenkin apua vielä nukuttamisessa, wc-käynneissä ja muutenkin vaati huomiota ja sitten vauva heräili koko ekan elinvuotensa monta kertaa yössä rinnalle. Suurin helpotus tuli, kun lopetin imettämisen kuopuksen ollessa 1v1kk ja meillä alettiin nukkua suht kokonaisia öitä. Eli koin itseni aika väsyneeksi, vaikka lapsemme eivät ole sieltä vaikeimmasta päästä. Varsinkin sairastelut olivat rankkoja, kun tytöt tietty sairastivat vuorotellen ja valvottivat. Eli jos nyt saisin sanoa, niin optimaalisin ikäero on varmaan se 3v.Alkuperäinen kirjoittaja luomulehmä:
Mutta nyt on kyllä ihanaa, työillä (3v5kk ja 1v4kk) on tosi paljon seuraa toisilleen, vauva-aika on takana nyt sit kerta rysäyksellä! Esikoinen on omatoiminen ja kuopus tulee lujaa perässä
Meidän lapsilla on tasan kahden vuoden ikäero. Ihmeen helppoa on ollut. Mies ei töidensä vuoksi ehdi juuri kotona olemaan, joten lastenhoito on 99% mun vastuulla. Joskus olin puolikuollut kun molemmat lapset oli samaan aikaan kipeänä ja itsellä 41 asteen kuume rintatulehduksen takia, mutta yleisesti ottaen arki meni hienosti.
Esikoinen oli jo omatoiminen vauvan syntyessä, eikä mustasukkaisuutta tms ollut. Vaipatkin jäi esikoiselta melkein heti pois, kun hänestä tuli isosisko.
Nyt lapset on 3,5v ja 1,5v, ja he ovat todella rakkaita toisilleen. Leikkivät yhdessä hienosti, joskus nahistelevatkin.
En ole kokenut sitä kovaa väsymystä, mistä moni on puhunut kun lapsilla on 2 vuoden ikäero. Eikä minulla siis tosiaankaan ole ollut miestä auttamassa jatkuvasti, tai isovanhempia.
Vauvavuosi oli niin lyhyt, sitä on suorastaan ikävä :heart:
Esikoinen oli jo omatoiminen vauvan syntyessä, eikä mustasukkaisuutta tms ollut. Vaipatkin jäi esikoiselta melkein heti pois, kun hänestä tuli isosisko.
Nyt lapset on 3,5v ja 1,5v, ja he ovat todella rakkaita toisilleen. Leikkivät yhdessä hienosti, joskus nahistelevatkin.
En ole kokenut sitä kovaa väsymystä, mistä moni on puhunut kun lapsilla on 2 vuoden ikäero. Eikä minulla siis tosiaankaan ole ollut miestä auttamassa jatkuvasti, tai isovanhempia.
Vauvavuosi oli niin lyhyt, sitä on suorastaan ikävä :heart:
Meillä ikäeroa 1 v ja 8 kk. Pelotti raskausaikana (oli ylläri ), mut hengissä ollaan kaikki ja pieni on jo vähän yli vuoden vanha. En sano että kaikki päivät olis ihania, tai että edes suurin osa olis. Kyllähän se ihan todellista arkee on kahden pienen kanssa. Pukemista, syöttämistä, vaipan vaihtoo, nukuttamista jne. Mutta silti oon tosi onnellinen tästä pienestä, mulla on nyt lapset tehty, eikä tarvii enää arpoo et milloin se isompi ois oikeen ikänen saamaan pikkusisaruksen. Joissakin asioissa pääsee tosi helpolla, kun se isompikaan ei aina hokaa kaikkia juttuja. Meillä ei ainakaan ole "tää on mun!!!" kohtauksia. Isompi ei ilmeisesti edes muista aikaa ennen pikkusisarusta, vaan pieni kuuluu ilmanmuuta meidän perheeseen eikä ole mikään kiusankappale jolle pitäis olla mustasukkainen. Noh, kyllähän sitä pientä pitää joskus tönästä mut vastapainoks saan kuulla " älä pieni oo yhtään huolissaan, äiti tulee ihan pian!", kun oon ite parin metrin päässä :heart: . Niistä on jo nyt seuraa toisistaan, vaikka eri sukupuolta ovatkin.
), mut hengissä ollaan kaikki ja pieni on jo vähän yli vuoden vanha. En sano että kaikki päivät olis ihania, tai että edes suurin osa olis. Kyllähän se ihan todellista arkee on kahden pienen kanssa. Pukemista, syöttämistä, vaipan vaihtoo, nukuttamista jne. Mutta silti oon tosi onnellinen tästä pienestä, mulla on nyt lapset tehty, eikä tarvii enää arpoo et milloin se isompi ois oikeen ikänen saamaan pikkusisaruksen. Joissakin asioissa pääsee tosi helpolla, kun se isompikaan ei aina hokaa kaikkia juttuja. Meillä ei ainakaan ole "tää on mun!!!" kohtauksia. Isompi ei ilmeisesti edes muista aikaa ennen pikkusisarusta, vaan pieni kuuluu ilmanmuuta meidän perheeseen eikä ole mikään kiusankappale jolle pitäis olla mustasukkainen. Noh, kyllähän sitä pientä pitää joskus tönästä mut vastapainoks saan kuulla " älä pieni oo yhtään huolissaan, äiti tulee ihan pian!", kun oon ite parin metrin päässä :heart: . Niistä on jo nyt seuraa toisistaan, vaikka eri sukupuolta ovatkin.