kohta mä kieltäydyn menemästä neuvolaan!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja olento
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

olento

Jäsen
21.11.2004
67
0
6
Raivostuttaa kun neuvolan tädin koko ajatus maailma pyörii mun syömisen ympärillä ja mun BMIssä ja mun sokeriarvoissa ja mun juomisessa! |O

Eli olen nyt rv 20+2 ja toista odottelen. Ekasta tuli tuota painoa aikaslailla paljon ja myönnän että söinkin liikaa, vaikka suurin osa siitä oli turvotusta (17kg lähti ekan kahden viikon aikana ilman laihduttamista). Nyt tämän toisen kanssa alkuraskauden pahoinvoinnista johtuen tuli alussa 7kg ylimääräistä (söin siis koko ajan pahaan olooni) ja sanoin asian neuvolassa niinkuin se oli ja siloin täti käski vähentää syömistä ja siirtyä kevyempiin ruokiin. En tehnyt niin koska tiesin mistä lihominen johtui ja että normaalilla syömisellä painoni ei nousisi hullumaisia. Nyt kun pahoinvointia ei enää ole, painokaan ei ole noussut kuin kaksi kiloa ja nyt sitten valitetaan että en syö enkä juo tarpeeksi ja ruokailu tottumukseni ovat epäterveelliset ja sokeriarvot ovat AIVAN VARMASTI kohollaan, vaikka niitä ei ole edes mitattu.
Olen yleensä normaalipainoinen (BMI n.24, mutta oikeasti siis olen isokokoinen, en lihava) ja pidän itsestäni ja terveydestäni huolta. En ymmärrä miksi se täti on ottanut minut silmätikukseen ja pelottelee ja ahdistelee tuollaisilla asioilla. Onko muilla tällaista ja voiko tästä asiasta puhua jollekkin muulle. Täti on myös ottanut yhteyttä neuvolan lääkäriin syömiseni takia, eikä usko vaikka rehellisesti kerron ruokailustani. Kaikki muut arvot ovat kohdallaan ja sokerirasitus on tosiaan vasta lokakuussa.
 
Mä en kertonut mitään neuvolassa syömisistäni, eikä niitä pahemmin kysyttykään. Jos itse tunnet olevasi kunnossa ja vauva voi hyvin niin miksi antaa tuon stressata?
Useimmiten neuvolatätien ohjeet ja höpötykset meni mulla toisesta sisään ja toisesta ulos, eli neuvola ei ollut mikään auktoriteetti.
 
Ei neuvolaan ole pakko mennä. Varaa aika yksityislääkäriin ja käy siellä neuvolakortti mukanasi. Tukien hakemisessa voi olla että joudut olemaan omatoimisempi, mutta haittaako tuo.
 
Mitenkäs lastenneuvolan kohdalla? Voiko siitäkin kieltäytyä vai onko pakollinen?.
Olen kertakaikkiaan kyllästynyt lapsia käyttämään neuvolassa, kun aina vaan valitetaan ja koskaan mikään ei ole hyvä.
Teki niin tai näin, aina väärinpäin.
Anteeksi kun kysyn tässä ketjussa tämmöistä.
 
Oletko ap kuinka vanha? Monella ns. vanhan liiton terkkarikätilöllä on ikäviä asenteita nuoria äitejä kohtaan. onneksi ei kuitenkaan kaikilla, ja ihmetten siksikin tapaustasi, että odotat jo toista lastasi.

Tiesithän, että sinulla on oikeus toiseen terveydenhoitajaan? kenenkään ei ole pakko käydä neuvolassa pahoittamassa mieltään.

Olet kuitenkin saanut jo tästä raskaudesta KELA:n paperit, kun olet niin pitkällä. Siis oikeastaan sinulla ei ole edes mitään pakkoa käydä siellä terkalla, kunhan menet lääkärineuvolaan (viikolla 36?) ja tarpeen vaatiessa oma-aloitteisesti äitiyspolille, mikäli ongelmia ilmenee.

Näin minä tein toisessa raskaudessani. En mieltä osoittaakseni enkä siksi, että en olisi pitänyt terveydenhoitajasta. Vaan yksnikertaisesti siksi, että ongelmia ei ollut, voin hyvin enkä siksi jaksanut käydä kuukauden välein neuvolassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mitenkäs lastenneuvolan kohdalla? Voiko siitäkin kieltäytyä vai .

Eihän se pakollinen ole, mutta missä muualla saat samat jutut lapsillesi, punnitukset, rokotukset yms.? Monet lääkärit kyllä sanovat, että heidän ei ole tullut käytettyä lapsia muuta kuin rokotuksilla. Mutta heillä onkin erilaiset perustiedot kuin meillä muilla.

Vaihda terveydenhoitajaa. Tai odota terveydenhoitajan kesälomaa ja varaa aika sijaiselle. :)
 
Mun normaali äityisneuvolatäti oli ihan helmi, mut sitä tuuras jonkun aikaa vastavalmistunu tyttönen, johon oli mennä hermot.

Luoja sitä suoraan-kirjasta-natkutuksen määrää. :headwall: :headwall: :headwall:
 
Peesaan Tarmoerkaletta. Vaihda terkkaria, jos tämän kanssa on kokoajan sukset ristissä. 24 BMI on ihan normaali, joten en ymmärrä tuollasta kyttäämistä :( Meiän neuvolassa ei painoon edes puututa, koska terkkareiden korviin oli kantautunu huhuja, että äidit ei uskalla tulla neuvolaan, kun paino on noussut liikaa :o Sokerirasitukset tietysti tehdään kaikille ylipainoisille, mutta muuten painosta ei nipoteta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Uua:
Joo jos ei tullu painoo niin huono ja jos tuli seuraavalla viikolla enemmän niin sekin oli huono. Nyt sit sama terkka huomauttaa (jos näkee) kuinka oon laihtunu liikaa ku käydään lapsineuvolassa

Mulle on vuorotellen huomautettu siitä, että ei sais tulla painoa ja pitäis tulla painoa. Toisen mielestä ei saa tulla yhtään, kun oli ylipainoa, toinen huomautti että pitää tulla edes vähän.

Sitten tivataan, että mitä minä syön ja nälkiinnytänkö itseäni vai miksi paino vaan putoaa. Eiköhän sen jo näe mun ulkonäöstä, että en ole nälkiintynyt
:kieh: Mä olin ennen raskautta aloittanut painonpudotuksen, ja jatkanut samalla tyylillä syömistä joten tuskin se nyt niin ihme on, että paino ei ole raskauden aikana tullut. Vauva on kuitenkin kokoarvioissa ihan keskivertokokoa, että eiköhän se ole osansa saanut :whistle:


Yhdessä raskaudessa mulla oli th, joka oli vaan riemuissaan siitä kun mulla oli niin rajua pahoinvointia, etten voinut syödä tai juoda, siinä määrin että oli jo kuivumisen merkkejä. Siitä kun oli kamalaa, että mulla oli silloin noin 10kg ylipainoa. Sain sitten keskenmenon voituani muutaman kk:n erittäin pahoin, ja paino laski siinä raskauden aikana. Th vaan onnitteli, että nythän sun on hyvä yrittää uutta onnistunutta raskautta, kun et ole enää yhtä lihava :o
 
Just tollasten tätien takia valitsin yksityisen neuvolan. Käyn kotona omalla vaa´alla kerran kuussa (aamulla ennen aamupalaa ja tietenkin alasti :D ) ja raportoin neuvolaan.

Hinta ei ole kovin kova ja siitä saa vielä kelalta korvauksen. Th on ihana ja todella ammattitaitoinen. Niin ja ottaa samalla kaikki kokeet, eli pissan ja hb:n.
 
Mulle valitettiin alussa painonnoususta, vaikka oli sanottu että 16-18 kg olisi hyvä tulla, koska olen niin pieni. Loppuraskaudesta mulle puhkesi raskausdiabetes, mikä ei johtunut ruokavaliosta(mä en käytä sokeria ollenkaan, koska on niin kova taipumus hiivatulehduksiin, ja olen muutenkin tarkka) vaan ilmeisesti geeneistä, sekä äitini että isäni puolelta löytyy tautia. Näin siis äitiyspolilla kirjoitettiin myös tietoihin, mutta nlantäti ei tietystikään sitä voinut uskoa, vaan väitti että mun omaa syytä on ja vaarannan lapsen terveyden.Ruokavalion muutos ei siis auttanut(koska ei ollut mitään muutettavaa) ja sain insuliinihoidon... mutta painoa seurattiin tosi tosi tarkkaan ja aina kommentoitiin. Loppujen lopuksi mulla tuli 15 kg. kaikkein tyhmin täti oli jälkitarkastuksessa, kun kysyi paljonko painoin silloin, ja sanoin että kolme kiloa on vielä extraa(lähtöpainoon) ja hän tokaisi että "koitapa saada ne pian pois!" Kysyin siltä että näytänkö lihavalta? Olisi ite voinut katsoa peiliin tämäkin täti =)
Mutta siis, kyllä muillekin valitetaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto:
Mulle on vuorotellen huomautettu siitä, että ei sais tulla painoa ja pitäis tulla painoa. Toisen mielestä ei saa tulla yhtään, kun oli ylipainoa, toinen huomautti että pitää tulla edes vähän.
Mulla terkka oli tyytyväinen kun painoa ei tullut paljon lisää. Olen siis reilusti ylipainoinen ja kuopuksen kohdalla painoa tuli vain kilon verran (vauva syntyi rv 34+2). Sanoi, että kunhan syö terveellisesti ja hyvin ja jos silti paino putoaa niin se ei haittaa!!

Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto:
Yhdessä raskaudessa mulla oli th, joka oli vaan riemuissaan siitä kun mulla oli niin rajua pahoinvointia, etten voinut syödä tai juoda, siinä määrin että oli jo kuivumisen merkkejä. Siitä kun oli kamalaa, että mulla oli silloin noin 10kg ylipainoa. Sain sitten keskenmenon voituani muutaman kk:n erittäin pahoin, ja paino laski siinä raskauden aikana. Th vaan onnitteli, että nythän sun on hyvä yrittää uutta onnistunutta raskautta, kun et ole enää yhtä lihava :o
Siis ihan kamalaa!!! Tommoset pois näistä hommista, hyi!!!
 

Yhteistyössä