Moikka moi,
Ajattelin ensin kirjoittaa koiran tai tässä tapauksessa koirien häirtsevästä haukunnata mutta yritän kääntää tätä nyt päässäni niin, että koirat ovat uhreja..
Asutaan omakotitalossa ja taloa ostaessamme naapurissa oli 2 koiraa. Toinen liihotteli talojen pihalla vapaana, ei ollut pihaa aidattu, toinen koira pihassa kiinni. Ei haukkuongelmaa, eikä piskuinen karkulainenkaan häirinnyt, vaikka kävi meidänkin pihalla.
Sitten tuli uusi rouva mukanaan yksi koira. Ei häiriötä. Mutta hetken päästä ottivat 3 pentua. Näitä ei mitenkään ole sosiaalistettu, eikä niitä käytetä lenkillä.Eli pelkäävät oikeasti kaikkea, mikä ohi menee jopa meitä naapureita, vaikka siellä ollaan kyläiltykin. Tuloksena se, että kaikki koirat haukkuvat siellä nyt kilpaa näiden pelkureiden tarttaessa pelkonsa niihinkin.
Aluksi ei ollut aitaa ja hyökkäilivät pihasta tielle näykkimään kintereitä, kun oltiin niin pelottavia.
Näiden haukkua on nyt kuunneltu 2v. ja viime kesänä jo hieman tottuivatkin meihin. Sitten tuli joku vuoden ikäinen resque-koira, mikä on jostain katuojasta pelastettu ja myös äärettömän arka. Yksi lisähaukkuja siis.
Ja nyt on taas tulossa uusi koira. Huoah.
Jos tulee vieraita, niin koirien ulvonta kuuluu sisältä asti meidän portaille ja vieraat aina ihmeissään, että montakos koiraa tuolla on ja mikä niitä vaivaa??
Ilmoittavat siis myös meille tulevat vieraat
Minusta olisi suotavaa, että jos koiran tai koiria ottaa, niin eikö niitä voisi kouluttaa edes pikkuisen. Olkootkin sitten vaikka kahdeksan koiraa.
Ja sosiaalistaa, niin etteivät pelkäisi kaikkea. Mahtaa olla mukava elämä, kun koko ajan pelkäävät jotain
Rokotukset ovat myös tälle koiraperheelle tuntematon käsite, koska koirat eivät poistu koskaan kotipihaltaan.
Ehkä nämä resque-koirat ovat rokotettuja edes vähän aikaa, jos ovat rajalla rokotettuja.
En ole koiravihaaja, itsellä on kaksi koiraa
Naapurit ovat mielettömän ihania ihmisiä mutta koira-asiat on vähän rempallaan ja koirien räksytys alkaa pikku hiljaa riepomaan. Koirat haukkuvat meitä koko ajan pihalla ollessamme, kunnes joku kutsuu ne sisään. Onneksi sen verran ajattelevat, ettei niiden siinä puolta tuntia kauemmin anna räksyttää mutta jotenkin pihalle mennessä aina ajattelee, että toivottavasti ne ei ole pihalla.
Tämä oli nyt tällainen purkauksen tapainen pohdinta naapurien koirien mielekkäästä elämästä ja pieni moite niiden aiheuttamasta häiriöstä.
Kiitos kun jaksoitte lukea
Ja naapureille, jos tämän kirjoituksen näette, niin tämä ei ole naapurisodan julistus, vaan ehkä pieni huoli koirienne hyvinvoinnista, ehkä heräätte kouluttamaankin niitä vähän