Olen valokuvaaja joka lyöttää itsensä melko rankkojen aiheiden piiriin. Tällä hetkellä kokoan näyttelyä leskien yksinäisyydestä ja tätä ennen käsittelin nuorten naisten masennusta kuvasarjalla.
Itselläni on kaksi loistavasti mennyttä raskautta takana, eikä mitään käsitystä kohtukuoleman aiheuttamasta surusta. Sen tiedän, että aiheesta lukiessa tai kuunnellessa (esim tv-ohjelmissa) kyyneleet valuu pitkin poskia. Aihe koskettaa syvältä. Oma siskoni on kuollut vauvana (kätkytkuolema), mutta olin itse niin pieni etten muista siskostani tai kuoleman jälkeisistä hetkistä mitään.
Tiedustelisin teiltä, ketkä olette kohtukuoleman kokeneet, onko asia tarpeeksi esillä? Keskustellaanko aiheesta tarpeeksi? Moni ei välttämättä saa tukea verkostoista, vaan suree itsekseen. Mutta leskiä kuvatessani olen huomannut, että moni kuitenkin tukeutuu erilaisiin ryhmiin ja keskusteluihin joissa on saman asian kokeneita. Monia se auttaa parantumaan.
Tämä "tyhjä syli" -valokuvaprojekti on pyörinyt vuoden päivät mielessäni ja tämä on ensimmäinen kosketus aiheeseen konkreettisesti. Täältä keskustelupalstalta haluaisin lähinnä tietää onko projektissani mitään järkeä, kannattaako edes lähteä suoltamaan kuvia, joista tulisi kenties näyttely tai lehtireportaasi?!
Koetaanko tälläiset projektit kohtukuoleman kokeneilla hyvänä vai huonona juttuna.
Toki jos joku jopa haluaisi ilmoittautua projektiin mukaan, olen kuulolla.
Kuviani löytyy osoitteesta www.kaisujouppi.com
Sieltä löytyy myös yhteystietoni mikäli joku haluaa avautua tai ilmoittautua s.postitse.
Itselläni on kaksi loistavasti mennyttä raskautta takana, eikä mitään käsitystä kohtukuoleman aiheuttamasta surusta. Sen tiedän, että aiheesta lukiessa tai kuunnellessa (esim tv-ohjelmissa) kyyneleet valuu pitkin poskia. Aihe koskettaa syvältä. Oma siskoni on kuollut vauvana (kätkytkuolema), mutta olin itse niin pieni etten muista siskostani tai kuoleman jälkeisistä hetkistä mitään.
Tiedustelisin teiltä, ketkä olette kohtukuoleman kokeneet, onko asia tarpeeksi esillä? Keskustellaanko aiheesta tarpeeksi? Moni ei välttämättä saa tukea verkostoista, vaan suree itsekseen. Mutta leskiä kuvatessani olen huomannut, että moni kuitenkin tukeutuu erilaisiin ryhmiin ja keskusteluihin joissa on saman asian kokeneita. Monia se auttaa parantumaan.
Tämä "tyhjä syli" -valokuvaprojekti on pyörinyt vuoden päivät mielessäni ja tämä on ensimmäinen kosketus aiheeseen konkreettisesti. Täältä keskustelupalstalta haluaisin lähinnä tietää onko projektissani mitään järkeä, kannattaako edes lähteä suoltamaan kuvia, joista tulisi kenties näyttely tai lehtireportaasi?!
Koetaanko tälläiset projektit kohtukuoleman kokeneilla hyvänä vai huonona juttuna.
Toki jos joku jopa haluaisi ilmoittautua projektiin mukaan, olen kuulolla.
Kuviani löytyy osoitteesta www.kaisujouppi.com
Sieltä löytyy myös yhteystietoni mikäli joku haluaa avautua tai ilmoittautua s.postitse.