Kohdunkasvukivut ja alkuraskauden verenvuoto

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Niina-81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Niina-81

Vieras
Täällä ensimmäistä vauvaa odotellaan, raskausviikkoja on nyt kasassa 13+3.

Olen koko raskauden ajan kärsinyt ajoittain aika kovistakin vihlaisuista ja menkkamaisista kivuista, joista olen välillä ollut huolissanikin. Neuvolassa on tosin sanottu, että ne ovat normaaleja kohdun kasvukipuja.

Noin 10. viikon kohdalla pelästyin valtavasti myös verenvuotoa, joka ultrassa paljastui johtuvan kohdun kalvojen yhdistymisestä, joka aiheutti tihkumisen (tosin verta hulahti kerralla reippaammin). Nyt parin viimeisen viikon ajan on tiputellut ruskeaa verta, minkä np-ultran tehnyt kätilö kertoi olevan yllättävän normaalia.

Ultrassa ja muutenkin kaikki näyttää olevan hyvin, mutta silti aina välillä huolestuttaa.

Onko teillä muilla kohdunkasvukipuja tai onko ollut alkuraskaudesta verenvuotoa?

Nämä kivut tuntuvat ihan alhaalla alapäässä, eivät niinkään vatsan puolella.
 
Moi. Mulla ollut samallaisia kipuja koko raskauden ajan. nyt rv14+3.
Kivut välillä alamahan puolella ja välillä tuntuu alapäässä. Ultrassa ja neuvolassa sanoivat samaa: normaalia, jollei verenvuoto ylly kovaksi ja tule heikkoa/pahaa oloa.
mulla tuo vuoto lakkasi jo reilu viikko sitten. kesti vain 3päivää, sellaista pientä tuhruttelua. tarkkaile tilannetta ja jos pelkäät pahinta niin varaa aika uuteen ultraan. sieltähän se selviää.
 
Täällä ihan sama juttu - kipu välillä tosi pahaa ja sitä oli miltei koko ajan. Viikon 20 jälkeen alkoi vähän hellittää, mutta vieläkin ajoittain tuntuu aika lailla. Verenvuotoa esiintyi viikolla 9 ja alussa ns. kiinnittymisvuotoa. Nyt mennään jo viikolla 27 ja toivotaan edelleen parasta. Tsemppiä!
 

Yhteistyössä