Koira murisee vauvalle

Puolivuotias poikamme alkoi juuri ryömiä ja vanhempi 7-vuotias koiramme (keskikoinen, sekarotuinen metsästyskoira) alkoi välittömästi murista vauvalle. Se murisee aina vauvan lähestyessä, ja saattaa ruveta ärisemään vaikka lelun äärellä (siis vauvanlelun, joka on vauvan). Kun koiraa korjaa tiukasti, se kyllä lopettaa ja siirtyy muualle. Koira on selkeä yhden ihmisen koira eli se tottelee minua parhaiten ja puolisoani kohtaan se on aina ollut hankalampi (murissut hänellekin milloin mistäkin). Ikinä koira ei ole purrut ketään, ei edes toisia koiria, vaikka ne olisivat käyneet päälle. Koira inhoaa myös isompia lapsia ja murisee näille vertahyytävästi. Vauvalle murina on ollut hyvin vähäistä siihen verrattuna!

Kaikkia konsteja käytämme jo; koiralla on peruskoulutus, tiukka kuri, oma rauhaisa paikka tai oikeastaan useampi mihin vauva ei saa tulla, vauvan ei anneta satuttaa koiraa, koira ei saa kulkea edes ovista ennen ihmisiä jne. Se on aina ollut samanlainen luonteeltaan kaikesta huolimatta.

Kysyisinkin; te, joille on osunut kohdalle sama tilanne tai jotka tunnette jonkun läheisesti, joille on sattunut tällainen tilanne, niin onko asia parantunut ajan kanssa? Onko koira lopettanut murinan? Onko koira vahingoittanut lasta? (Ja ei nyt linkkiä mihinkään USA:han missä bitbullterrieri söi lapsen, tämä koira ei syö ketään).

Jos joutuu jännittämään oman koiransa reaktiota lapsen ollessa koiran lähellä...onko peli menetetty? Panokset ovat kovat, kukaan koiraa ei huoli enkä voisi vanhaa koiraa altistaa muuttostressille, ainoa muu vaihtoehto on lopetus.

 

Meillä alka samanlainen tilanne, joten toivon myös vastauksia...

 

Pistäisin koiran äkkiä pois. Jos on puolisollesikin hankala, niin on selvää että koira luulee olevansa sun jälkeen korkeimmassa asemassa perheessä. Ei siis alimpana niinkuin kuuluisi.

Ja noi on varmaan monen viimeiset kuuluisat sanat "ei tämä koira" juuri ennen katastrofia.

 

No jos se koira ei syö ketään, mikä sitten pelottaa? Puremaahan sä pelkäät. Aika hurjalle koira kyllä kuulostaa, eikä mun tuntemistani murisijoista ole kyllä oikein lapsivarmoja koiria tullut.

 

Siskollani on kaksi koiraa ja näemme usein. Kun vauva oli pieni eivät välittäneet, pikkuhiljaa alkoi tuo murina kummallakin koiralla ja sen jälkeen yrittivät tokaista lastamme. Nyt eivät koirat voi olla lapsen kanssa samassa tilassa ollenkaan kun nähdään. Että näin.

 

Antaisin koiran suosiolla pois, eikä tuon ikäinen koira ole vanha vaan keski-ikäinen vasta, ehkä parempi olisi jonkin metsämiehen kaverina..

 

meillä on nyt 10-vuotias ajokoira ja tilanne oli suurinpiirtein kuvailemasi kaltainen kolme vuotta sitten kun kuopus syntyi. Meillä katsottiin parhaimmaksi laittaa koira ja lapsi täysin erilleen kun olivat yhtä aikaa sisätiloissa ( koira siis yleensä häkissä), emme halunneet ottaa mitään riskiä kun koira on perusluonteeltaan aina ollut äksy. Nyt kun poika on 3-vuotias olemme silti edelleen varuillamme mutta ei koira enää murisekaan ja käy joskus jopa nuolemassa poikaa, on ikäänkuin olisi pojan laumaansa hyväksynyt. Poikaa olemme myös opettaneet suhtautumaan koiraan varovaisesti, se kyllä antaa pojan silittää kun tekee sen rauhallisesti ja nätisti. Aina on kuitenkin varovaisuus mukana, itse en ainakaan uskalla täysin luottaa yhteenkään koiraan, en omaan enkä varsinkaan vieraan, metsästyskoirat varsinkin voivat olla arvaamattomia. Meillä ei vaihtoehtona ole koskaan ollut myöskään koiran lopetus, jos koira ei olisi ollenkaan hyväksynyt poikaa, olisi nämä vain pidetty täysin erillään toisistaan, nythän tuolla koiralla alkaa jo olla tuota ikääkin joten ei se joka tapauksessa enää kovin pitkäikäinen ole ja saa eleskellä ihan rauhassa elämänsä loppuun asti

 

Minä tekisin siten, että koira saa tulla lapsen lähelle ainoastaan sinun luvalla. Sinä päätät, missä koira saa olla. Eli koiralla ei asiaa lapsen lähelle ilman lupaasi. Meillä oli hiukan samaa, ei kylläkään tuossa mittakaavassa, mutta tämä auttoi ja ovat nykyään kavereita koira ja lapsi (3v).

 

Miksi kukaan ei huolisi? Täytyy sanoa että en jäisi odottelemaan ja pelkäämään.

 

...niin tietysti se purema. Kun sitä ei sitten saa enää peruttua. Toisaalta koira ei ole ikinä purrut, vaikka on muutaman kerran hyökyttänyt perheemme toisen koiran maan rakoon (joka on isompi ja kiltti kuin lammas) ja ottanut suuhun jommankumman minun tai puolisoni käden, jos muristessa on koiraa siirretty.

Kuulostaa pahalta kirjoitettuna...ehkä yritän vain olla näkemättä koiraa sellaisena riskinä kuin se on, koska koira on minulle rakas JA koen huonoa omatuntoa, koska lopetutin juuri puoli vuotta sitten 6-vuotiaan kissamme, joka ei ikinä oppinut sisäsiistiksi? Olenko juuri niitä ihmisiä, jotka hankkivat lapsen ja vievät sen jälkeen kaikki perheen lemmikit jonossa piikille?!?:/

 

Onkohan koiralle joku lapsi joskus tehnyt jotain, kun ei siedä. Kaikki koirat tosin ei ole luonteeltaan sellaisia että tottuisi lasten seuraan mitenkään.
Jos murisee isommillekin lapsille, niin kyllä se tulee jatkossakin murisemaan vauvalle. Tuskin tuo koira nyt kenenkään kurkkuun hyppäämässä on, mutta purra se voi ja pahoinkin seurauksin, ja koiralle on lisäksi stressaavaa elää lasten keskellä jos se ei selvästikään lapsista pidä.

Olisi niin lasten, kuin koirankin kannalta ehdottomasti parasta, että koira saisi mennä uuteen, lapsettomaan kotiin. Esimerkiksi jonkun opiskelijan kaveriksi tai vanhemmalle pariskunnalle? Tuon ikäisellä terveellä koiralla voi olla vielä lähemmäs kymmenenkin vuotta edessä ja jos muuten on peruskoulutettu ja aikuisille kiltti niin taatusti löytää uuden kodin. Ja voisittehan pitää yhteyttä uuteen omistajaan koiran kuulumisista.

 

Huh huh sä hankit eläimiä sit lapsen ja viet piikille eläimet??? -.- Se kissakin olisi voinut toisessa kodissa muuttua sisäsiistiksi tai sillä saattoi olla virtsakiviä.

Koiralle uusi koti.

 

...niin tietysti se purema. Kun sitä ei sitten saa enää peruttua. Toisaalta koira ei ole ikinä purrut, vaikka on muutaman kerran hyökyttänyt perheemme toisen koiran maan rakoon (joka on isompi ja kiltti kuin lammas) ja ottanut suuhun jommankumman minun tai puolisoni käden, jos muristessa on koiraa siirretty.

Kuulostaa pahalta kirjoitettuna...ehkä yritän vain olla näkemättä koiraa sellaisena riskinä kuin se on, koska koira on minulle rakas JA koen huonoa omatuntoa, koska lopetutin juuri puoli vuotta sitten 6-vuotiaan kissamme, joka ei ikinä oppinut sisäsiistiksi? Olenko juuri niitä ihmisiä, jotka hankkivat lapsen ja vievät sen jälkeen kaikki perheen lemmikit jonossa piikille?!?:/

Vaikka koira EI ole purrut ketään, niin VOI tapahtua ja sitä ei kannata odotella. Vaikka olisit varma siitä ettei koira ketään pure, niin onko koiralla hyvä olla tuollaisessa ympäristössä? Se ei pidä lapsista ja stressaa kamalasti siitä että näitä pyörii ympärillä. Tuollainen koira kuuluu kotiin jossa on kokenut ihminen (koira nimittäin yrittää selvästi pompottaa teitä ja on lujatahtoinen) ja ei ollenkaan lapsia.

Ei kannata viedä koiraa piikille, vaan alkaa nyt etsiä sille uutta kotia. Ei se helppoa ole luopua lemmikistä, mutta jos todella rakastat koiraa niin ymmärrät kyllä että tämä on nyt sen, ja lapsesi parhaaksi. Vasta sitten, jos koiralle ei oikeasti löydy kotia, kaupanseinän tai apulan kautta, veisin piikille, vihoviimeisenä keinona.

 

Mitä mies tekee koiran kanssa?

 

Onhan se aivan helvetin vaikeaa luopua rakkaasta lemmikistä, mutta kyllä lasten pitää voida vapaasti olla kodissaan pelkäämättä murisevaa koiraa. Et kuitenkaan pystyisi rentoutumaan ja luottamaan koiraan - ja mitä sitten kun se päivä koittaa kun olet hetkeksi kääntänyt katseesi ja lapsi kontannut koiran niskaan? Sitä vahinkoa ei voi perua. Ajattele asiaa niin, että lapsillasi sekä sinulla olisi luopumisen jälkeen rennompi olla, sekä myöskin koirallasi, joka on nyt lasten läsnäolosta stressaantunut. Älä ihmeessä lopeta vaan etsi koiralle uusi koti. Se tottuu kyllä uusiin ihmisiin eikä vähän ajan jälkeen enää kaipaa sinua!

 

Koira on kyllä selkeästi erittäin stressaantunut. Se makaa jatkuvasti lähellä minua kuin turvaa hakien (niin nytkin). Koira on lujatahtoinen ja voi olla, ettemme me sitten vain ole sille vastusta...myönnän sen. Mieheni on minuakin hellämielisempi eikä vain osaa olla uskottava esim. komentaessaan. Olen yrittänyt opettaa hänelle ja hän tiedostaa vikansa, mutta hän ei vain osaa yhtään.

Voisin edes yrittää antaa koiran eteenpäin. Lopettaminen oksettaa ajatuksenakin. Luopuminenkin olisi aikamoinen isku.

 

Mietihän hieman nyt. Jos koira on jo nyt yhden ihmisen koira, voi muutto uuteen kotiin olla sille aika raskasta. Minä olen antanut murisevan, aran koiran, joka loppujen lopuksi myös puri, uuteen kotiin. Voin vain vannoa, etten ikinä enää sitä virhettä tee uudelleen, jos kohdalleni samanlainen koira ja tilanne tulisi, lähtisi koira piikille. Lopetus kuulostaa ihmiselle ikävälle, ei koiralle!

Älä jää odottelemaan, koska vahinko sattuu. Jos koira ei nytkään tunnusta laumajärjestystä, ei se sitä tule tekemään 8-vuotiaanakaan.

 

Koira on kyllä selkeästi erittäin stressaantunut. Se makaa jatkuvasti lähellä minua kuin turvaa hakien (niin nytkin). Koira on lujatahtoinen ja voi olla, ettemme me sitten vain ole sille vastusta...myönnän sen. Mieheni on minuakin hellämielisempi eikä vain osaa olla uskottava esim. komentaessaan. Olen yrittänyt opettaa hänelle ja hän tiedostaa vikansa, mutta hän ei vain osaa yhtään.

Voisin edes yrittää antaa koiran eteenpäin. Lopettaminen oksettaa ajatuksenakin. Luopuminenkin olisi aikamoinen isku.

Koira ei voi hyvin jos stressaa kamalasti, vaan kuten ihminenkin niin jossain sitten tulee se piste että koira esim sairastuu stressinsä takia tai päättää käydä johonkuhun kiinni. Tuo koira on aikuisen ihmisen koira ja metsästyskoirana vaatii paljon aktiviteettia, mieluiten sitä metsässä kulkemistakin. Koira on lujatahtoinen, mutta varmasti oikeanlaiselle omistajalle mitä mainioin lemmikki. Nyt ilmoitusta kaupan seinälle, ja Apulaan. Voithan toki pyytää että saisit kuulla koiran kuulumisia jatkossakin uudesta kodista ja käydä vaikka moikkaamassakin, niin luopuminen voisi olla sitten helpompaa.

 

me tossa tilanteessa etsittiin koiralle uusi koti... ja päivääkään en ole katunut, tiedän tasan tarkkaan sen tunteen, kun koko ajan mietit, että eihän toi koira vaan tee mitään ja KOKO ajan piti vahtia, ettei lapsi mene liian lähelle... ja kun kuitenkin sellasiakin koiria tiedän joiden lähelle lapsen uskaltaa päästää, niin en nähnyt mitään järkeä kotona kokoajan pelätä...

 

Kysyisinkin; te, joille on osunut kohdalle sama tilanne tai jotka tunnette jonkun läheisesti, joille on sattunut tällainen tilanne, niin onko asia parantunut ajan kanssa? Onko koira lopettanut murinan? Onko koira vahingoittanut lasta? (Ja ei nyt linkkiä mihinkään USA:han missä bitbullterrieri söi lapsen, tämä koira ei syö ketään).

Jos joutuu jännittämään oman koiransa reaktiota lapsen ollessa koiran lähellä...onko peli menetetty? Panokset ovat kovat, kukaan koiraa ei huoli enkä voisi vanhaa koiraa altistaa muuttostressille, ainoa muu vaihtoehto on lopetus.

Ikävä kyllä ei tartte mennä kertomusten kanssa rajojen ulkopuolelle. Lapsen syntyessä mun 2 Cairn-terrieriä oli molemmat n. 12v. Näistä vanhempi oli aina ollut ns. mun koira. Piti kyllä lapsista ja on vuosien saatossa leikkinyt pienten kanssa paljonkin. Ei ole koskaan murissut ihmiselle, ei ollut koskaan purrut ketään. Mustasukkainen oli kyllä kaikille muille eläimille ja alisti tuon meidän toisen dogin.

Tytölle tuo koira oli mustis välittömästi. Kuri koiralla oli, eikä vauva missään vaiheessa päässyt kohtelemaan koiraa kaltoin taikka muutoinkaan häiritsemään. Tuo koira murisi lapselle aina joten pyrin olemaan varuillani. Toinen koira vain heilutteli rauhallisesti häntäänsä.

Eräänä kauniina päivänä tytön ollessa 10 kk oli neiti makaamassa olohuoneen lattialla ja koira käännähtänyt noin metrin päästä ja kävi kimppuun. Miehen mukaan lapsi ei ollut riittävän lähellä edes koskeakseen koiraan, itse olin toisessa huoneessa.

Koira puri lasta silmäkulmaan ja ylhäälle otsaan. Yläluomeen tuli "onneksi" vain pieni nirhauma mutta otsan haava vaati tikkejä--> tikattavaksi Dextraan --> seuraavana yönä nousi kuume --> uudelleen Dextraan josta lähete Lastenklinikalle --> siellä vierähti neljä päivää kunnes tulehdusarvot rauhoittuivat.

Sanotaan asia näin, nykytiedon valossa multa lähtisi tuon koirani kaltaisesti käyttäytyvä koira välittömästi jos murina ja kyräily on toistuvaa. Se jatkuva jännittäminenkin koiran ja lapsen kohdatessa on todella raskasta.


Meiltä siis muutti tuo koira pois, lopetusaika oli tilattu mutta sitten yksi mun kaveri, yksinäinen sinkkumies otti tuon koiran luokseen. Toinen koira jäi asumaan meille ja oli lapselle todella tärkeä.


Kammoa asiasta ei jäänyt, mä olen oppinut hyväksymään sen että toiset otukset vain ovat luonteeltaan "viallisia". Meillä saman koulutuksen saaneet, saman rotuiset koirat käyttäytyivät täysin eri tavoin.

Niin rankkaa kuin sen rakkaan lemmikin poisantaminen taikka lopettaminen onkin niin sen lapsen henki on tärkeämpi. Jos tämä tilanne on jatkunut yli 3 kk niin mä suosittelen koirasta luopumista. On äärimmisen raskasta olla varuillaan jatkuvasti.

 

Jos teillä löytyy motivaatiota ja aikaa, ota yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan?

 

piikille. olet vastuussa lapsesta ja koirasta. mutta se tarkoittaa eri asioita. Koirahan ei tiedä, nukutetaanko hänet hetkeksi vai ikiuneen, eivätkä sen sukulaisetkaan jää suremaan.

 

Minusta ei ole reilua laittaa se piikkille tai antaa pois.Uuteen kotiin sopeutuminen on aina hankalaa.
Ainakun koira edes katsoo vauvaa pahasti niin niskasta kiinni ja raahaatte sen pihalle, toiseksi koira ja vauva aina eri paikassa. Koiralle vaikka pihalla päivisin ja vauva sisällä, sitten jos koira on sisällä niin toisessa huoneessa, hankkikaa kuitenkin portti ettei oven tarvi olla koko ajan kiinni ja voi katsella.
Kun lapsi kasvaa niin opetatte sitä antamaan herkkuja koiralle ja vahdittaessa silityksiä. Sitten koirakin huomaa että eihän tässä mitään hätää ole, lapsihan on kiva.
Mutta nyt kova kuri ja aina rangaistus, niin hän oppii että ensin vauva ja sitten hän.

 

No jos koira murisee selvästi vihasena niin jotainhan se on tehtävä, onko se sitten koiran ja lapsen erillään pitäminen vai eläimestä luopuminen, se on teidän päätös..

Mutta mitä siihen murisemiseen tulee niin sitä on monenlaista..Meidän 7v koira on murissut mukuloille aina, mutta ei se kulmahampaat näkyvillä ole tms. kunhan örisee, pientäkää vihjausta ei ole siis antanut et puris, se vaan örisee ja vaihtaa paikkaa jos muksut tulee liki eikä sitä höntsitä leikkiä..

 

Meillä 9,5v tiibetinspanieli joka alkoi murista vauvalle kun vauva lähti liikkeelle. Ensin murina oli sellaista varoittavaa "Älä tule lähelle"-murinaa. Nostettiin vauva aina pois. Sitten kun vauva alkoi konttaamaan, koira ensin pelkäsi vauvaa ja lähti karkuun. Ei mennyt kauaa kun koira alkoi leikkiä vauvan kanssa. Ikinä ei ole purrut, näykkäissyt tai edes hampaita vilauttanut muristessaan.

Teilläkin koira on varmaan hämillään ja ehkä peloissaankin kun vauva liikkuu. Kunnioittakaa myös koiraa ja pitäkää huoli että saa olla rauhassa halutessaan. Uskon että koira tottuu äkkiä vauvaan. Hetkeksikään ei kannata kuitenkaan jättää koiraa ja vauvaa kahdestaan, koira kun voi peloissaan olla aika arvaamaton. Kannattaa odottaa että tilanne rauhoittuu. Ja huomioikaa myös koiraa! Voitte myös tutustuttaa koiran vauvaan ja rauhoitella.

Me opetettiin vauva silittämään koiraa ja kissaa ja vauva oli innoissaan. Nykyään kissa tulee kerjäämään silityksiä ja koira tykkää leikkiä vauvan kanssa.

Kyllä eläimet tottuu vauvoihin, eikä aina tarvii olla ensimmäisenä luopumassa eläimestä! Se on perheenjäsen!