Koiraihmiset! Oletko menettänyt koirasi esim. lopettamalla se?

["koirallinen"]

Kuinka pitkään koiran menetystä saa surra? Montako päivää otetaan sairaslomaa sen vuoksi?

Onko tavallista, että jossitellaan vielä vuodenkin kuluttua koiran lopettamisesta, että entä jos olisinkin vielä antanut sen (hänen) elää?

 

[isoäiti mölykylästä]

toisilla suru kestää pitempään toisellä lyhempään. mikä on se normaali aika, ei kai sitä voi määritell. oman koiran kuolemasta on nyt noin 7 kuukautta ja vieläkään en pysty muistovideota katsomaan ilman kyyneleitä. mutta edes menneen koiran elämästä ja jutuista voi jo jutella ilman tunnepurkauksia.
jossittelu on turhaa. kyllä sen nyt jokainen tietää milloin on se oikea aika päästää se lemmikki sinne vihreämmille laitumille.

 

["vieras"]

En mä kyllä ottanut yhtään sairaslomaa koiran vuoksi, tuskinpa olisin saanutkaan. Toisinaan kyllä vieläkin surettaa koiran puolesta, vaikka aikaa lopettamisesta on jo 15 vuotta. Tosin mä tiedän tehneeni parhaan mahdollisen ratkaisun, koira oli jo niin sairas ettei enää jaksanut syödä tai juoda ja laskikin alleen. Ei ole tarvinnut jossitella.

 

[Minerva McGarmiwa]

Saikkua en ole hakenut minkään eläimen lopettamisen takia, mut kyllä jokaista on edelleen ikävä.
Mitään jossittelua ei ole tarvinut harrastaa kun eläinten parhaaks on piikki ollut.

 

["luputupuna"]

Meillä lopetettiin reilu pari viikkoa sitten tosi rakas ja tärkeä koira. Kyllä suren kohtaloa vieläkin. Syöpä vei nopeasti koiran. Päätös eutanasiasta oli helppo- koira ei ollut enää oma itsensä ja kärsi sairauden takia. Eläinlääkärin mukaan selviytymismahdollisuus leikkauksesta olisi ollut 20% luokkaa, tai allekin. Se, että eläinlääkäri kertoi tuon, on mietityttänyt myöhemmin: "entäs jos..." "teinkö oikein?" Minun on kestettävä loppuikäni tiedon kanssa, että lopetin koirani. Järjellä ajateltuna tein oikein, koira oli todella sairas, eikä olisi voinut elää arvoistaan elämää. Ajattelen nyt tilannetta niin, että rakastin koiraani niin paljon, että päästin sen pois. Näin, että sen ei ollut enää hyvä olla täällä. Ja edelleenkin itku tulee helposti, kun ajattelenkin sen lämmintä hengitystä, pehmeää turkkia ja vallatonta olemusta. Sillä koiralla on aina jonkinlainen paikka sydämessäni.

 

[Blue]

[QUOTE="koirallinen";25038500]Kuinka pitkään koiran menetystä saa surra? Montako päivää otetaan sairaslomaa sen vuoksi?

Onko tavallista, että jossitellaan vielä vuodenkin kuluttua koiran lopettamisesta, että entä jos olisinkin vielä antanut sen (hänen) elää?[/QUOTE]

Monesti. Päivän olen itkenyt, viikon ollut surullinen, kuukauden kaivannut päivittäin. Sitten alkanut helpottamaan, vähän tietty riippuu koirastakin... Sairaslomaa en ole ikinä pitänyt ja jossittelemaan EI IKINÄ PIDÄ ALKAA! Olen aina tiennyt mikä on parasta ja miksi päädyin siihen. Rakastinhan jokaista sydämeni pohjasta!

 

[piitii]

Saikkua en hakenut, enkä ole jossitellut oliko päätös oikea. Suru nousee vielä vuosienkin jälkeen joskus pintaan ja ikävä on jokaista karvatassua jonka olen viimeiselle matkalleen hyvästellyt.

 

[PipariSuu]

No olen menettänyt useatkin koirat lopettamisen kautta. Surra saa ihan niin kauan kuin surua on, mutta en oikein näkisi, että sairaslomaa tuonvuoksi pitäisi ottaa...

En ole jossitellut, koska olen miettinyt hartaudella lopetuspäätökset ja kun päätöksen olen tehnyt, olen kokenut sen ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi.

 

[....]

Olin matkoilla (4kk reissussa) kun oma rakas koirani (SE elämäni koira) nukahti äitini syliin. Olin vielä laittanut sähköpostia päivää koiran kuoleman jälkeen että "toivottavasti menee "Dingolla" hyvin. Sehän oli vähän kipeän oloinen ennen kun lähdin reissuun, toivottavasti on parantunut. Voittehan ottaa minun tililtä rahaa ja viedä sen eläinlääkäriin jos ei ole parantunut?"
Eli jotenkin alitajuisesti tiesin että nyt ei kaikki oo kunnossa.
Sain sitten vastauksen että "ikävä kyllä "Dingo" blaablaablaa... Olen niin pahoillani"

Olin tuon jälkeen ihan murtunut. Makasin vain sängyssä 3 päivää ja itkin, itkin ihan kamalan paljon. Miesystävä haki take away-ruokaa, ei olisi käynyt mielessäkään lähteä liikkeelle. Vielä monta viikkoa sen jälkeen saatoin alkaa itkemään ihan "ilma syytä", tuli vain rakas pikkuinen mieleen. Voi luoja että on vieläkin ikävä omaa pientä

Ainut lohtu on että "Dingo" kuoli rauhallisesti, tuli äidin syliin nukkumaan ja sydän vain hidastui ja lopulta syke loppui kokonaan *voi luoja, nyt taas alan pillittää* Melkein olen onnellinen siitä että en ollut kokemassa tuota, oisin mennyt ihan sekasin ja paniikkiin.

Mutta kyllä, olisin ottanut sairaslomaa tuossa vaiheessa. Ja jos en ois saanu, niin omaa lomaa sitten, pomo on onneksi tosi eläinrakas, ja varmasti ymmärtäisi parin päivän suruajan.

 

[koiria]

Sairaslomaa ei lemminkin poismenosta pidä ottaa, mutta surra saa niin kauan kuin on surrakseen. Meillä puhutaan vieläkin koirasta, jonka lopetukseswta on aikaa kohta 6v. ja ikävöidään koiraa, joka lopetettiin 5kk sitten...

 

["luputupuna"]

Kyllä mä ymmärrän, jos koiran poismenemisen takia joutuu ottamaan sairaslomaa. Kuolema voi tulla yllättäen, omistaja järkyttyy eikä ole työkykyinen surultaan. Monellehan koira on perheenjäsen. Koiraa ottaessa jo tietää sitoutuvansa hoitamaan sitä sen elinajan, mikä on lyhyempi kuin ihmisillä. Silti, kun oma koira kuolee, se tulee lähes aina yllätyksenä ja järkytyksenä.
Suru on muutenkin tosi vaikea asia kohdata.

 

[rakas "vauvani"]

Minun koiran lopettamisesta tuli aivan vasta kuusi vuotta ja ikävöin vieläkin. Ensimmäinen puoli vuotta oli yhtä itkua, nyt suren sydämessäni hiljaa.

 

[Unknow]

Surin ja suren edelleenki mun koiran kuolemaa vaikka siit on jo 2 kohta 3:kin vuotta.. sil ei oo vlii kui kaua sit suree.