Kiva maili tuli isältä...

[Wc Ankka]

Syyttää mua salaperäisyydestä ja piilottelusta, kun ei kuulemma "hakukoneelta löydy osoitetietoja kuten kaikille muille ihmisille"
Mitä hittoa?! Joo, siis ei tosiaan olla isän kanssa kovin läheisiä. Lapsuus oli mulle yhtä helvettiä sen väkivallan vuoksi ja viimeisen kerran kun isä mut hakkasi 16-vuotiaana, pelkäsin kuolevani, kuristi jne.
Tytön syntymän ja mummini samanaikaisen kuoleman ansiosta lähestyttiin toisiamme, reilut 2 v sitten. Jonkun verran soiteltu ja mailattu, isä muistaa tyttöä aina synttärirahalla...

Mutta mua niin ahdistaa tuommonen. Samantyyppinen maili tuli jo aikaisemmin, kuulemma mun pitäisi pyytää anteeksi häneltä ja nykyiseltä vaimoltaan kun mut silloin 16-veenä hakkasivat. No, se asia jäi unholaan...mutta ei mulla ole mitään mielenkiintoa isään oikeastaan pitää enää edes yhteyttä, tuollainen on niin ahdistavaa. Ja se jatkuva lyttääminen edelleenkin...esim Espanjan lomaani en olisi saanut pitää koska matkustelussa ei kuulemma ole muuta hyvää kuin kotimatka. Ja paljon muuta vastaavaa, kaikki mitä minä haluan elämältäni, oli se MITÄ TAHANSA, on turhaa haaveilua.

Enkä ymmärrä sitä, kun olen meidän osoitteen maaliskuisen muuton jäljiltä hänelle ilmoittanut, niin miksi nyt on tarpeellista meitä edes hakukoneella etsiä! Mä en tiedä mikä, mutta jokin tässä on todella pelottavaa.... :/

 

[HeviäPRKLE]

Huh,aika kammottavaa :| Miksi te ylipäätään olette yhteyksissä keskenään jos isäsi pelottaa sinua noin?
teillä on kuitenkin niin kipeitä muistoja eikä isäsi näköjään osaa edes katua :/

 

[nytkypylly]

hirveää, en kyllä suostuisi moisen "isän" kanssa olemaan missään tekemisissä, edes vuosien jälkeen, enkä ainakaan antaisi tavata omaa lastani :hug:

 

[Silvia Logo]

Ehkä ihan hyvä että ei löydä sua sieltä.

Muakaan ei löydy ja en mä ketään edes pakoile. Kaikki joiden mun numero tarvii tietää, tietää sen.

 

[Hmm]

Miks ihmeessä otat ressiä moisesta, haistattasin ja eläisin omaa elämääni. Mua ei todellakaan hetkauta, mitä 'äitini' sanoisi. Nykyisin ymmärtää olla sanomatta mitään, kun 17v heitin hänet ulos minun talostani. Anna asian olla, äläkä vaivaa ittees. T'h'n sopii yks todella tunnettu miete 'jokainen on oman onnensa seppä' Vai onko joku side teidän välillä, vaikka onkin 'isäsi', oletko esmes rahaa velkaa hälle? Vai onko hän antanut jotain, millä hän nyt tunnepuolella akiristää sinua?

 

[Wc Ankka]

Ei ole yhtään mitään syytä, miksi oltaisiin tekemisissä enää. En ole velkaa enkä esim niitä lähettämiään synttärirahoja vailla ollut. Ihan lapsen ja itseni takia...kai mä kaipasin edes yhtä vanhempaa elämääni, äiti ei ole ollut oikeastaan muuten mun elämässä 10 vuoteen muuten kuin jaksanut sekopäisyydessään keksiä mitä uskomattomampia tarinoita meistä ja soittelee niitä aina päissään meidänkin tietoon. Onneksi en ole sen jälkeen kuullut kun ilmoitti että meidän sisarusparven vanhin on ainoa jota hän rakastaa.

Musta tuntuu että koko elämä on ollut niin uskomatonta...mutta isälle oli helpompi antaa fyysinen väkivalta anteeksi kuin äidille henkinen, joka meni jo hulluuden puolelle hetkittäin. Juoppohulluuden, jos ei muuta.

 

[nytkypylly]

oikeasti, sulla on ollut kova elämä :hug:
mua välillä hävettää, kun olen niin pumpulissa elänyt...

 

[Hmm]

Mihin tarvit isääsi elämässanne? Itse en tarvi äitiäni, eikä lapset kaippaa juoppomummua. Enpä halua altistaa lapsiani moiselle. Turhaan sinä otat mitään stressiä tai muutakaan, eläkää vaan omaa elämäänne ja hankkikaa parempia tuttavuuksia. Voimia!

 

[Hmm]

vielä sen verran, että miten sevaikuttaa elämäänne, jos poistat isäsi elämästänne? Mihin tarvitte 'sitä' pas*aa?

 

[Wc Ankka]

vielä sen verran, että miten sevaikuttaa elämäänne, jos poistat isäsi elämästänne? Mihin tarvitte 'sitä' pas*aa?

Eihän se vaikutakaan käytännössä. Mulle olisi alunperinkin riittänyt yhteydenpito mailitse, tätä en osannut odottaa.

Mulla kesti 30 vuotta että sain vihdoin lopetettua hyväksynnän hakemisen sadistiselta äidiltä, kai tässä toinen 30 v menee että saan isänkin heivattua :snotty: Paremmin mulla menee kuin isosiskoista nuoremmalla, vieläkin yrittää hakea äidin hyväksyntää eikä sitä koskaan saa. Mehän ollaan oltu vauvasta asti pahoja, jos ei olla osattu tehdä asioita kerralla oikein. Ja asioilla tarkotan ihan mitä tahansa. Ja siitähän mä selkääni sain isältäkin, jos en osannut tehdä esim läksyjä. Yksikin virhe tai jos aukasin suuni kysyäkseni neuvoa, alkoi nahkavyö viuhua.

Mä en vaan haluaisi kantaa koskaan kenellekään kaunaa, isäkin on jo vanha. Ja itse pelännyt isäänsä omassa lapsuudessaan. Jos ei muuta tiedä niin vaikeahan siitä on päästä irti...

 

[F]

Aina sitä jaksaa ihmetellä miksi jotkut vanhemmat ovat niin julmia omille lapsilleen. Eivätkö he tajua miten paha asia henkinen ja/tai fyysinen väkivalta on lapselle? Se kuitenkin seuraa lasta läpi koko elämän. Onko se kostoa omista huonoista kokemuksista lapsena, vai eikö nähdä että on olemassa muutakin toimintamallia lasten kasvatukseen?

 

[Dr Vanilja]

No voit ilmeisestikin olla aivan varma, että on parempi, että yhteystietonne OVAT jatkossakin salaisia. Ja voisithan sä vaikka vaihtaa sen sähköpostiosoitteenkin vielä.

 

[Rukoilijasirkka]

Onko isälläsi jotain mielenterveysonkgelmia? Koska tosi vainoharhaisen kuuloista.

 

[Wc Ankka]

Onko isälläsi jotain mielenterveysonkgelmia? Koska tosi vainoharhaisen kuuloista.

Jaa-a. Toki en hänelle ole vastannut puhelimeen kun yritti viime LA ja tänä aamuna taas soittaa... :ashamed:

Eihän isä täysillä ole koskaan käynyt, kirjoitteli mulle teini-iässä ollessani kirjeitä joissa luki mm."äiti ei ole ihminen, vaan piru ihmishahmossa, pelkkä synnyttäjä". Vanhemmuutta tuskin koskaan ymmärtänyt, aina oon ollut vanhempien taisteluissa välikappaleena...

Jotenkin äiti on ollut pahempi, muistan vielä hyvin elävästi kun olin noin 7-8veenä naapurissa leikkimässä, äiti soitti ja oli naapurin rouvalta pyytänyt ihan normaalilla äänellä mua puhelimeen...ja kun tulin, alkoi huutaa hysteerisenä 'tule kotiin, isäs tappaa minut'. En IKINÄ unohda sitä tunnetta, kun juoksin itkien naapurista kotiin. Ja kun löysin tämän pariskunnan seisomassa käytävän päässä, isä äidin takana ja äiti ääni väristen sanomassa ettei mitään hätää.

Koko mun lapsuuden äiti jaksoi kertoa tuosta tapauksesta, että isä oli pitänyt puukkoa kuulemma äidin selkää vasten. Ja monesta muusta kerrasta, kun "isäsi yritti tappaa". Erotaisteluun vedettiin jopa mun kissa mukaan :kieh: Että jos multa kysytään, kumpikaan ei ole täysjärkinen. Ja kiitos heille minä käsittelen näitä asioita lopun elämääni.

Mutta kuten sanottu, en halua olla katkera kenellekään. Se nyt on ollut mun osani, mun elämäni joka on tehnyt musta tällaisen kuin olen.

 

[vieras]

En tiedä mitä sanoisin...:hug: Älä pidä tuommoiseen ihmiseen yhteyttä, eihän häntä voi edes isäksi kutsua .

 

[ihkuraksupoksu]

Sä et tarvi tuolaisia ihmisiä elämässäsi, eikä tyttösikään. Pärjäät paremmin kun unohdat koko ukon! |O :hug:

 

[FionaFauna]

:hug: Ei tässä osaa mitään muuta sanoa, kuin että hienosti olet selvinnyt tuollaisen lapsuuden jälkeen kuitenkin. Ehkä on tosiaan parempi, ettet pidä isääsi yhteyttä, kuulostaa vähintäänkin pelottavalta..

 

[Rukoilijasirkka]

Onko isälläsi jotain mielenterveysonkgelmia? Koska tosi vainoharhaisen kuuloista.

Jaa-a. Toki en hänelle ole vastannut puhelimeen kun yritti viime LA ja tänä aamuna taas soittaa... :ashamed:

Eihän isä täysillä ole koskaan käynyt, kirjoitteli mulle teini-iässä ollessani kirjeitä joissa luki mm."äiti ei ole ihminen, vaan piru ihmishahmossa, pelkkä synnyttäjä". Vanhemmuutta tuskin koskaan ymmärtänyt, aina oon ollut vanhempien taisteluissa välikappaleena...

Jotenkin äiti on ollut pahempi, muistan vielä hyvin elävästi kun olin noin 7-8veenä naapurissa leikkimässä, äiti soitti ja oli naapurin rouvalta pyytänyt ihan normaalilla äänellä mua puhelimeen...ja kun tulin, alkoi huutaa hysteerisenä 'tule kotiin, isäs tappaa minut'. En IKINÄ unohda sitä tunnetta, kun juoksin itkien naapurista kotiin. Ja kun löysin tämän pariskunnan seisomassa käytävän päässä, isä äidin takana ja äiti ääni väristen sanomassa ettei mitään hätää.

Koko mun lapsuuden äiti jaksoi kertoa tuosta tapauksesta, että isä oli pitänyt puukkoa kuulemma äidin selkää vasten. Ja monesta muusta kerrasta, kun "isäsi yritti tappaa". Erotaisteluun vedettiin jopa mun kissa mukaan :kieh: Että jos multa kysytään, kumpikaan ei ole täysjärkinen. Ja kiitos heille minä käsittelen näitä asioita lopun elämääni.

Mutta kuten sanottu, en halua olla katkera kenellekään. Se nyt on ollut mun osani, mun elämäni joka on tehnyt musta tällaisen kuin olen.

voi hyvänen aika. Minusta sun ei kannata eikä tarvitse tavata isääsi tai vastata sen puheluihin.

 

[Wc Ankka]

Niin tosiaan...se katumuksen puute isässä ei ole yllättänyt, onhan kaikki aina ollut mun vika. "Pirun" lapsena oon ollut aina automaattisesti paha. Ja onhan se isä sanonutkin että tuntee nykyisen vaimonsa lapset enemmän omikseen kuin minut, joten miksi nyt yhtäkkiä pitäisi saada olla mulle isä...

Ei hitto, tää on niin vaikeeta. Tosiaan luulin selvinneeni yli mutta nyt iskee pelko taas. Ihan kuin taantuisi lapseksi, vaikka enhän mä koskaan ole lapsi ollutkaan...

 

[tuumailija]

mä toivon kovasti, että sulla on ihanat appivanhemmat tai kummit tai muut turvalliset aikuiset elämässä mukana. valitettavan totta on, että mielenterveysongelmaiset saavat myös lapsia, jotka joutuvat elämään sun kuvaileman kaltaisen lapsuuden.
sun viesteistä kuitenkin saa sen kuvan, että oot hienosti selvinnyt elämälle ja tarjoat lapsille/lapselle turvallisen lapsuuden vaikkei siitä mallia ole ollutkaan. kovasti jaksuja!

 

[TUNDRA-arjen sankari-]

:hug: Ei ole sulla ollut helppoa. Oletko koskaan ottanut ammattiauttajaan yhteyttä. Saisit purkaa itselstäsi ikävää painolasita pois. Voisi helpottaa.

 

[vieras]

Omituinen isä :ashamed:

 

[vieras]

Tuli mieleen josko isälläsi olisi jonkin sortin mielisairaus esim. skitsofrenia..

 

[Wc Ankka]

:hug: Ei ole sulla ollut helppoa. Oletko koskaan ottanut ammattiauttajaan yhteyttä. Saisit purkaa itselstäsi ikävää painolasita pois. Voisi helpottaa.

Vieläkö tää oli hengissä...
Asiaan. Kävin terapiassa noin vuoden sen jälkeen kun tyttö syntyi ja lääkityskin oli. Mutta nää asiat on mitä on - kun on koko elämänsä saanut kuulla olevansa paha siitä ei noin vaan irti pääse.

Se oli ihan ok, mutta pitemmän päälle alkoi vaan rasittamaan. Joitakin asioita tuli pintaan joita en ole aikasemmin ajatellut ja hetkittäin oli jopa semmonen olo että ehkä mä en olekaan paha ihminen...mutta se kävi liian rankaksi mulle.
En oikein itekään tiedä, oonko sinut lapsuuteni kanssa vai eikö mulla vaan ole voimia sitä käsitellä. Sen tiedän että se nyt oli mun osa ja enää ei sitä voi muuttaa.

Ehkä kaikista pahinta oli se, että niin moni tiesi mitä meillä tapahtuu, eikä kukaan auttanut...

 

[tyttö-nen]

En kyllä tiedä mitä sanoisin, mutta et kyllä tuollaista isää tartte!
Toivon Sinulle samaa, mitä tuo tuumailija jo sanoikin, että sinulla on toivottavasti ihanat appivanhemmat,tms. jotka kohtelevat sinua paremmin kuin vanhempasi :/
Koitahan selvitä + jaksamisia sinne, unohtaa isäsi ja iso halaus sinne!!