Nukkuuko esikoinen pinniksessä vai jatkettavassa? Minä en jaksanut jatkettavan nukutusrumbaa, vaan nakkasin poitsun matkasänkyyn nukkumaan kun vauva oli ihan pieni ja olin yksin vastuussa lapsista. Alkuun imetin vauvaa samalla kun esikoinen laitteli nukkumaan, myöhemmin pyrin saamaan vauvan sänkyyn ennen esikoista että jäisi iltasatuaikaa.
Meillä lapset nukkuvat myös eri huoneissa, niin ei mahdolliset kätinät häiritse jos toinen nukkuu.(2v2kk pojalla on siis oma huone)
Alku oli todella sekavaa aikaa, kun piti hakea se oikea rytmi, mutta pääpiirteissään aika helppoa kun ei ollut koliikkia tms suurempaa vaivaa. Vastasyntynyt nukkui paljon, ja tämä mahdollisti esikoisen "lellimisen" ja omankin lepäilyn..ulkoilut hoidetaan tuplarattailla,pikkuisen pakkaan nukkumaan ja isompi saa istua/kävellä/matkustaa pulkassa leikkipuistoon. Ulkoilut ajoitetaan vauvan unien mukaan niin kauan kun alkaa itsenäisemmin liikkua ulkonakin (kontata,kävellä jne). Meidän neidin temperamentti ei kestä hereillä lokoilua ollenkaan
Kotityöt on vain suunniteltava unien ja ulkoilun väliin,esim.aamulla lataan pyykkikoneen heti kun herään ja saan ekan satsin kuivamaan ennen aamupäiväulkoilua.Lounaaksi on jotain nopealaittoista, risottoa tms, päivälliseksi taas jotain pitempään kypsyteltävää,monasti jätän uuniin jotain hautumaan niin että kun tullaan iltaulkoilulta niin on sitten ruoka pian.
Ulkoilusta sanon sen että
älä ota paineita. Mulla oli ja on yhä hirveä stressi että lasten täytyy päästä kahdesti päivässä ulos, maailma kaatuu jos eivät pääse..

:ashamed: Kuopuksen pikkuvauva-aikana olin välillä ihan poikki, eikä pariin-kolmeen päivään näytetty nenää ulkona ja arvaa mitä; maailma ei kaatunutkaan.. Se täytyy myöntää että esikoinen on helpommin käsiteltävä kun pääsee ulos purkamaan höyryjä, mutta jos ei jaksa niin ei jaksa. Sama pätee myös tiski- ja pyykkivuoreen, imurointiin yms. Tulee päiviä jolloin on virtaa vaikka muille jakaa, ja silloin kannattaa panna tuulemaan, mutta muuten kannattaa vaan olla ja nauttia vauvasta ja esikoisesta.