kohtukuoleman (rv22-) kokeneet...

Lämmin :hug: kaikille tämän suuren menetyksen kokeineille !

Meidän enkeliprinsessamme menehtyi kohtuni lämpöön rv 38+ kolmisen kuukautta sitten. Suru ja ikävä on aivan valtava.
Surua ja ikävää lisää vielä se kun lapsemme eivät ole saaneet alkuaan luonnollisesti, vaan he ovat ifv-lapsia. Monet itkut on itketty ennen tätä suurinta surua ja menetystä. Sylissämme ei ole sitä pientä tuhisevaa nyyttiä, jota odotimme lähes yhdeksän kuukautta. :'( Mutta onneksi meillä on suuri voimanvara pari vuotias poikamme, joka on yhtä hymyä, vaikka äitiä ja isää itkettää, niin poikamme jaksaa pitää meidät elämässä kiinni.
Me saimme sairaalassa kaikilta oikein lämpimän ja osaaottavan kohtelun, niin kuin tilanteeseen kuuluukin. Lääkäri, joka totesi pienen sydämen pysähtyneen, itki meidän kanssamme, samoin hoitajakin. Olimme omassa erityishuoneessa, toisin vastasyntyneiden osastolla, mutta ei huoneeseemme kuulunut vauvan itkut. Pienokaisemme jouduttiin leikkaamaan maailmaan, sillä kohtuni repesi supistusta edistävien lääkeiden johdosta.

 

\ :hug: Minua loukkasi eniten kommentti jonka eräs ihminen tokaisi lapsemme haudalla...."nooh...tuleehan noita" :'(
[/quote]

AIVAN USKOMATON KOMMENTTI...AARGH!
onko tuo totta ja haudalla????



[/quote]
Juu..ihan totta se on...haudalla :ashamed:

 

\

\ :hug: Minua loukkasi eniten kommentti jonka eräs ihminen tokaisi lapsemme haudalla...."nooh...tuleehan noita" :'(

AIVAN USKOMATON KOMMENTTI...AARGH!
onko tuo totta ja haudalla????




[/quote]

Valitettavasti näitä kommentteja riittää. Anoppini tokaisi minulle, että lapseni kuolema on Jumalan rangaistus minua kohtaan. Ja vieläkin syyttää minua joka käänteessä lapseni kuolemasta. Välillä sanoo ihan suoraan ja välillä hieman peitellysti.
Nyt kun kolmas lapseni syntyi ja hänellä todettiin synnynnäinen epämuodostuma toisessa kädessä, anoppi pääsi taas vauhtiin. Kehtasi sanoa, että olenko vetänyt jotain huumeita tai pillereitä raskausaikana (alkoholia ja tupakkaa en käytä ollenkaan ja yhden ainoan Panadolin söin raskausaikana).
Joten voin sanoa, että läheisten ihmisten kommentit satuttavat enemmän kuin hoitajien kommentit sairaalassa.
Miten muuten te muut, joilla on loppuraskaudessa kuollut vauva kohtuun, sanotte lastenne lukumäärän? Eli jos joku kysyy, että montako lasta sinulla on, lasketteko kuolleen lapsen tähän lukuun?
Nimittäin, eräs ihminen kysyi minulta, että vieläkö aion "tehdä" lapsia, niin vastasin, että eiköhän nämä kolme synnytystä jo minulle riitä. Anoppi siihen tokaisi, että mitkä kolme, sinullahan on vain kaksi lasta.

[/quote]
Siis tottakai kuolleena syntynyt lapsemme on esikoisemme...eihän sitä mikään muuta koskaan. Eli ilmanmuuta sanon että meillä on yksi lapsi ja hän on kuollut ja nyt odotamme toista.

 

Onko teistä kukaan osallistunut johonkin sururyhmään tms? Erityisesti kohtukuoleman kokeneille, vai kaiklle lapsensa menettäneille?
Kuinka koette saamanne tuen?

 

\

Onko teistä kukaan osallistunut johonkin sururyhmään tms? Erityisesti kohtukuoleman kokeneille, vai kaiklle lapsensa menettäneille?
Kuinka koette saamanne tuen?

Olen mukana KÄPY-ryhmässä. Siellä on aivan ihana kun saa olla hiljaa tai kertoa omasta kokemuksesta ja tunteista ja heti porukka ymmärtää. Eka kerralla sattui muuten olemaan paikalla nainen jolla oli kuollut vauva samoilla viikoilla kuin meillä ja vähä samalla tavallaki. Se oli mulle tosi suuri tuki kun sai puhua jolekki eikä ollut asian kanssa yksin. Suosittelen KÄPYÄ.

 

Käpy ry tarjoaa siis tukea myös kohtukuoleman kautta koettuihin menetyksiin?
Mutta tuntuuko vaikealle olla yhdessä muiden menetyksen kokeneiden kanssa, jotka kuitenkin ovat saaneet pitää edes jonkinaikaa lastaan luonaan?!
Onkohan jotakin ryhmää, joissa olisi vain kohtukuoleman kokeneita? :ashamed:

 

\

Käpy ry tarjoaa siis tukea myös kohtukuoleman kautta koettuihin menetyksiin?
Mutta tuntuuko vaikealle olla yhdessä muiden menetyksen kokeneiden kanssa, jotka kuitenkin ovat saaneet pitää edes jonkinaikaa lastaan luonaan?!
Onkohan jotakin ryhmää, joissa olisi vain kohtukuoleman kokeneita? :ashamed:

Itse en osallistunut ryhmään vaan sain paljon tukea hyvältä ystävältäni, siskoltani, tietysti mieheltäni ja sitten myös netin kautta tutustuin ihmisiin joilla oli myös ollut kohtukuolema.
Muistan lukeneeni jostain, että myös kohtukuolemalle olisi myös oma ryhmä...

 

Onko teidän kohtukuolemalle selvinnyt syy ?
Meillä raskaushepatoosi eli maksa- ja sappiarvot korkealla ilman minkäänlaista oiretta.

 

\

Onko teidän kohtukuolemalle selvinnyt syy ?
Meillä raskaushepatoosi eli maksa- ja sappiarvot korkealla ilman minkäänlaista oiretta.

Meidän tytön kuolemalle ei löytynyt mitään syytä.
Minussa tehdyt tutkimukset ok, tytöstä tehdyt ok ja istukka ok...Lääkärit vaan selitti, että vika saattoi silti olla istukan verenkierrossa, mutta eivät voineet varmistaa asiaa...
Tosi inhottavaa kun ei mitään syytä kuolemalle löytynyt ja siksi aina välillä mietinkin, että tulenko koskaan lasta saamaankaan...

 

Itse en osallistunut ryhmään vaan sain paljon tukea hyvältä ystävältäni, siskoltani, tietysti mieheltäni ja sitten myös netin kautta tutustuin ihmisiin joilla oli myös ollut kohtukuolema.
Muistan lukeneeni jostain, että myös kohtukuolemalle olisi myös oma ryhmä...
[/quote]

Kohtukuoleman kokeneille on oma suljettu keskusteluryhmä Tuntematon enkeli

http://health.groups.yahoo.com/group/tuntematon-enkeli/

 

\

Käpy ry tarjoaa siis tukea myös kohtukuoleman kautta koettuihin menetyksiin?
Mutta tuntuuko vaikealle olla yhdessä muiden menetyksen kokeneiden kanssa, jotka kuitenkin ovat saaneet pitää edes jonkinaikaa lastaan luonaan?!
Onkohan jotakin ryhmää, joissa olisi vain kohtukuoleman kokeneita? :ashamed:

Siis KÄPY-Lyhennehän tarkoittaa kätkyt ja lapsikuolemaperheiden yhdistystä ja se ei ole mitenkään rajattua toimintaa. KÄPY-Yhdistys painottaa nimenomaan sitä, että mukaan voi tulla KAIKKI LAPSENSA MENETTÄNEET...HUOLIMATTA LAPSEN KUOLIN TAVASTA. Eli meidän ryhmässä oli ainakin paljon kohtukuoleman kokeneita. Ja suruhan on ihan samanlainen oli se lapsi ollut sisälläsi 9kk ja kuollut sinne tai elänyt saman ajan ja kuollut sitten kätkytkuoleman kautta. Kohtukuolemiahan on usein verrattu kätkytkuolemaan joka tapahtuu siis kohdussa koska niin monella syy jää selvittämättä. Siis menkää ihmeessä mukaan lähimpään KÄPY-ryhmään, siellä otetaan ilomielin vastaan ja siellä on tukihenkilöitä ja saa henkilökohtaisen tukihenkilön jos haluaa.

 

\

Onko teidän kohtukuolemalle selvinnyt syy ?
Meillä raskaushepatoosi eli maksa- ja sappiarvot korkealla ilman minkäänlaista oiretta.

Meidän poika kuoli kohtuun siis rv27. Kaikki meni odotusajan hyvin...ei mitään ongelmia tai poikkeavaa. Vauva vain lopetti liikkumisen ja tiesin siitä että nyt on jotain vialla. Vauvan syntyessä ei ollut mitään tietoa kellään, että miksi hän kuoli, mutta epäilimme kätilön kanssa jotain sisäistä verenvuotoa vatsan seudulla, koska vauvan mahaan oli kasaantunut tumma alue. Patologi sai selville, että istukassa oli verisuonet osittain kehittymättömiä ja pahat verihyytymät olivat aiheuttaneet sinne tukoksia joten vauvan ravinnon saanti loppui. Patologi oli myös epäillyt että vauvalla SAATTOI olla verenkiertohäiriö, koska hänenkin elimistössä oli tukoksia....mutta se jäi meille epäselväksi koska niin pienen suonia ei voinut senkummemmin tutkia. Se voi olla myös perinnöllistä, joten pelkään nyt että tällä tulevalla olisi myös jotain verenkiertohäikkää. Toivotaan ettei ole. Minulla epäiltiin olevan verenhyytymishäiriö, koska näitä tukoksia oli päässyt syntymään, mutta verikokeet osoittivat ettei ole. Kuitenkin olen saanut useita keskenmenoja ja nyt sitten menetimme vielä tämän vauvan näinkin suurilla viikoilla, joten sain klexane(verenohennuslääke) piikkihoidon seuraaviin raskauksiin. Sitä käytetään myös keskenmenoihin. Luultavasti elimistööni kehittyy tukoksia aina raskausaikana ja tällä lääkkeellä pyritään estämään ne. Mutta vauvan verenkiertoonhan se ei kuitenkaan auta jos siellä on vikaa

 

\

\

Käpy ry tarjoaa siis tukea myös kohtukuoleman kautta koettuihin menetyksiin?
Mutta tuntuuko vaikealle olla yhdessä muiden menetyksen kokeneiden kanssa, jotka kuitenkin ovat saaneet pitää edes jonkinaikaa lastaan luonaan?!
Onkohan jotakin ryhmää, joissa olisi vain kohtukuoleman kokeneita? :ashamed:

Siis KÄPY-Lyhennehän tarkoittaa kätkyt ja lapsikuolemaperheiden yhdistystä ja se ei ole mitenkään rajattua toimintaa. KÄPY-Yhdistys painottaa nimenomaan sitä, että mukaan voi tulla KAIKKI LAPSENSA MENETTÄNEET...HUOLIMATTA LAPSEN KUOLIN TAVASTA. Eli meidän ryhmässä oli ainakin paljon kohtukuoleman kokeneita. Ja suruhan on ihan samanlainen oli se lapsi ollut sisälläsi 9kk ja kuollut sinne tai elänyt saman ajan ja kuollut sitten kätkytkuoleman kautta. Kohtukuolemiahan on usein verrattu kätkytkuolemaan joka tapahtuu siis kohdussa koska niin monella syy jää selvittämättä. Siis menkää ihmeessä mukaan lähimpään KÄPY-ryhmään, siellä otetaan ilomielin vastaan ja siellä on tukihenkilöitä ja saa henkilökohtaisen tukihenkilön jos haluaa.

mutta eikö se ole todella paljon eriasia, jos lastaan saa pidellä käsillää ja se ellää vaikka edes vain hetken?! :/

 

\

\

\

Käpy ry tarjoaa siis tukea myös kohtukuoleman kautta koettuihin menetyksiin?
Mutta tuntuuko vaikealle olla yhdessä muiden menetyksen kokeneiden kanssa, jotka kuitenkin ovat saaneet pitää edes jonkinaikaa lastaan luonaan?!
Onkohan jotakin ryhmää, joissa olisi vain kohtukuoleman kokeneita? :ashamed:

Siis KÄPY-Lyhennehän tarkoittaa kätkyt ja lapsikuolemaperheiden yhdistystä ja se ei ole mitenkään rajattua toimintaa. KÄPY-Yhdistys painottaa nimenomaan sitä, että mukaan voi tulla KAIKKI LAPSENSA MENETTÄNEET...HUOLIMATTA LAPSEN KUOLIN TAVASTA. Eli meidän ryhmässä oli ainakin paljon kohtukuoleman kokeneita. Ja suruhan on ihan samanlainen oli se lapsi ollut sisälläsi 9kk ja kuollut sinne tai elänyt saman ajan ja kuollut sitten kätkytkuoleman kautta. Kohtukuolemiahan on usein verrattu kätkytkuolemaan joka tapahtuu siis kohdussa koska niin monella syy jää selvittämättä. Siis menkää ihmeessä mukaan lähimpään KÄPY-ryhmään, siellä otetaan ilomielin vastaan ja siellä on tukihenkilöitä ja saa henkilökohtaisen tukihenkilön jos haluaa.

mutta eikö se ole todella paljon eriasia, jos lastaan saa pidellä käsillää ja se ellää vaikka edes vain hetken?! :/

Ei se suru ole yhtään erilainen. Yhtä paljon kohtukuoleman kokenut suree lastaan kuin kätkytkuolemankin kokenut. Onhan se toki erilaista kun joku saa nähdä lapsensa elossa, silmät auki edes hetken kun taas toinen synnyttää kuolleen lapsensa eikä nää häntä silmät auki koskaan. Suru on molemmissa ihan yhtä suuri.

 

olen ulkomaalainen ja menettin lapseni rv35 synyttiin pojani 1-1-07 00:35 eli viime viikolla ja olen tosi surulinen, mutta kun olen lukenut teidän kokemuksia >>että muut ovat kokeneet sama asia kuin minä, asia tuntuu helpompi ja en ole yksin tässä mailmassa varsinkin kuin perhe on niin kaukana vain mies on ollut koko ajan tukena

anteeksi jos mun suomea on niin huono

 

Valitettavasti näitä kommentteja riittää. Anoppini tokaisi minulle, että lapseni kuolema on Jumalan rangaistus minua kohtaan. Ja vieläkin syyttää minua joka käänteessä lapseni kuolemasta. Välillä sanoo ihan suoraan ja välillä hieman peitellysti.
Nyt kun kolmas lapseni syntyi ja hänellä todettiin synnynnäinen epämuodostuma toisessa kädessä, anoppi pääsi taas vauhtiin. Kehtasi sanoa, että olenko vetänyt jotain huumeita tai pillereitä raskausaikana (alkoholia ja tupakkaa en käytä ollenkaan ja yhden ainoan Panadolin söin raskausaikana).
Joten voin sanoa, että läheisten ihmisten kommentit satuttavat enemmän kuin hoitajien kommentit sairaalassa.
Miten muuten te muut, joilla on loppuraskaudessa kuollut vauva kohtuun, sanotte lastenne lukumäärän? Eli jos joku kysyy, että montako lasta sinulla on, lasketteko kuolleen lapsen tähän lukuun?
Nimittäin, eräs ihminen kysyi minulta, että vieläkö aion "tehdä" lapsia, niin vastasin, että eiköhän nämä kolme synnytystä jo minulle riitä. Anoppi siihen tokaisi, että mitkä kolme, sinullahan on vain kaksi lasta.
[/quote]


Eikö sun ukko sano mitään äidilleen?? Kamalaa käytöstä anopilta :\|

 

Koin juuri suuren menetyksen. Vauvani kuoli 23+2 raskausviikkotilanteella.
Minua ultrannut lääkäri lupasi minulle tarkan seurannan synnytyssalissa, koska olin 4.n sektion jälkeen "riskialatiesynnyttäjä".

Todellisuudessa synnytys hoidettiin tavallisella osastolla. Kipuihin en oikeastaan saanut mitään lievitystä...

Todella traumaattinen kokemus.
En ole juuri voinut surra vauvaa, koska mielettömät tuskat näyttelee vielä viikon jälkeen synnytyksestä pääosaa.

Tätä en toivoisi kenenkään kokevan. Tätä ei saisi sattua ns. Hyvinvointivaltiossa etenkään kun vauvan synnytys piti käynnistää ja vauva oli kaiken lisäksi kuollut.

 

Osanotto ja :hug: .

Aika järkyttävää, miten usein kohtukuoleman kokeneet äidit joutuvat selviämään ihan omillaan ilman tukea ja nähtävästi myös kipulääkitystä.

 

Kyllä,
tuntuu kamalalta kun synnytys on ollut kuolleen lapsen synnytys ja tavallisella osastolla alusastiaan. Kotiinviemiseksi saatiin vain lappu, jossa kehotetaan ottamaan yhteyttä jos kuume nousee yli 38 asteen. Ja käyttämään kondomia.

Jälkisupistukset kestävät viikkoja ja lääkkeillä ei saa maidontuloa loppumaan millään. Synnytyksen jälkeen sentään sain kotihoito-ohjeet esim. liikunnan aloittamisesta yms joista nyt ei tietoakaan, vaikka kohdun koko oli isompi kuin edellisen synnytyksen yhteydessä.
Ei paljoa lohduta keskusteluavun hakemisen ehdotus, kun yökaudet valvoo kipujen vuoksi.

 

\

Osanotto ja :hug: .

Aika järkyttävää, miten usein kohtukuoleman kokeneet äidit joutuvat selviämään ihan omillaan ilman tukea ja nähtävästi myös kipulääkitystä.

Kiitos osanotoista ...minulle tarjottiin käynnistyksen aika alkuvaiheessa kipupiikkiä ja sitä tarjottiin,kun olin kamalissa tuskissa...eli 2-3 tuntia olin käytännössä ilman kivunlievitystä, koska kipupiikit olivat yhtä tyhjän kanssa. Viimeisenä tuntina itkin ääneen tuskijani...kiepuin huusin ja itkin...hoitaja vaan sanoi "ei ole enää mitään" kun lääkettä pyysin. Ei näyttänyt edes harmittelevan kun olin niin tuskissa...olihan se kamalaa. Nyt vaan haluan unohtaa.. :'(

 

\

Osanotto ja :hug: .

Aika järkyttävää, miten usein kohtukuoleman kokeneet äidit joutuvat selviämään ihan omillaan ilman tukea ja nähtävästi myös kipulääkitystä.

Kiitos osanotoista ...minulle tarjottiin käynnistyksen aika alkuvaiheessa kipupiikkiä ja sitä tarjottiin,kun olin kamalissa tuskissa...eli 2-3 tuntia olin käytännössä ilman kivunlievitystä, koska kipupiikit olivat yhtä tyhjän kanssa. Viimeisenä tuntina itkin ääneen tuskijani...kiepuin huusin ja itkin...hoitaja vaan sanoi "ei ole enää mitään" kun lääkettä pyysin. Ei näyttänyt edes harmittelevan kun olin niin tuskissa...olihan se kamalaa. Nyt vaan haluan unohtaa.. :'(

 

Hei!
syvä osanottoni!
Synnytykseen kuuluu aina kipua, en ole kenenkään kuullut synnyttävän ilman kipua, vaikka olisi saanut hyvät kipulääkkeet. Eikö siellä raamatussakin ole, että kivulla sinun on synnytettävä. Jos tunnet että sinua on kohdeltu huonosti/väärin henkilökunnan taholta tee ihmeessä valitus! Tällaisessa tilanteessa on saatava ehdottomasti kaikki mahdollinen tuki hoitohenkilökunnalta!
mirri71 älä koeta unohtaa synnytystä, vaan käy se hoitohenkilökunnan ja itsesi kanssa läpi. Synnytyskin on työstettävä mielessä läpi!

 

moi!
mirri71: aivan kuin olisin lukenut omaa stooriani... neljän vuoden takaa. Synnytin vkolla 32 kuolleen lapsemme. Synnytys oli järkyttävä kokemus! kipulääkettä vain aluksi, kun se loppui ei saatu lääkäriä antamaan lisää...
Emme uskaltaneet tehdä heti uutta lasta, koska synnytykivusta jäi niin järkyttävä kuva. Tämän ensikokemuksen jälkeen olen synnyttänyt kaksi lasta alakautta ilman kipulääkettä, koska molemmat olleet niin sanottuja syöksysynnytyksiä ja täytyy sanoa, että kivut ovat olleet samanlaisia. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että lapsen menetys yhdistettynä kipuun oli niin suuri tuska, että se suurensi synnytyskivun tunnetta ja siitä jäänyttä mielikuvaa.
Toivon kaikille lapsen menettäneillä paljon voimia! Elämä kantaa, kun vain jaksaa uskoa siihen!

 

Niin...hoitaja meinas,kun sektioita oli takana niin kohtu ei antanut periksi. Se ehkä lisäsi tuskaa. Mutta kun käynnistäminen alkoi lisäksi epäkypsästä tilanteesta. Käynnistyskivut ovat paljon kovempia kuin tavallinen luonnollinen synnytyskipu.
Ja kyllä ylilääkärin kanssa juteltuani Hän tajusi sen että kivunhoitoni oli tyystin laiminlyöty.
Lisäksi pelkoakin oli mukana, että kestääkö kohtu ja repeääkö.
Repeämiskipua en olisi erottanut, niin kovat olivat tuskani.
Lääkäri ehdotti, että voin tehdä kirjallisen "valituksen/huomautuksen". Ja sen teinkin.

Tottakai synnytyskipu on luonnollista, kuten yks tässä sanoi. Ja tarkoituskaan ei mulla ollut se että kivuitta synnyttäisin.
Mutta kivunlievitys on keksitty avuksi, eli kerta sitä yleensä annetaan saa sitä vaan ihmetellä miksi Minä en sitä saanut.
Silti on muitakin, jotka on kovia kokenut!Sinä jolla vauva kuoli 32 viikolla :hug:

 

No kyllä hyvin kummalta kuulostaa ettei riittävästä kivunlievityksestä huolehdita kun äidinhän saa ladata vaikka täyteen troppia kun ei tarvitse enää (valitettavasti) vauvan hyvinvoinnista välittää. Niin raskasta kuin kuolleen lapsen synnyttäminen henkisesti onkin, voi riittävällä kivunlievityksellä tehdä synnytyksestä kuitenkin fyysisesti hyvän synnytyskokemuksen. Paljon haleja ja jaksamisia kaikille.

Itse olen myös kätilöopiskelija kuten sivun aloittajakin ja rv 36 kohtuun kuolleen tytön (ja kahden elävän) äiti. Toivon todella, että voin hyödyntää omaa kokemustani ja muiden enkelilasten äitien kokemuksia työssäni ja jakaa raskaan tien alkutaipaleen vanhempien kanssa ja ennen kaikkea tarjota toivoa tulevaan, eväitä elämään lapsen kuoleman jälkeen.

Sitä kaikkea myös teille :hug: