Koirarääkkääjä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ärsyyntynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

ärsyyntynyt

Vieras
Kävi sitten yksi naapuruston rouva avautumassa, kuinka kaltoinkohtelen koiriani. Me asutaan siis 4km päässä keskustasta ja käyn välillä kävellen kaupassa. Joskus käyn vauvan kanssa, jolloin vauva kulkee vaunuissa ja kaksi koiraani vierellä, molemmilla ihan koirille tarkoitetut kantolaukut, joihin pakkaan kauppatavarat kotimatkalla. Välillä käyn niin, että vauva on liinassa ja isommat lapset vetokärryssä, jota toinen koirista vetää ja siihen pakkaan osan kauppatavaroista ja toiselle koiralle laukkuun loput. Molemmat koirani ovat isoa rotua, joiden alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut mm. vetää tai kantaa taakkoja. Pahimmilla helteillä ei olla käyty ollenkaan ja pienemmillä helteillä kastelen koirat kokonaan ennen lähtöä ja otan vettä mukaan. Molemmat osaavat odottaa nätisti kaupan ulkopuolella.

Ja kaltoinkohtelua tässä on se, että kuvittelen koirieni olevan aaseja koska joutuvat taakkoja kantamaan ja kärryjä vetämään. Koirille tämä on työtä, josta nauttivat ja johon purkavat energiaansa ja josta ne palkitaan. Innolla häntää heiluttavat aina kun mainitsen sanan kauppa. Koirat on kuulemma lemmikkejä, eikä niillä saisi teettää tälläisiä kotitöitä. Pitäisi ottaa kuulemma koirat kokonaan minulta pois. Sanoin sitten rouvalle, että luonamme käy joka tapauksessa säännöllisesti eläinlääkäri tarkistamassa kotieläimiä, niin varmaan hän sitten puuttuu jos puututtavaa on.
 
WOU! Vitsi, toihan on mahtavaa että koirat ovat oikeasti mukana ihan perheen töissä :) Älä välitä siitä tätistä, sillä on varmaan itellään joku puudeli sohavn lämmittäjänä joka pitää lusikalla syöttääkkin..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Viuhahtava Intiaani:
Olisko sulla intoa kertoa, millä tavalla selvitetään, milloin länkivaljaat ovat koiralle sopivat?

Mä en oikein osaa sanoa, kannattaa ottaa koira mukaan niitä ostamaan ja sovittaa myyjän kanssa tai sitten jos tilaa netistä niin ilmoittaa koiran tarkat mitat. Mulla on molemmille koirille mitoilla tilatut länkivaljaat ja sitten on ihan kaupasta ostetut "huskyvaljaat". Länkivaljaiden niskakaaren pitäisi ainakin mennä oikeasti sieltä niskasta, eikä selästä ja remmien pitäisi olla säädettävät, jolloin ne saa sopivalle kireydelle. Jos aisallisia kärryjä vedättää, niin tarvitaan n uo länkivaljaat, kevyempiin taakkoihin ja esim. hiihtämiseen käy nuo huskyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Miina:
Ooh, kuullostaa mahtavalta! =) Siis ei naisen vierailu, vaan tuo että koirasi tekevät oikeasti töitä =) Minkärotuisia koirasi ovat?

Samojedi ja nöffi.

Kun minä olin pieni meillä oli 2 nöffiä uros ja narttu =) ihanaa oli tulla koulusta kotiin muksuna, kun mustat hännät tervehtivät heti ovella..Mustin pusuista puhumattakaan =) Uros oli vielä sellainen tossu,että jos pikku-sisko vahingossa kaatui sen päälle se ei murahtanut ,purrut ei tehnyt yhtään mitään sisko oli silloin 4v vanha..Mahtava rotu muksu perheeseen ja uimassa käydessä kaverit uivat rinnalla....
 
Jotkut ihmiset ei vaan vissiin ymmärrä, että kylläpä se niille koirille enemmän tuottaa nautintoa, kun saa oikeasti jotain tehdäkkin. Ettei vaan möllötä sohvan nurkassa, kanneta käsilaukussa tai vastaavaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Viuhahtava Intiaani:
Olisko sulla intoa kertoa, millä tavalla selvitetään, milloin länkivaljaat ovat koiralle sopivat?

Mä en oikein osaa sanoa, kannattaa ottaa koira mukaan niitä ostamaan ja sovittaa myyjän kanssa tai sitten jos tilaa netistä niin ilmoittaa koiran tarkat mitat. Mulla on molemmille koirille mitoilla tilatut länkivaljaat ja sitten on ihan kaupasta ostetut "huskyvaljaat". Länkivaljaiden niskakaaren pitäisi ainakin mennä oikeasti sieltä niskasta, eikä selästä ja remmien pitäisi olla säädettävät, jolloin ne saa sopivalle kireydelle. Jos aisallisia kärryjä vedättää, niin tarvitaan n uo länkivaljaat, kevyempiin taakkoihin ja esim. hiihtämiseen käy nuo huskyt.

Kiitos tästä :)

Mun tekis mieli hommata länkivaljaat meidän koiralle. Se ei kylläkään ole varsinaisesti vetokoira, mutta jotakin työtä se tarvitsee, liikunnallinen kun on. Kyllä sille jotakin sopivaa perään keksitään :)
 
Ihan noilla huskyillakin voi vedättää esim. pulkkaa perässä ja syksyllä lastata siihen esim. haravoituja lehtiä ja oksia, kesällä pistää koira vetämään mullat kukkapenkeille jne. Pikkuista lasta voi reippaankokoinen, yli kaksivuotias koira vetää pulkassa huskyilla tai vaikkapa ihan normaaleilla nahkaisilla valjailla, joissa on rintamuksessa leveä ja pehmustettu kaistale ja kiinnitykset kyljilläkin. Jos siis haluaa koiran vetoinnostusta kokeilla ennen kuin sijoittaa kunnon länkivaljaisiin, jotka kyllä kannattaa hankkia jos vetoa meinaa ennemmän koiralla teettää.
 
Voi nuo naapurin tädit kun tietää kaiken niin sairaan hyvin! Mulla vähän samanlainen tilanne, reenasin koirieni kanssa agilityä (ja siis oikeesti rivitalonpihalle ei kovin montaa estettä mahtunu) ni se oli rääkkäystä. Reenasin tokoa ni se oli rääkkäystä, koska koiraa ei ole tarkoitettu sellaiseen. Sitten otin ja muutin pois, kun alko se nainen oikeesti vituttamaan niiiiiiin paljon!
 
Oi vitsi miten ihana että koira saa olla sellainen koira kun sen on tarkoitus olla :) Kuulostaa aivan ihanteelliselta että pystyy noin hyvät olot ja tekemiset järjestämään. Pitäähän koirankin elämällä tarkoitus olla, tuskin sille kassipuudelillekaan riittää se että sitä kammataan ja pureskellaan ruoka valmiiksi.. Mutta nehän ei olekaan eläimiä (saati sitten koiria) vaan asusteita :headwall:
 
Tuo meidän koira on 2,5-vuotias. Jostakin luinkin, että tuossa iässä alkaa olla jo kasvu siinä mallissa, että jotakin uskaltaisi vedättää. Painoa koiralla on päälle 30 kiloa. Toivoisin kovasti, että vetohommat olisivat sille mieleen, se säästäisi minulta paljon päänvaivaa, että mitä liikuntaa sille keksisin. Tuota elosalamaa kun ei ihan heti väsytetä.
 
Joskus meidän entisen asuinpaikan naapurissa seurasin yhtä koiraa, joka ei koskaan saanut tehdä mitään rodulle tyypillistä ja koiran mielestä kivaa touhuilua. Paimenkoira vielä. Kyllä se sitten kovin tarkkaan paimensikin, kun pihaan eksyi kissanpentu ;)

Kovin useinhan koirilla (kuten tuolla yllämainitullakin) ilmenee erilaista ns. häiriökäyttäytymistä, jonka voisi välttää ihan helposti antamalla koiralle luontaista virikettä, mitä teenjuonti sohvalla ei todellakaan ole. :/
 
Similar threads

Yhteistyössä