Kivuttomia suppareita alle 5min välein?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Eli nyt on tullut n. puolen tunnin ajan 4-5min välein kivuttomia supistuksia joiden kesto on 30s-1min kerrallaan. Koko vatsa siis kovettuu ihan selkeästi, mutta kipua ei ole, tunne on vain tosi inhoittava. Mahtaako enteillä lähenevää synnytystä? Nyt on siis rv. 40 käynnissä
 
Voihan se olla, että siitä nyt sitten vaan jatkuvat ja voimistuvat, muuttuen kivuliaiksi. Älä katso liian pitkään noinkin tiuhaan tulevia supistuksia vaikka ovatkin kivuttomia. Saattavat voimistua sitten yhtäkkiä. Ja muista ottaa myös matkan pituus huomioon.
 
Johan nuo viikotkin enteilevät lähenevää synnytystä :D Itselläni on kivuttomia ja vähän kivuliaitakin harjoitussupistuksia tullut aina melko alusta asti, nytkin viikolta 15 ja varsinkin autolla ajaessa. Loppupuolella ovat sitten saattaneet tulla jonkin aikaa säännöllisesti, mutta varsinaiset synnytyssupistukset alkaneet kuitenkin heti kivuliaina mutta epäsäännöllisinä. Lapset syntyneet myöhässä vaikka viimeksikin oli kohdunsuu jo 1,5cm auki viimeisessä lääkärintarkastuksessa.
 
kun mä odotin esikkoa niin oli just samanlaisia kivuttomia supistuksia ja en meinannut lähteä edes sairaalaan.. jos jatkuvat säännöllisinä niin ei muuta kuin synnyttämään,onnea matkaan! :)
 

Similar threads

Yhteistyössä