A
ap
Vieras
Mulla on puolitoistavuotias terrieripoika, ihan terve ollut tähän asti. Tänään aamupäivällä sattui kuitenkin kummia: Naputtelin tietokoneella, koira samassa huoneessa. Ihan yhtäkkiä se alkoi huutaa suoraa huutoa kivusta, korvat painuivat päätä myöten, häntä koipien väliin ja selkä kaarelle. Tuossa se lähes ryömi lattialla huutaen.
Välillä se tuli luo, mutta kun ojensin kättä sitä kohti, meinasi tulla hammasta varoitukseksi. Sitten se yritti petilleen, mutta ei kärsinyt mennä maate, eikä taas nousta suorille jaloilleen. Tilannetta ja yhtäjaksoista huutoa kesti ehkä puoli minuuttia, korkeintaan minuutin.(?) Sitten koira seisoi hetken tuijottamassa minua, ravisti itseään, korvat nousivat ylös ja häntä alkoi heilua.
Koira pissaa, kakkaa, syö ja juo normaalisti, on täynnä energiaa ja haluaa leikkiä. Eläinlääkäri ei huolinut sitä katsottavaksi, kun oireet kerran loppuivat ja on viikonloppu. Äitini arveli, että sillä olisi ollut mahakipu, joka olisi sitten lauennut.
Onko kukaan koskaan kuullut vastaavasta? Aikaa on kulunut 12 tuntia, ja koira on ihan ok. Pelästyin kuitenkin aivan järjettömästi.