Kokemuksia coton de tulear -koirasta allergiaperheessä

  • Viestiketjun aloittaja koirakuume
  • Ensimmäinen viesti
kfifk
Suhtautuisin kyllä varauksella näin ei-allergisoiviin rotuihin. En ole oikeasti sellaiseen vielä törmännyt, vaan kaikki ovat aiheuttaneet oireita. Yksikin sukulainen oikein suuttui, kun kehtasin saada allergiaoireet hänen allergiaa aiheuttamattomasta koirastaan :)
 
yyyyyyj
Kertokaa kannattaako hankkia? Minä ja lapsi ollaan vähän allergisia koirille, mutta kuulemma tuolle rodulle hyvin harvat on allergisia.
Mistäköhän saisi tilaston siitä kuinka paljon konkreettisena lukumääränä olisi todella harvat.

Lähtökohta on, ettei ole olemassa allergisoimatonta rotua, eikä siten myöskään todella harvoja. Vaikka kyseisen rodun pohjavilla pitäisikin hyvin hilsettä tai ajatus perustuisi muuhun, myös koiran kuolassa, pissassa, ulosteessa jne. on samoja valkuaisaineita, joille voi olla hyvinkin allerginen tai sitten ei. Enemmän uskon siedättymiseen kuin suuriin lupauksiin joidenkin tiettyjen rotujen suureen maineeseen vähän tai ei lainkaan allergisoivina.

Rotukohtaisia eroja on yllättäen allergikoilla, mutta kipukohta tulee esille siinä ettei nämä mainostetut rodut olekaan välttämättä sopivia. On myös otettava huomioon se, ettei koira ole kertakäyttötavara vaan pitkän harkinnan tulos. Ensin voi testailla miten kestää koiraa hoitamalla, käymällä kasvattajilla, altistamalla itseään.
 
  • Tykkää
Reactions: Minuli ja lissukka.
"Vieras"
Mun äidillä on cottoni. Kun asuin kotona, en saanut muuten oireita koirasta, paitsi kuolasta. Mikä oli kyllä aika omituista :D alkoi kutittaa ja punoittaa ihoa, jos koira nuoli käsiä. Nyt sitten ku käyn kotona, tulee myös muitakin oiteita, ei kylläkään mitään pahoja. Alkaa aivastuttaa ja silmiä kutittaan, mut zyrtekillä niistäkin selviää.
 
"akka"
Ei ole olemassa koiraa mikä ei allergisoita.Se on fakta, pitää ajatella sitä koiraa kun se joutuu lähtemään jossain vaiheessa kiertoon että se kiintyy laumaansa ja kärsii kun joutuu siitä eroon.
 
Jos on pakko koira saada niin suosittelisin mieluumin, Bichon Friseetä tai Kiinanharjajoiraa(Nakua) näillä on helpompi hoitonen turkki kuin puuvilla-koiralla!

Toki kannattais ensin ottaa koira joltain tutulta "lainaan" koska nuo allergia oireet miedoissa tapauksissa usein tulee vastaa ajan kanssa!!
 
"a p"
Yksi kasvattaja, joka on myynyt noita cottoneita allergiaperheisiin 20 vuoden ajan, antaa takuun, että ottaa koiran takaisin ja palauttaa osan rahoista, jos koiraa ei voida allergian takia pitää. Kuulemma 20 vuoden aikana yksi koira on tullut takaisin.

Emme todellakaan ole pian ottamassa koiraa, ja tarkoitus olisi kokeilla ensin "lainakoiralla". Mutta siis kokemuksia kyselen siksi, kun mietimme että lähdemmekö ollenkaan edes kokeilemaan, vai unohdammeko koko jutun.
 
Mitä ikinä päätättekin muistakaa että sitä koiraa ei voi pitää 2 vuotta ja sit antaa pois!!!

Sitä paitsi jos koira olisi teillä vaikka 6kk ja huomaisitte että ette voikkaan pitää koiraa allergian takia, kestää kaksi vuotta ennen kuin kaikki allergisoivat aineet jotka koira on levittänyt asuntoon on poistuneet!!
 
Koirat (myös ns. vähemmän allergisoivat) ovat yksilöitä samoin ihmiset jotka niistä saavat allergisia reagtioita.

Joku ihminen saa reaktion jonkin yksilön syljestä, toinen taas siitä mikroskooppisesta eläinpölystä, jota toiset kutsuvat hilseeksi mitä se todellisuudessa ei ole. Joku saa reagtion pölysekoituksesta mitä koiran turkkiin jään kiinni missä tahansa.

Yleisesti ottaen trimmattavat rodut aiheuttavat vähemmän reaktioita mitä ei trimmattavat, mikäli kyse on tuosta eläinpölystä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Diva´s;27567694:
Koirat (myös ns. vähemmän allergisoivat) ovat yksilöitä samoin ihmiset jotka niistä saavat allergisia reagtioita.

Joku ihminen saa reaktion jonkin yksilön syljestä, toinen taas siitä mikroskooppisesta eläinpölystä, jota toiset kutsuvat hilseeksi mitä se todellisuudessa ei ole. Joku saa reagtion pölysekoituksesta mitä koiran turkkiin jään kiinni missä tahansa.

Yleisesti ottaen trimmattavat rodut aiheuttavat vähemmän reaktioita mitä ei trimmattavat, mikäli kyse on tuosta eläinpölystä.
Vai että reagtio...
 

Yhteistyössä