K
kertis
Vieras
Paljon puhutaan ns. riskiroduista. Totuus kuitenkin on, että koira kuin koira, rotuun, kokoon ja ikään katsomatta, voi purra. Yleensä fyysisesti terve koira ei ensisijaisesti puolusta itseään puremalla, vaan varoittaa esin esim. murahtamalla tai yrittää poistua paikalta.
Aikuisten pitäisi oppia lukemaan koirien käytöksestä tunnusmerkit, jotka osoittavat koiran olevan hermostunut tai kokevan itsensä uhatuksi. Lapsille voisi sitten kertoa, mitä koira milläkin viestillään tarkoittaa. Yleensä kuitenkin jokin ennusmerkki koiran käytöksessä on ennen hyökkäystä tai puremiskontaktia.
Ihmisten hellyydenosoituksiksi tarkoitetut halaukset ja pusuttelut saattavat joistakin koirista tuntua uhkaavilta etenkin lasten osoittamina. Olen törmännyt tilanteisiin, joissa puolitutun koiraa halannut lapsi on saanut kasvoihinsa halattavalta koiralta pureman.
Lapsille pitäisikin opettaa ihan pienestä lähtien, miten koirien seurassa ollaan. Mm ihmisen luontaiset pakoreaktiot saattavat laukaista koiran saalistajanvietin. Ja miten koiraa silitetään ja mistä.
Kotioloissa omien koirienkin kanssa pitää olla jatkuvasti kuulolla etenkin ihan pienimpien lapsien kanssa. Koiraa ja lasta ei kannata jättää kahdestaan samaan huoneeseen.