koiranpentu yöllä ulos?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jenninn
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jenninn

Vieras
9 viikon ikäinen pentu. Päivällä käytän ulkona herätessä ja ruuan jälkeen ja pissat ja kakat tulee ulos.
Yöllä sitten käy pissaamassa ja kakkaamassa eteiseen lehden päälle. Mies herää viideltä ja käyttää pentua silloin ulkona mut silti jossain välissä käy tuolla eteisessä. Esikoinen käyttää seuraavan kerran 8 aikaan ennen kouluun lähtöä.

Oon lukenut asiasta juttuja ja oon nyt vähän sekaisin. Toiset neuvoo ettei yöllä ulos kun tottuu siihen ja toiset sanoo että tietenkin jos hätä on:/ En mielelläni menisi yöllä ulos. Pelkään ihan älyttömästi pimeää oon ihan paniikin vallassa siellä :/ ja pihavalot on rikki toistaiseksi.
 
Mihin aikaan illalla viette viimeisen kerran? Jos esim. 22-23, niin riittää kyllä ihan hyvin. Milloin meinasit tehdä jotain sun pimeänpelolle ja pihavaloille, kohta kun on pimeää lähes läpi vuorokauden...
 
Meillä on nyt 5 kk ikäinen pentu ja ollut useampi pentuikäinen aiemminkin ja yhdenkään kanssa ei olla käyty yöllä ulkona :) tuo nuorimmainen koira on jo reilun kuukauden ollut sisäsiisti.. Käy aamulla kuuden aikaan pissalla, sitten myös vielä kahdeksan aikaan. Yhdeltä tai kolmelta (riippuu miehen töistä) pääsee lenkille. Joskus neljän viiden aikaan käy ulkona ja illalla on paljon ulkona ja käydään pitempi lenkki. Viimeisen kerran käy yhdeksän aikaan pienen lenkin. Näin suunnilleen..
 
Perustelut sille, ettei yöllä käytettäisi pentua ulkona on opettaa koira talon tavoille. Teet, minun mielestäni, aivan oikein, jos annat pennun tehdä silloin tarpeensa sanomalehdelle.

Pennun pidätyskyky paranee sen kasvaessa aikuiseksi, joten sen suhteen sen on pakko päästä yölläkin tarpeillee. Mielestäni fiksu, että osaa tehdä lehdelle ja ulos jo nyt.

Älä stressaa liikaa. Koira on varmasti oppinut tuolla menolla tavoille hyvin pian. Onnea eteenpäin :)
 
ei kannata opettaa koiraa siihen että pääsee yöllä ulos :) pentu ei osaa vielä pidättää, eli pissa tulee just sillon kun pissattaa.. oppii kyllä myöhemmin pidättämään ja tietää että aamulla heti pääsee.
 
En käyttänyt koskaan yöllä ulkona pentua, juurikin tuon takia että sitten oppii sitä vaatimaan. 3kk iässä oppi sitten jo sisäsiistiksi ja jaksoi pidättää yön yli.
 
Mun oli pakko käyttää meidän pentua ainakin puoli vuotta aamuöisin pissalla, koska tuli mut herättään ihan sitä varten. Oisko siinä pitänyt vaan antaa koiran olla ja ois pissannut makkariin? Pitkä ja kivinen tie on meillä ollut sisäsiisteyteen. Vasta nyt 9kk:n iässä on lopettanut nuo yöheräilyt ja jaksaa pidättää koko yön.
 
Mun oli pakko käyttää meidän pentua ainakin puoli vuotta aamuöisin pissalla, koska tuli mut herättään ihan sitä varten. Oisko siinä pitänyt vaan antaa koiran olla ja ois pissannut makkariin? Pitkä ja kivinen tie on meillä ollut sisäsiisteyteen. Vasta nyt 9kk:n iässä on lopettanut nuo yöheräilyt ja jaksaa pidättää koko yön.

Niin se vielä, että mua ei oikeastaan edes haitannut koska oon koko tämän ajan ollut raskaana ja käynyt myös itse pissalla noihin aikoihin :D Mutta jos esim vauva ois jo syntynyt ja vielä koirankin takia pitäis heräillä.. Hermot menis.
 
Me veimme koiranpennun myös yöllä ulos, kun se ilmoitti tarpeestaan. Sitä kesti vain noin pari viikkoa ja sitten pentu oli täysin sisäsiisti kahden kuukauden ikäisenä eli kyllä kannatti!
 
Mä oon kaikki mun koirani opettanut juurikin noin, että vien ne ulos yölläkin. Se yökäyminen on mun koirilla jäänyt kaikilla itsestään pois. Mulla on ollut paljon koiria johtuen siitä, että niitä on neljäkin samaan aikaan. Kaikki ne on olleen keskimäärin neljän kuukauden iässä lähes täysin sisäsiistejä. Pentuhan ei osaa kunnolla edes pidätellä ennen 6kk ikää, eli paljon olen vaivaa nähnyt.
 
Meillä käytettiin yölläkin, mutten kokenut siitä olevan kauheasti hyötyä, koira oppi täysin sisäsiistiksi vasta 8kk iässä.
Yöjuokseminen jä kyllä pois nopeasti, ei se koira siihen totu.
 
Itse olen opettanut nyt 2 koiraa sille, että sisälle ei koskaan, missään, mitenkään tehdä tarpeita, eli olen noussut myös yöllä käyttämään tarvittaessa ulkona.
Aina kun pentu aktivoitui, nousin käyttämään pentua ulkona.
Tämä ei ole jäänyt tavaksi kummalekaan koiralle ja ajan kanssa, kun pidätyskyky parani, siirryttiin siihen, ettei yöllä tarvinnutkaan enää nousta käymään.

Nyt kun tuo nuorempi on 9kk. on enää harvakseltaa sellaisia öitä, että tarvii nousta käyttämään.

Tämä on tietenkin helppo toteuttaa okt:ssa, kun ei tarvitse kun laskea koira pihalle hetkeksi.

Toki kakatkin sitten tulee tuohon piha-alueelle, mutta ne on kakkapoimurilla hyvin äkkiä korjattu pois.
 
No,sille pennulle opetetaan ett yöllä nukutaan ja mikään "palvelu" ei pelaa. Päivällä sitte useamman kerran ja se viimenenki ulkona käyttö venyttää mahollisimman pitkään,just siihen ennen ku itte meet nukkumaan.Ja ton ulkoilun jälkeen sille koiralle ei anneta mitään,,ei edes vettä.
 
[QUOTE="...";27292961]No,sille pennulle opetetaan ett yöllä nukutaan ja mikään "palvelu" ei pelaa. Päivällä sitte useamman kerran ja se viimenenki ulkona käyttö venyttää mahollisimman pitkään,just siihen ennen ku itte meet nukkumaan.Ja ton ulkoilun jälkeen sille koiralle ei anneta mitään,,ei edes vettä.[/QUOTE]

Kyllä meillä on aina vettä tarjolla
 
Tottakai ollaan päästetty koira ulos yöllä jos hätä on tullut ja kyllä, tottakai on vettä tarjolla yölläkin. Ihme natsimeininkiä joillain. :O Olkaa ite käymättä vessassa jos hätä tulee tai juomatta jos jano iskee...

Ihan sama kun sanottiin joskus että ei saa pitää vauvaa sylissä liikaa ettei totu siihen.
 

Yhteistyössä