A
ap
Vieras
Esikoista odottelen, rv 41+2 menossa eikä mitään tietoa synnytyksen lähestymisestä. Ei supista, ei mitään. Paikat tiukasti kiinni. Vauvan sykkeet olivat matalat (100-120) alkuviikosta neuvolakäynnin yhteydessä. Äitiyspoliklinikalla syke parempi, kun käyrällä olin. Istukka kalkkeutumaan päin, mutta vauvalla kaikki hyvin. Vauva ylhäällä, ei laskeutunut/kiinnittynyt. Nyt pitäisi sitten vielä viikko odotella käynnistystä, jos ei aiemmin synny. Päivät menee vain liikkeitä seuraillessa (liikkunut koko raskausajan laiskan puoleisesti) ja huoli & pelko kasvaa päivä päivältä. Pelko tämän pienen menettämisestä on suuri, enkä edes tiedä mihin tämä perustuu, kun kokemusta tuollaisesta menetyksestä ei ole. Vauvaa tosin odotettu jo monta vuotta. Onko normaalia, että tässä vaiheessa pelko muuttuu melkein sietämättömäksi. Päivisin olo on itkuinen, kun ei mitään tapahdu. Pinna kireellä ja hermot riekaleina kun kyttäilen vauvan liikkumista jatkuvasti. Tarinoita kohtukuolemista lasketunajan jälkeen olen kuullut ja vaikka aivan lähipiiriä tuo ei ole koskettanut, aina on joku "tuttu" jolle näin on käynyt. Yliaikaiskontrolli on perjantaina, mutta passittavat kuitenkin vain kotiin odottelemaan, jos/kun vauvalla kaikki hyvin. Mitenkäs tämä äidin pelko ja mielentila otetaan huomioon käynnistyspäätöstä ajatellen? Ja mitenkä tästä pelosta pääsisi yli...?
