Kokemuksia kaksoistutkinnosta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ysin äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

ysin äiti

Vieras
Poika pääsi amikseen, lukio ei kiinnostanut, mutta kaksoistutkinto olisi mahdollista suorittaa. Lukematta sai yläasteelta hiukan yli 8 keskiarvon. On lukemisen suhteen laiskansorttinen, ei ole tottunut tekemään töitä opiskelun eteen ja siksi mietin kannattaisiko edes yrittää.
Millaista teillä on opiskelu ollut tai oletteko kuulleet läheisiltä kokemuksia? Me on saatu ristiriitaisia mielipiteitä, toiset väittää erittäin rankaksi ja toiset kokee, että ei ole ollut kovinkaan rankkaa.
 
Itse kaksoistutkinnon suorittaneena en koe siitä olevan suurempaa hyötyä. Siskolleni taas olivat jopa opettajat sanoneet että ei siinä nykypäivänä ole järkeä, kun sekä lukiosta että amiksesta voi hakea minne vain jatko-opintoja ajatellen.
 
Itse luin lähihoitaja+lukio -yhdistelmätutkinnon 4 vuotisena koulutuksena. Lukion aineet tuntuivat kevyemmiltä, koska välillä oli paljon käytännön aineita ja -opiskelua, sekä työssäoppimista. Toisaalta, lukioaineiden tuntimäärä supistettu äärimmäisen pieneksi, samoin kurssimäärä. Tästä johtuen yo-kirjoituksissa paljon huonommat pohjatiedot kuin päivälukiolaisilla. Siitä huolimatta M:n paperit kirjoitin ilman sen kummempaa "pänttäystä".

Päivien pituus oli yleensä 8-16, eli hieman pidemmät päivät kuin pelkästään ammattikoululaisilla. Samoin kirjoitusten aikaan oli lisäksi iltatunteja 16-20. Riippuen siitä, mitä haluaa lukio-opinnoiltaan, niin voi joutua oma-alotteisesti tekemään lisäksi iltakursseja, esim. matematiikka, fysiikka, kemia, kielet.

Jatko-opintojen kannalta oli erittäin hyvä, että tuli luettua lukion englanti ja ruotsi, ei tarvinnut ammattikorkeakoulussa osallistua enää lähtötasotesteihin, eikä lisäopetuksiin, joihin pelkästään ammattikoulusta tulleet joutuivat. Lähihoitajana sain tehdä töitä opiskelun ohessa, enkä jäänyt yhtenäkään kesänä ilman kesätöitä. Myös valmistumisen jälkeen olin valmiiksi "jotain", eikä lukiolaisten tavoin ollut kiire osallistua samana vuonna pääsykokeisiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mm:
miks haluaisit että suorittaa kaksoistutkinnon?? mitä koet siitä hyötyvän?

en usko että menestyisi opinnoissaan jos ei opiskelu kiinnosta.

On kahden vaiheilla itse. Koen että hyötyisi, jos haluaa jatkokoulutukseen esim. ammattikorkeakouluun, saisi paremman kielitaidon, jos haluaa esim. ulkomaille töihin ja lisäksi monet työnantajat arvostaa kaksoistutkintoa. Voihan olla että iän myötä lukuhaluja tulee lisää, vaikka nyt ei niin kiinnostaisikaan.
 
Helppo oli ja ok arvosanat sain. Tein merkonomi- ja yo-tutkinnon 3 vuodessa. 2. ja 3. luokalla olin yhden kokonaisen jakson (7v iikkoa ) lukiossa. Yhteensä menin 11 kurssia lukiossa, loput lukion kurssit oli meiän koulussa. Mielestäni pääsin paljon helpommalla kuin lukion käyneet, en edes hirveesti lukenut.

Sain lisäpisteitä merkonomitutkunnosa kun hain kauppakorkeaan ja nyt olen kohta valmis kauppatieteiden maisteri :)
 

Yhteistyössä