Koira+ruokinta

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Luota vaan kasvattajan sanaan, Madicken04.
Pienemmät rodut on syytä siirtää aikuisten nappulaan nopeammin.
Yrjölänpuuro on myös ravitsemuksellisesti hyvää koirille ja tuossa 50-50 suhteessa on se etu, että nappulat takaavat sitten kaikki vitamiinit/hivenaineet kuitenkin.
Tack! =)

Tuollaisilla kasvattajakin tätä ruokintalinjaansa perusteli. Nyt vaan tosissaan alkaa tuntua muiden pennunomistajien kanssa jutellessa että liki kaikilla on ohjeena pelkkä kuivamuona ja pentumuonana pitkään.
 
näin
Alkuperäinen kirjoittaja koiraystävä:
10 kk vanhalle koiralle vielä penturuokaa, tarvitsee paljon rasvoja kasvamiseen ja niitä niissä ruoissa on.
Väitänpä että riippuu rodusta ja yksilöstä! Ei meillä kukaan ole enää 10kk ikäisenä saanut penturuokaa, eikä edes juniori.
Ap: Parhaat ohjeet saa kasvattajalta, jolta kyllä kandee ruokinnat kysyä!
 
Me ei meidän hurtalle osteta mitään ruokaa eläninliikkeistä.obat niissä meinaa niin perkeleen kalliita! :eek:
kuivamuonat,purkkiruuat,koiranmakkarat ja herkut kaikki ostetaan aina isoista ruokakaupoista. ja hyvin on koira kasvanut niilläkin ruuilla! =) :p
10kuukauden ikäiselle antaisin jo ihan kaikenlaista monipuolista sapuskaa.. ois se nyt itelleenkin tylsää, jos ois pelkkii raksui joka päivä :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja ajatar:
Me ei meidän hurtalle osteta mitään ruokaa eläninliikkeistä.obat niissä meinaa niin perkeleen kalliita! :eek:
kuivamuonat,purkkiruuat,koiranmakkarat ja herkut kaikki ostetaan aina isoista ruokakaupoista. ja hyvin on koira kasvanut niilläkin ruuilla! =) :p
10kuukauden ikäiselle antaisin jo ihan kaikenlaista monipuolista sapuskaa.. ois se nyt itelleenkin tylsää, jos ois pelkkii raksui joka päivä :kieh:
onhan ne kalliita, mut myös laadukkaita. toisin kun noi ruokakaupparuuat.
tosin eihän nekään nyt mitää vaarallisia ole kun kerta myynnissä on, mut meidän tapauksessa ne ei tule kuuloonkaan :)
mun porukoiden koiratkin on alkanu syömään tota kallista eläinkaupan ruokaa kun sen eron huomaa heti, turkki kiiltää ja kakkaa ei tuu enää kilokaupalla :)

mutta jokainen sen oman koiransa tuntee ja huomaa et onko ruoka sopivaa, ainakin toivon niin :D
 
näin
Alkuperäinen kirjoittaja ajatar:
Me ei meidän hurtalle osteta mitään ruokaa eläninliikkeistä.obat niissä meinaa niin perkeleen kalliita!
Ei kaikki ole! Ei tietenkään kaikille kaikki sovikaan, muta esim. Franksin breeder linen ruuat maksaa n. 25?/15kg kun joku Pedigree ruokakaupassa 19,90?/15kg.
Suoisttelen kyllä kokeilemaan vaikka vian yhden säkin joatin muuta ruokaa ja eihän se sitten varsinkaan kovin kalliksi tule kun koira saa sekaan muutakin.
Itse ostin meidän koirille joskus Pedigreen säkin ihan sen takia kun sen mukana sai kätevän ruokatynnyrin. Mutta uskokaa tai älkää, paskan määrä tuplaantui heti kun sen ruuan aloitti ja puolittui taas normaaliksi kun säkki oli syötetty...
 
Ei ikinä enää
Meidän koirat syövät tämän viikon kaupan halpisruokaa kun rahat loppuivat kesken,ja paskan määrä tuplaantui!!! Sitä tulee viisi kertaa päivässä kilokaupalla kerralla,huh!
 
Meidän koiralla on tosi säännöllinen vatsantoiminta ja ulkona aina kehutaan,että onpas kiiltävä turkki! kyllä me aina välillä ostetaan erimerkkejä ja kaikki näyttää uppoavan yhtä hyvin!
eilenkin tein pikkutilauksen tuolta hauhau.com sivuilta.. vähän herkkuja hurtalle :heart:
kannattaa muuten kattoo ne sivut!jos tilaa yli kympillä ei tuu postikuluja ollenkaan!
tilasin semmosen flexin ja herkkuja!
 
saga79
Meillä siirrytään aikuisten ruokaan jo 3kk iässä. Tosi ruuassa paljon rasvaa ja proteiinia. Ison koiran kasvu näin hidastuu eikä luusto kärsi kovasta kasvupyrähdyksestä. Rotukohtaista :)
 

Yhteistyössä