kiviniityn kotieläintila oli aivan järkyttävä pettymys.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pettynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tänään käyty. siistiä oli mutta jäi harmittamaan kun meitä 5 henkilöä ja sellainen kärpäsen kokoinen tarra piti liimata paitaan ja kolmelta se tippui saman tien irti. sit mentiin ostaan jätskiä niin täti sanoo tässä myydään myös lippuja... Taidan viedä seuraavalla kerralla jos sitä nyt tulee niin leimasimen tuliaisiksi. Törkeää käytöstä
 
Siis voi ei ja ou nou! Oikeinko täti sanoi että "tässä myydään myös lippuja". Siis eipä törkeetä ja vähänkö törkeetä! Ihan kamalaa. Onneksää vaikutat vahvalta ja älykkäältä ihmiseltä (tuli susta heti sellanen ensivaikutelma kun luin viestisi). Uskon ja toivon vilpittömästi ja oikein kovasti, että oot jo päässyt yli noin törkeestä kohtelusta, ja ettei sulle oo jäänyt siitä haittavaikutuksia.

Harvoin kuulee noin törkeesti kohdellun ketään ikinä missään. Miten sattuikin juuri sun kohdalle. Se täti oli varmaan tosi paha ihminen. Tadaa, älä välitä: kyllä paha varmasti saa palkkansa.

Sitä paitsi, tästä törkeydestä sun kannattaa kertoa mahdollisimman monelle ihmiselle, ei pelkästään sukulaisille, kavereille ja tutuille, vaan myös kaikissa mahdollisissa tilanteissa tuntemattomillekin ihmisille. Esim. ruokakaupan kassamyyjälle, bussinkuljettajalle, puhelinmyyjälle, terveyden-/sairaanhoitajalle tai lääkärille, tarjoilijalle ym. ym. ihan mitä palveluja vaan käytätkin! Annat ainakin niille asiakaspalvelijoille opetuksen törkeästä käytöksestä! Sulla on voima ja valta!

Toivotan sulle oikein paljon jaksamista ja kestämistä ja stemppiä tän kaiken törkeyden jälkeen <3
 
Siis voi ei ja ou nou! Oikeinko täti sanoi että "tässä myydään myös lippuja". Siis eipä törkeetä ja vähänkö törkeetä! Ihan kamalaa. Onneksää vaikutat vahvalta ja älykkäältä ihmiseltä (tuli susta heti sellanen ensivaikutelma kun luin viestisi). Uskon ja toivon vilpittömästi ja oikein kovasti, että oot jo päässyt yli noin törkeestä kohtelusta, ja ettei sulle oo jäänyt siitä haittavaikutuksia.

Harvoin kuulee noin törkeesti kohdellun ketään ikinä missään. Miten sattuikin juuri sun kohdalle. Se täti oli varmaan tosi paha ihminen. Tadaa, älä välitä: kyllä paha varmasti saa palkkansa.

Sitä paitsi, tästä törkeydestä sun kannattaa kertoa mahdollisimman monelle ihmiselle, ei pelkästään sukulaisille, kavereille ja tutuille, vaan myös kaikissa mahdollisissa tilanteissa tuntemattomillekin ihmisille. Esim. ruokakaupan kassamyyjälle, bussinkuljettajalle, puhelinmyyjälle, terveyden-/sairaanhoitajalle tai lääkärille, tarjoilijalle ym. ym. ihan mitä palveluja vaan käytätkin! Annat ainakin niille asiakaspalvelijoille opetuksen törkeästä käytöksestä! Sulla on voima ja valta!

Toivotan sulle oikein paljon jaksamista ja kestämistä ja stemppiä tän kaiken törkeyden jälkeen <3

No missä stemppejä myydään? Tartteeko jonkun häkin vai voiko olla vapaana omatkotitalon pihalla? Jouluksiko lihoiksi?
 
Muusta en tiedä, mutta tiedätkö, ratsastetaanko niillä hevosilla kuinka kovalla maalla?
Ei ne niitä kenkiä välttämättä mihinkään tartte....

Paskan määränkin kanssa on vähän niin ja näin. Omiltani siivoan hiekkatarhan vähintään joka toinen päivä sulaan aikaan, mutta tuota luonnonpohjatarhaa en ollenkaan. Siirrän sitä välillä, ja ne paskat saa jäädä sinne ihan lannoitteeksi.
Mutta kyllähän se kuraisella kelillä voi siltä näyttää, että siellä oleva hevonen kahlaisi "polvia myöten paskassa".

Näinpä. Keväisin voi meidänkin tallilla näyttää just siltä, että ilmoitus pitäis tehä ja äkkiä:D Siellä siis majailee useamman ihmisen hevosia, vuohi ja pari lammasta.

Keväällä tarhat on mutaisia, samoin laitumet ja kun nuo elukat jostain syystä tykkäävät piehtaroida ja möyriä antaumuksella, niin minkäs sille tekee. Myös itse pihapiiri on vähän karun näköinen tähän aikaan vuodesta. Meilläkin on yksi hiekkatarha, jossa nyt pysyvät vähän siistimpinä, mutt kyllä ne muut aikamoiseksi velliksi menevät. Varsinkin, kun sataa.

Ja en tiedä miten paljon kotieläintilan polleilla ylipäänsä ratsastetaan, jotne kenkien tarve tosiaan riippuu siitä.

Vaikea tietty tuosta kuvauksesta vielä sanoa, onko ok vai ei.
 
ei siella ainakaan eilen mitaan sellasta huonosti pidettyy elukkaa ollu paitsi se kluppa oli pikkusen ylipainonen. Ihan kauhee leukapussi ja muutenkin makkaroita varsinkin pyllyn paalla. Ei meitin alle 2 kilosilla kaneilla oo ainakaan mimmosiakaan makkaroita
 
Meidän lapset ovat aina viihtyneet Kiviniityssä hurjan hyvin ja eipä kyllä koskaan ole tullut mieleen, että eläimet voisivat jotenkin huonosti siellä. Kuitenkin monen monta vuotta meidänkin perhe on siellä käynyt.
 
Voi teitä kaupunkilaiset! Hevonen ei kärsi siitä, että sillä ei ole kenkiä. Eläimet myös piehtaroivat kurassa, jotta saisivat kunnon panssarin ötököitä vastaan.
Keväällä karvanlähdön aikaan useimmat eläimet on aika karun näköisiä!
 
mietin jo, että teen kö jonkun eläinsuojeluilmotuksen, niin kävi sääliks niit eläimiä. hevoset nilkkoja myöten paskassa ja ilman kenkiä (tämän huomasin kun tulivat kohti), jakkihärkä aivan yltäpäältä paskassa, strutsit hakkas vaan päätään seinään (ei ole strutsille ominaista käytöstä, nokkiminen on, mutta jatkuva takominen ei...), alpakat ja lampaat oli päätä myöten paskassa, kiva oli silittää paskasia lampaita, lisäks niiltä oli sillee rumasti karvat lähteny et oli sellasia kaljuja läiskiä. minipossun sorkat oli kammottavan pitkät ja se oli puoliks kalju ja sellainen hilseilevä, hinkkas vaan itteensä koko ajan jonnekin. muutenkin tilat tuntu aika ahtailta ja likasilta... todella suuri pettymys oli kyllä.
osuinko vaan jonain huonona päivänä paikalle vai onko siellä aina tuollaista?!

Meinaatko että toisina päivinä eläinten kaviot ja sorkat on pitkiä ja toisina ei, ja toisina päivinä eläimet uivat paskassa ja toisina ei? Onko järkytyksen aiheesi nyt se että eläimet voivat huonosti vai se että silityskokemuksesi oli paskainen? Jos tosissasi mietit eläinten hyvinvointia niin totta kai teet ilmoituksen.
 
[QUOTE="Taru";29998141]Meidän lapset ovat aina viihtyneet Kiviniityssä hurjan hyvin ja eipä kyllä koskaan ole tullut mieleen, että eläimet voisivat jotenkin huonosti siellä. Kuitenkin monen monta vuotta meidänkin perhe on siellä käynyt.[/QUOTE]

Mitataanko eläinten hyvinvointi sillä viihtyvätkö lapset?
 
Kävimme ensimmäisen kerran Kiviniityn eläinpuistossa 2015-kesän hellepäivänä 3.7. Pelkäsin omaa ja pikkulasten jaksamista ja ajattelin, että eläimetkin ovat varmaan reporankoina jossain nurkassa. Varjopaikkoja kaikille kuitenkin oli. Ja mukava oli katsella eläimiä.

Yllätyin paikan kaikinpuolisesta miellyttävyydestä, laajan ja vaihtelevan luonto-alueen hyväksikäytöstä eläinten alueena. Pomppulinnoilla ja pikkuauatoillakin, joista en juurikaan muuten välitä, oli nyt sijansa ja aikansa väsähtäville lapsille. Oli mukavat omien eväiden grillauspaikat juomavesipisteineen. Siistiä niin eläimille kuin ihmisillekin.

Surullista lukea edellä olevia ilkeitä vuodatuksia, paikasta jonka koki aivan upeaksi.
 
Tänään käytiin kiviniityssä. Useana vuonna ollaan käyty. Tänään jäi harmittamaan se, kun hevosihmisenä huomaa aina mahdolliset epäkohdat. Talutusratsastuksessa ollut poni oli aivan surkean vanhassa kengässä. Kaviot ylipitkät ja kengät kilisi ikävästi jaloissa. Myös ratsastuksen hinta 3e kierros joka on todella lyhyt. Samaten mönkijäkärry ajelu on naurettavaa. Emme juuri kerenneet ekaan lastiin ja tiedustelin ajurilta ajaako uuden lenkin heti perään, niin kuin usein on tehnyt. Tokaisi vain töykeästi, ettei aja! Muutenkin on ollut sateinen ja surkea kesä, joten kävijä määrissä on varmasti miinuksella tän kesä osalta. Tälläiset jutut vaan tympii,kun kuitenkin jonkinlaista asiakaspalvelua luulisi saavan, lippujen hinnat kuitenkin melko suolaset.
 

Yhteistyössä