Minulla on koira, schäfer. Olen minä sitä kouluttanutkin.
Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti
häntä heiluen se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun
ystäviä.
Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa päässä,
rähmälläni.
Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan paikalta
tapaamisemme jälkeen. Kuraiset tassunjäljet rintapielessä
ja naama nuoltuna.
Haluavat tavata toistekin. Moni on huutanut: te kuulette
minusta vielä!? Mukavaa sakkia.
Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä.
Kapulan heittämisestä se tykkää valtavasti. Kerran heitin.
Poliisit toivat koiran illalla kotiin. Minä sanoin, että
ei olis tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.
Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet
sille
lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?
Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle
idiootille on tehtävä jotain.
Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä
välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole
tosikkoja.
Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia
pillereitä.
Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä.
Antoi vielä tassua kiitokseksi. Pitihän minunkin yksi
maistaa. Viikko meni horroksessa. Lääkitys lopetettiin
tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.
Schäferit ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari
desiä nappuloita, maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.
Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Parilla tonnilla
saa hyvät paperit omaavan schäferin.
Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan
viitisenkymppiä kuussa.
Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin ostaminen,
mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.
Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä
johtajuus on tärkeässä asemassa. Helpotti.
Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein: schäferit
ovat loistavia johtajia.
Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni kasvattaa.
Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi
hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii
vahvoja olkapäitä.
En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun
lenkkipoluilla häiriköivistä koirista.
Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät.
Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei
ongelma ole yksin minun, se on myös niiden joita meidän
koira on häiriköinyt.
Eiköhän sovita että jokainen hoitaa omat ongelmansa.
Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin
julmaa asiaa kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille.
Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä paitsi
suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa.
Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti
häntä heiluen se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun
ystäviä.
Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa päässä,
rähmälläni.
Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan paikalta
tapaamisemme jälkeen. Kuraiset tassunjäljet rintapielessä
ja naama nuoltuna.
Haluavat tavata toistekin. Moni on huutanut: te kuulette
minusta vielä!? Mukavaa sakkia.
Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä.
Kapulan heittämisestä se tykkää valtavasti. Kerran heitin.
Poliisit toivat koiran illalla kotiin. Minä sanoin, että
ei olis tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.
Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet
sille
lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?
Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle
idiootille on tehtävä jotain.
Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä
välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole
tosikkoja.
Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia
pillereitä.
Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä.
Antoi vielä tassua kiitokseksi. Pitihän minunkin yksi
maistaa. Viikko meni horroksessa. Lääkitys lopetettiin
tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.
Schäferit ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari
desiä nappuloita, maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.
Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Parilla tonnilla
saa hyvät paperit omaavan schäferin.
Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan
viitisenkymppiä kuussa.
Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin ostaminen,
mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.
Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä
johtajuus on tärkeässä asemassa. Helpotti.
Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein: schäferit
ovat loistavia johtajia.
Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni kasvattaa.
Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi
hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii
vahvoja olkapäitä.
En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun
lenkkipoluilla häiriköivistä koirista.
Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät.
Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei
ongelma ole yksin minun, se on myös niiden joita meidän
koira on häiriköinyt.
Eiköhän sovita että jokainen hoitaa omat ongelmansa.
Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin
julmaa asiaa kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille.
Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä paitsi
suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa.
,tähänku lisää karmeen "vieras mies"-pelon nii paketti on valmis!Silti se rakastaa ylikaiken kaikkia lapsia mitä maa päällään kantaa :heart: .
