Kohdun limakalvon paksuus

Olen jo ehtinyt lopettamaan terolut -lääkkeet. Samoin olen syönyt jo metforem -lääkettä parina päivänä. Ajattelin kuitenkin ettei gyne niitä mulle määräisi, jos ne ei minulle olisi hyväksi. Mun kilpirauhasarvot jostain syystä kovin heittelee, viimeksi saatiin taas tasapainoon, joulukuussa pitäisi käydä taas otattamassa ja katsotaan onko arvot pysyneet kohdillaan. Gynekologi sanoi minulle että hän ei voi määrätä muuta kuin tuon clomin, että muut esim. femar niitä saa kuulemma vain lapsettomuusklinikoilta. Mutta onkohan noin?
 
Se Femar on sen verran myrkkyä, että ei sitä varmaan tarkemmin tutkimatta määrätäkään. Hyvä niin. Vähän ontuvalta tuo sinun lääkitys minusta vaikuttaa. Kuten sanoin, osa lääkäreistä kirjoittaa aika herkästi tiettyjä lääkkeitä. Asiaan perehtyminen olisi kuitenkin tärkeää, että hoidosta saisi suunniteltua yksilöllisen. Poukkoilusta ei ainakaan ole hyötyä, joten suosittelen nyt etsimään jostain malttia ja katselemaan ihan rauhassa mitä nuo määrätyt lääkitykset tekee. Keholla menee oma aikansa sopeutua, joten nyt kannattaisi vain odotella rauhassa. Ei tuossa vaiheessa yritystä ole vielä mitään hätää, varsinkaan tuon ikäisenä, kun apuakin jo saat. Tsemppiä!
 
Niin eli sinusta voin syödä metuja, sekä myöhemmin ottaa käyttöön clomit? vai tarkoititko että jo noista pitäisi kysyä toiselta lääkäriltä? Olen miettinyt että onkohan niistä metuista jotain haittaa? esim. sitten kun ne lopettaa niin eikö voi helposti tulla diabetes, kun ensiksi pidät sokerit lääkkeillä kurissa vaikkei mulla sokereissa ole ongelmia, mutta sitten kun ne jättää pois niin luulis ettei oma elimistö enää osaa itse säädellä. En osaa oikeen selittää kysymystäni.
 
Ei kai niistä diabetesta voi tulla. Ei mulle ainakaan tullut. :)

Minusta sinun kannattaisi jutella lääkäri, joka on erikoistunut sekä lapsettomuuteen että kilpirauhasasioihin. On jäänyt sellainen mielikuva, että aika harkitsemattomasti on lääkkeitä sinulle määrätty ja vaikutat aika hämmentyneeltä tilanteeseen. Olisi tärkeä päästä itse kartalle miten sinun tapauksessasi kannattaa edetä ja mistä olisi sinulle apua. Molemmat asiat osaavalta lääkäriltä saisit myös paljon parempaa tietoa kuin täältä, sillä kommentoijat harvemmin on lääkäreitä (eli tekstit oman kokemuksen pohjalta) ja jokainen tapaus on yksilöllinen.

Mullahan hoidettiin pitkään vain pcos:n aiheuttamaa ovulaatiohäiriötä. Vasta nyt meneillään olevan hoidon aikaan on herätty sille ajatukselle, että kilpirauhaseni laiska toiminta ehkä sittenkin on se ratkaiseva tekijä, lääkityksestä huolimatta. Itsekin mietin pistäytymistä gynellä, joka on erikoistunut molempiin ongelmiin, mutta en ole vielä hakeutunut. Katsotaan nyt hetki kuinka käy ja tarvitaanko sellaisen spesialistin apua. Olen kyllä huomannut, että helpompi olisi monellakin tapaa, jos hoitavia lääkäreitä olisi kahden tahon sijaan yksi.
 

Yhteistyössä