Toggle sidebar

Kohta 5. vuotiaan pelot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

"Vieras"

Vieras
Meillä tyttö täyttää kohta 5. vuotta. Nyt tänä kesänä on ollut erilaisia pelkoja, viime viikot olleet tosi vaikeita. Tyttö itkee usein ja vaikuttaa ahdistuneelta. Itkun syitä on ollut mm. se, että hän sanoo haluavansa olla aina pieni ja kun pitkään tivaan asiaa, että mikä siihen on syy, niin se, ettei hän halua kuolla. Olen yrittänyt selittää ettei hän kuole ja kuolemaa ei tarvitse pelätä.
Sitten on ollut kaikkea muutakin, mm. puolukassa käydessä alkoi itkeä hysteerisesti että on syönyt vahingossa myrkyllisen marjan, myös yksi ilta pelkäsi, kun isäni sanoi että poliisi partio
ajelee edestakaisin, että aja varovasti( sanoi tuon siis minulle) siitäkin sai pelko/itku kohtauksen.
Ja joka päivä kyselee peloissaan että näkeekö taas ensi yönä pahaa unta.

Viime päivät ovat olleet minulle tosi raskaita, kun tuntuu ettei mikään auta..

Onko muilla ollut vastaavaa? Lapsi on herkkä luonteeltaan ja lapsen isoisä teki itsemurhan n. ½ vuotta sitten. Lapselle ei kuoleman syytä kerrottu. Mutta nyt kun tosiaan kyselin siitä kuolemasta
niin jotenkin sai sanottua, että liittyy ukin hautajaisiin ja kuolemaan ja hautajaisista otetun valokuvan hän laittoi äkkiä kirjahyllyn laatikkoon.

Olen huolissani ja neuvoton, voiko tämä olla normaalia tuon ikäiselle ja miten osaisin
puhua ja käsitellä asiaa oikein?
 
Lapsi tuntuisi pelkäävän kuolemaa.Asiaa ei ole käsitelty hänelle ehkä oikealla tavalla isoisän hautajaisten aikaan tai sen jälkeenkään.Hän ei siis ymmärrä kuolemaa ja siksi pelkää sitä.Etenkin jos isäisäkin kuoli kovin yllättäen hän voi ajatella,että niin voi käydä hänellekin.Koska ei siis tiedä itsemurhasta eikä hänen tavritsekaan siitä tietää.

Koita lähestyä lasta asiassa.Me ollaan itse paljon puhuttu kuolemasta lapsille johtuen siitä,että yksi lapsistamme kuoli vauvaikäisenä.Nykyiset lapsemme siis ovat joutuneet paljon käsittelemään kuolemaa ja ristiriitaa jopa sen välillä miten voin väittää,että he eivät kuole emmekä me vanhemmatkaan vielä pitkään aikaan kun kerran velikin kuoli niin pienenä.Kysymystulva on välillä mahdoton,mutta kun jaksaa vain hokea samoja asioita ja koittaa selittää kuoleman lapselle niin hän oppii ettei sitä tarvitse pelätä.Meidänkin 5-vuotias jokin aika sitten alkoi kovasti pelkäämään,että me vanhemmat kuolemme,mutta pitkien keskustelujen kautta hän ymmärsi,että on erittäin epätodennäköistä,että niin kävisi vielä pitkiin aikoihin.

Suosittelen puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä,mutta niin että lapsikin ymmärtää.Ei tarvitse pelotella helvetillä tai kaunistella asioita taivas-puheilla.Mikä teille tuntuukaan sopivalta niin sitä reittiä menette.Itse puhumme enkeleistä.Jokaisesta kuolleesta tulee enkeli ja enkeleinä he sitten katselevat meidän toisten elämää milloin pilven reunalta kurkaten ja milloin kuiskutellen tuulena terveisiään puissa.
 
Eilen illalla lapsi sai sellaisen pelon, kun tulimme kotiin ja poltin tupakan pihalla ja lapsi oli siinä aika lähellä, katsoin kyllä ettei savu mene häneen päin, alkoi sitten itkeä sisällä ja pitkään kyseltyä asiasta sai sanottua, että pelkää sitä kun minä(äiti) puhalsi savua ja hän puhalsi myös. Sanoin sitten, että ei tietenkään tuollaista tarvitse pelätä! Että ihan turhaan murehdit. Oli hetken rauhallinen, normaali ja sitten alkoi itku uudestaan ja kysyi että tarvitseeko äiti siitä huolestua, tajusin sitten kysyä, että
pelkäsitkö sitä että savua olisi mennyt sinun suuhun ja alkoi itkeä,että pelkäsin. Rauhoittelin lapsen ja sanoin että ei tietenkään niin ole käynyt ym.ym. Mutta oli jotenkin ahdistuneen oloinen nukkumaan mennessä. Olen jotenkin niin väsynyt ja peloissani tilanteesta, kun lapsi pelkää nyt ihan kaikkea ja että tavallaan todella epänormaalin paljon. Enkä oikein tiedä miten suhtautua, olen pitänyt sylissä, halannut, hellinyt, puhunut, lohduttanut jne..
Tänäkin aamuna oli kuuden aikaan hereillä ja katsoi minua surullisena, että näenkö pahaa unta, hoki tuota vaikka kuinka kauan. Lopulta otin viereen ja sanoin että laita vain silmät kiini niin nukahti siihen.

Me myös rakennamme taloa ja lapsi on paljon mummulassa, viihtyy siellä ja olen kysellyt niin uusi koti ei kuulemma pelota.

Kiitän jo etukäteen jos saisin vielä vastauksia...
 
Jos olet epävarma miten lapsen kanssa edetä niin kysy neuvoa perheneuvolasta. Itse sain apua kun kävimme erästä vaikeaa kokemusta lapsen kanssa siellä läpi. Siis me vanhemmatkin oltiin läsnä. Ammattilainen osasi käyttää leikkiä apuna ja eteni lapsen tahtiin.
 
Kuolemanpelot ovat tavallisia. Useinkin sopii tuonne 4-5 vuoden ikään, toisaalta sinne 10-vuoden kieppeille myös. Ajattelun avartumiseen liittyy, useinmiten pelätään vanhempien kuolemaa, mutta myös omaa. On ahdistavaa aikaa, mutta sen pitäisi mennä kyllä ohi. Perheneuvolan psykologin kanssa voisi käydä juttelemassa vielä, jos se jatkuu ja selvästi ahdistaa lasta pitkään / vaikeuttaa normaalia elämää.
 
Moi!
Kuulostaa hyvin tutulta nuo siun tytön pelot. Meillä oli pojalla hyvin samanlaista kuolemanpelkoa ja ahdistuneisuutta. Se alkoi n. 4-5 vuotiaana. Osasyynä oli varmaan kun sisko sai alle vuoden ikäisenä pahan epilepsiakohtauksen kotona aivan yllättäen ja säikähdettiin kaikki aivan kamalasti. En kuitenkaan usko että vain siitä kuolemanpelot johtuivat. Asiaa käytiin paljon läpi ja siskokin on jo parantunut, nyt viisivuotias. Näin jälkeenpäin muistelen että ainakin vuosi meni niin, että kuolema oli jokapäiväinen puheenaihe ja pojalla oli paljon erilaisia pelkoja, ei uskaltanut jäädä esim. minnekään hetkeksikään yksin, todella rankkaa aikaa.
Esikouluun meni, oli sielläkin välillä arka ja pelkäsi erityisesti kaikkea rutiineista poikkeavaa, oppi kuitenkin ekana lukemaan! Keskusteltiin neuvolassa ja eskarin erityisopettajan kanssa, odoteltiin että menisi ohi iän myötä. Vaan eipä mennyt.
Kouluun sitten seuraavana vuonna ja sama pelokkuus jatkui, ei uskaltanut mennä mihinkään harrastuksiin eikä kavereiden luo, koulussa pelkäsi aamunavauksia, uimahalliin menoa ja luokkaretkiä aivan erityisesti. Oli myös keskittymisvaikeuksia koulussa, vilkas poika kun oli ja luokassa toinen yhtä vilkas kaveri. Välilllä meni monta viikkoa tosi hyvin, sitten tuli taas huonompi jakso ja kaikki pelotti. Kesällä ei ollut niin raskasta kun ei ollut uusia tilanteita niin paljon.
Toisella luokalla sama jatkui ja opettaja ehdotti koulupsykologille menoa, olin jo itsekin tosi uupunut ja ajattelin että jotain apua on todellakin saatava. Psykologilla kävimme muutaman kerran eikä siitä ollut mitään hyötyä. Poika ei tietenkään jäänyt psykologin kanssa hetkeksikään kahden. Seuraavaksi tilasin lääkärin ja saimme heti lähetteen keskussairaalaan lastenpsykiatrille. Siellä sitten rampattiin jos jonkinlaisissa testeissä ja keskusteluissa. Lääkäri oli todella mukava nainen ja poika jopa suostui jäämään hänen kanssaan kahden.
Lääkäri epäili pojalla olevan joitakin asperger-piirteitä. Päädyttiin kokeilemaan lääkkeitä. Kolmas lääke alkoi tehota ja pelot karisivat. Oli kuin eri ihminen kun oltiin pari viikkoa hiihtolomalla, rohkea ja omatoiminen. Keskittymisvaikeuksia oli kuitenkin vielä koulussa, todistuksesta tuli kuitenkin kohtalainen (8).
Nyt kesäksi lääke lopetettiin, kun alkoi tuntua että pärjätään hyvin ilman sitäkin ja niin pärjättiinkin. Tänään alkaa sählyharkat ja itkuhan siitä tuli kun ehdotin että käyn kaupassa sillä aikaa. Viime vuonna jompikumpi vanhemmista istui katsomassa kaikki harkat. Eli ei vieläkään halua jäädä peliin yksin, vaikka paras kaverikin tulee. No sovittiin että nyt eka kerralla joku tulee ja sitten katsotaan ensi viikolla uudestaan, jos vaikka sitten uskaltaisi jäädä edes osaksi aikaa. Että näin.
Poika on nyt 9-vuotias, täyttää tänä vuonna kymmenen eli on jo neljännellä luokalla. Tilanne on parantunut vuosi vuodelta, vaikkakin hitaasti ja paljon kärsivällisyyttä vaatien. Teillä pelot saattavat mennä ohi, mutta niinkuin meillä, eivät menneet. Psykiatri sanoikin, että pojallamme on tällainen luonne ja sen kanssa on vain opittava elämään, kaikkihan me olemme erilaisia.
Tässä oli nyt tämmöinen pintaraapaisu meidän muutaman vuoden takaisesta elämästä, hyviä jatkoja jaksamista teidän perheelle!
 
Kuolemanpelkoa oli ainakin kaverini 6 vuotiaalla pojalla taannoin. Keskustelemalla ja ajalla meni ohitse. Mun 5-vuotiaalla on ihme herkkyyskausi "kukaan ei rakasta".. että kai tässä sellasia murrosvaiheita on. Mutta toki kannattaa käydä neuvolassa juttelemassa!
 
Vaikuttaisi siltä että tuo 5 vuoden ikä on herkkä peloille. Itsellänihän oli täällä ketju, jossa pian 5 täyttävä herkkä poikamme pelkäsi tarhassa jonkun pojan paidassa olevaa "hirviön" kuvaa. Jopa siinä määrin että ei uskaltanut mennä yksin nukkumaan ja heräsi öisin painajaisiin. Lisäksi muutenkin erilaisia pelkoja ihan toisella tavalla kuin esim. vuosi sitten. Uskoisin että paljon on ikään kuuluvaakin, mutta toki nuo asiat on hyvä käydä läpi lapsen kanssa ja nimenomaan ottaa vakavasti ne lapsen pelot eikä vain kuitata sanomalla "ei siinä ole mitään pelättävää". Pelkkä jutteleminen ja aikuisen turva voi pikkuhiljaa auttaa lasta yli näistä peloista.
Ilmeisesti teillä on kuolema aiheena nyt se eniten pelottava juttu. Jos koittaisitten siitä puhua lapselle että mikä siinä pelottaa ja tehdä sen kuoleman sellaiseksi asiaksi että siitä voi ja saa puhua, kuten olette tehneetkin. Sellaiset asiat mitkä ovat jotenkin salaisia tai mystisiä, pelottavat lapsia eniten.
Tsemppiä, kyllä mä uskon että nuo tuosta tuen ja turvan kanssa hälvenee :)
 
Kiitos kaikille ihanista vastauksista.

Tänä aamuna lapsi taas kyseli kuinka kauan hän on pieni. Kerroin että vielä pitkään ja että
isoksi kasvamista ei tarvitse pelätä, että se ei ole paha asia, eikä se tarkoita että jotain pahaa tapahtuisi. Kerroin, että tulee vain lisää uusia kivoja asioita.

Nyt sitten tyttö syö ruokaa ja on monta kertaa kysynyt, että mitä tämä juoma on jota hän juo.
Olen monta kertaa sanonut, että sitä tuttua samaa mehua mitä ennenkin.
Mutta kyselee vain uudestaan ja uudestaan. Kuin jotenkin pelkäisi ettei se juoma ole
sitä mitä se on!

Onko tässä jo jotain sellaista, että pitäisi tosissaan huolestua??
 
Eilinen oli taas ihan mahdoton päivä.
Tuo juoma pelko selvisi, oli nähny siinä seitsemän sarjassa, kun juomaan oli laitettu myrkkyä ja sen juonut kuoli, sitten vielä eilen sattui kotimaisessa vanhassa elokuvassa samanlainen tapaus( ajattelin, että ei sellaisessa elokuvassa voi mitään pahaa tmv. näkyä) joka vain lisäsi vettä myllyyn.
Pelkää myös nyt ihan kaikkea, esim. käveli sähköjohon päältä niin kysyi että onko vaarallista.
Koski pöytään niin kysyi onko vaaralllista jne.jne.

Myös yksi paha uni pyörii mielessä.

Voiko tämän ikäisellä olla pakko-oireinen häiriö??
Miten saisin tilanteen tasaantumaan, kun tuntuu ettei asioista kertominen riitä tai sitten tulee aina
uusi asia joka pelottaa ja itkettää. Tuntuu kuin lapsi ei olisi oma itsensä lainkaan.
On aina ollut herkkä luonne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja:
Eilinen oli taas ihan mahdoton päivä.
Tuo juoma pelko selvisi, oli nähny siinä seitsemän sarjassa, kun juomaan oli laitettu myrkkyä ja sen juonut kuoli, sitten vielä eilen sattui kotimaisessa vanhassa elokuvassa samanlainen tapaus( ajattelin, että ei sellaisessa elokuvassa voi mitään pahaa tmv. näkyä) joka vain lisäsi vettä myllyyn.
Pelkää myös nyt ihan kaikkea, esim. käveli sähköjohon päältä niin kysyi että onko vaarallista.
Koski pöytään niin kysyi onko vaaralllista jne.jne.

Myös yksi paha uni pyörii mielessä.

Voiko tämän ikäisellä olla pakko-oireinen häiriö??
Miten saisin tilanteen tasaantumaan, kun tuntuu ettei asioista kertominen riitä tai sitten tulee aina
uusi asia joka pelottaa ja itkettää. Tuntuu kuin lapsi ei olisi oma itsensä lainkaan.
On aina ollut herkkä luonne.
Click to expand...

4-5-vuotiaan pelot lienevät aika tavallisia. Omani ei myöskään halua kasvaa aikuiseksi ja puhuu kuolemasta, näkee painajaisia jne., tosin ei tuolla intensiteetillä kuin teillä.

Koska selväsi ahdistut asiasta ja teillä on lähellä rankka itsemurhakokemus (joka kyllä varmasti on vaikuttanut lapseen enemmän kuin aikuisiin), suosittelisin kyllä soittamaan neuvolaan ja pyytämään apua.
 
Mä en olisi huolissani. Mulla on myös kesäkuussa 5v täyttänyt tyttö. Noin vuosi sitten alkoi ihan samanlainen kausi. Kaikki pelotti eikä halunnut vanhaksi kasvaa.
Kyseli milloin mistäkin asiasta että kuoleeko siihen.

Joitakin kuukausia meni ja nyt tuo asia on taas taka-alalla. Tarhassa kun asiasta oli juttelua niin kovasti siellä vakuutettiin että kuuluu tuohon ikään ja menee ohi. Siihen vain kannattaa toistuvasti selittää ettei kukaan nyt kuole, eikä kasvaminen ole vaarallista.
 
Meillä ollaan myös käsitelty kuolemaa, parin viikon päästä 5 täyttävän tytön kanssa. Meillä kuoli 1,5 kk sisällä 3 läheistä sukulaista ja hautajaisia oli yksi toisen perässä.
Me kerrottiin lapselle syyt miksi nämä ihmiset kuolivat (ukki vanhuuteen, setä vakavaan sairauteen ja samoin sedän vaimo vakavaan sairauteen). Tyttöä on auttanut se kun hän on tiennyt miksi nämä ihmiset ovat kuolleet, hän on voinut ymmärtää kuolemaa sitä kautta. Olen sanonut myös, että nämä sukulaiset ovat tähdissä ja sieltä meitä katselevat ja tytölle kun tulee ikävä, hän voi sinne heille jutella ja vilkuttaa. Meillä tämä on tyttöä auttanut.

Ehkä teilläkin voisi auttaa kun lapsi saisi asialle jonkun syyn, vaikka se olisi kaunisteltu tai että hänelle ei kerrottaisi koko syytä, vaikka vain että kuollut sukulainen ei vain jaksanut elää. Ja joku mihin hän voi kaipauksen kohdistaa. Mikä ketäkin auttaa ja mihin kukakin uskoo.
 
Kiitos vastauksista!

Kerroin lapselle, että sille ukille tuli sellainen sairaus johon hän kuoli.
Ja kun he eivät kuitenkaan olleet lainkaan läheisiä toisilleen.

Jotenkin lapsi on vain niin ahdistuneen oloinen melkein koko ajan.
Otinn yöksi viereen nukkumaan ja nukkuikin hyvin, ei herännyt ja ei yöllä ollut sitä pelkoa pahasta unesta tmv.

Jotenkin tuntuu, että nuo pelot menevät jotenkin yli.
Lapsi on kyllä tosi älykäs ikäisekseen ja herkkä luonteeltaan.
 
Nostelen vielä.

Oireet jatkuu, koko ajan pelätään jotain. Ja koko ajan hoetaan, äiti nyt koskin tyynyyn, nyt käsi osui tuoliin, nyt jalka osui mattoon jne.jne.
Sitten eilen soitti mummulasta itkien,että pelottaa jos sairastuu. Kysyin, että pelottaako flunssa ja kerroin että e siinä ole pelkäämistä, silloin levätään, niistetään nenää ja se menee ohi muutamassa päivässä, mutta luulen, ettei se flunssa ollut se sairauden pelko. ja sitten kun vielä kysyy,että mistä olet varma etten sairastu, siis mihinkään vakavaan sairauteen vaikka kasvankin isommaksi.

Miten lapsen pakko oireita käsitellään? Onko nuo tai kertomani vielä normaalin rajoissa?
 
Varmasti saisit parhaiten vastauksia neuvolasta, tai osaisivat neuvoa teitä eteenpäin. Miten pelokas olet itse, ja miten paljon puhut lapselle omista peloistasi, ja tekeekö joku muu sitä? Voivotteletko paljon asioita, tyyliin "toivottavasti nyt ei sairastuta, pese kädet muuten tulee pöpjä ja sairastut, pitää käyttää kypärää ettei loukkaannu" jne? Tarkkaile siis omaa käyttäytymistäsi ja puheitasi, sekä ympäristön, nekin voivat vaikuttaa.
Lapsen kysymyksiin kannattaa vastat sen mukaan mitä hän kysyy (ei siis turhaan selitellä, jos lapsi ei kysele), ja lapsen iän ja tietojen tasoisesti. Ja kannattaa kysellä, juuri kuten teet, mikä tietyssä asiassa huolettaa lasta.
Jos pelko alkaa rajoittamaan leikkimistä ja normaalia elämää ja sen toimintoja, niin silloin kannattaa hakea apua. Tsemppiä!
 
Kyllä se jossain määrin todellakin rajoittaa normaalia arkea. Välillä kyllä leikkii ja touhuaa ja nauraa ja on iloinen oma itsensä, mutta esim. kesken leikin voi tulla mieleen joku pelko/asia ja sitten sitä aletaan jankata ja jankata. Että tosi suuri osa päivästä kuuluu murehtimiseen ja pelkoihin.
 
Niin ja kyllä olen itse pelkokas, eli just noita pöpö pelkoja ym. Ja luulen, että
lapsi on kuullut niitä liian paljon :( En vain ole tajunnut, että lapsi kyllä kuulee kaiken
vaikka leikkiikin. Mietin onko lapsi tavallaan oppinut että kaikesta pitää olla huolissaan.
Kun on ollut lähipiirissä niitä kuoleman tapauksia, vakavan sairauden pelkoa ym.
 
Nostan.
Eilinen oli kamala päivä. Koko päivä oli itkua ja pelkoa.
Itki melkein pari tuntia hysteerisesti sitä,kun itkiessä meni räkää suuhun, että se menee mahaan.
Sitten itki kuolemaa ja pääsinkin aiheen ytimeen, eli ukin kuolemaan. Piirrettiin sitten kuva "pahasta mielestä" eli hautajaisista, pappi, arkku ym. ja sitten revittiin paperi ja laitettiin roskiin.
Sitten piirretttin "hyvän mielen" kuva, eli isi, äiti ja lapsi. iloisena ja terveenä ja vailla huolia.
Halusi että laitetaan se sängyn viereen, kun oli sen värittänyt.
Sovittiin myös, että voidaan piirtää muutkin pahat, ikävät ajatukset paperille ja sitten revitään ne.
Mutta vielä iltavuoteella kysyi, että entä se kuolema, ja sanoin ettei sitä tartte pelätä, isille ja äidille
ei tapahdu nyt mitään pahaa ja taivaan isä pitää huolta meistä kaikista.

Mutta koko päivän myös kyseli, voinko astua tähän, voinko juoda tämän,
käsi osui nyt tuohon ja tuohon ja koskin tuohon jne.jne.
 
Nosto..
lapsella on nyt, että koko ajan hokee esim. käsi osui nyt tuohon ja nyt minä silitin sinun hiuksia, jalka osui peittoon ja illalla vuoteella, kun en tietoisesti reagoinut vaan sanoin vain joka kerta, että ruvetaan nyt nukkumaan, hyvää yötä niin näytti että jotenkin hermostuu ja alkoi yhä enemmän "raportoida".
Olen nyt ihan pallo hukassa, että mistä on kyse..
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa