Itse olin 25 kun esikoiseni syntyi. Kuopus syntyi tuosta vuoden ja 7 kk iässä. Nyt jo kuopuskin on vuoden ja 7 kk ikäinen, niin se vaan aika luistaa...
Mutta tänään just kävelyllä ollessani mietin, että kyllä tää on ollut sen arvoista. Kauhean rankkaa (siinä missä yksi asia sujuu paremmin kuin muilla vastaavassa tilanteessa olevilta, niin toinen asia tökkii, keskiverto-rankkuus osuu varmaan kaikilla suunnilleen samoihin lukemiin) on ollut, mutta nyt helpottaa. Juuri tänäänkin seurasin iltapäivällä kun isompi (3 v) auttoi pikkusiskolle lappuhaalareita päälle ja kiinnitteli napit ja hakaset ja kaikki. Ja komensi vielä siskon käsien pesullekin kun tämä ei ollut potta-reissun jälkeen niitä pessyt. Ja sitten molemmat kokosivat pitkät tovit junarataa yhdessä. Tämä siis yksi pieni autuas ja rauhallinen hetki kaiken tappelun ja muun säätämisen keskellä. Mutta ai kuin hellytti äitin mieltä... Niin, rankaa on kahden pienen kanssa, mutta se kestää vaan niiiiiiin liian pienen hetken ja sitten ne onkin jo yht'äkkiä noinkin isoja tyttöjä ja kohta sitä äitille ei jää muuta hommaa kuin ruokaa laittaa pari kertaa päivässä, sneef...