Kiusaaminen ja mielenterveysongelmat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jotain on tehtävä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

Jotain on tehtävä

Vieras
Lääkäripäivillä käynyt siskoni kertoi Pitkäniemen ylilääkärin luennosta, jossa tuli esille, että merkittävin yhdistävä ympäristötekijä ensimmäiselle hoitojaksolleen (potilaat sairastivat siis mm. masennusta, kaksisuuntaista ja psykoosia) tulevilla nuorilla aikuispotilailla oli koulukiusaamisen kohteeksi joutuminen. Luku oli paljon korkeampi kuin vaikkapa seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutuminen.

Muissakin tutkimuksissa kiusaamisen ja mielenterveysongelmien yhteys on tullut selkeästi esille. Kaikkein riskialtteinta on se, jos henkilö on ollut sekä kiusaaja että kiusattu. Toki on muitakin tekijöitä kuin kiusatuksi joutuminen, erityisesti perinnöllinen alttius, mutta voi vain miettiä, jäisikö sairaus kuitenkin monen kohdalla puhkeamatta ilman tätä erittäin kuormittavaa "ympäristötekijää"?

Onneksi moni selviää kiusaamisesta, jopa sisuuntuu, mutta aivan liikaa on näitä, jotka sitten särkyvät eivätkä koskaan kykene elämään täysipainoista elämää. Milloin oikeasti tunnustetaan, että kyse on vakavasta asiasta, väkivallasta, joka vahingoittaa oikeasti? Milloin kiusatulle tulee oikeus hakea vahingonkorvausta häntä kiusanneilta, koululta, jos koulu ei ole asiaan puuttunut tai kiusaajien vanhemmilta, jos he eivät ole tehneet voitavaansa? Vähättelyn ja väistelyn pitää loppua.
 
Sanoppa se. On yks tapaus tuolta Satakunnasta, jossa koulukiusattu haki kaupungilta korvausta siitä, että eivät saaneet kiusaamista loppumaan ja sai vahingonkorvauksen. Mutta eihän mikään raha korvaa sitä kärsimystä.....ite koulukiusattuna tiedän.
 
Itse olen ollut 3-4-vuotiaana seksuaalisen hyväskikäytön uhri, koulussa aloin uuteen kouluun muuttaessa kärsiä koulukiusaamisesta 3. luokasta saakka, se jatkui yläasteelle saakka ollen pahimmillaan ehkä 6. luokalla. Harkitsin silloin mm. itsemurhaa. Muutettuani pois kotoa aloin kärsiä paniikkikohtauksista.Lisäksi minulla on myös perinnöllinen rasite: jouduin aikuisiällä neuvottelemaan useaan otteeseen omaa isääni pois itseään tappamasta. Tämä stressi laukaisi pahan masennuksen, ja olen syönyt lääkkeitä ja käynyt terapiassa usean vuoden ajan. Nyt alan tuntea itseni "normaaliksi" ja olen oivaltanut että olen oikeasti ihan kaunis ja viehättävä ja älykäs ihminen, ja että minun ei ole mitään syytä tuntea itseäni kakkosluokan kansalaiseksi. Mutta uskon sillä koulukiusaamisella olleen suurin vaikutus tähän masennukseen. Älkää vähätelkö kiusaamista, puuttukaa jos huomaatte!!!
 
Tämä on suuri ongelma ja vaan kasvaa. Kiusaamista on ollut iät ajat, aina on ollut yhden eristämistä, ilkkumista, tönimistä jne. Isommat kiusanneet pienempiään ja pienemmät taas pienempiään. Kun poika kiusasi tyttöä, niin opettaja sanoi vain "rakkaudesta se hevonenkin potkii" ja asia oli sillä kuitattu. Ja tyttöjen leikkeihin ei kolmas pyörä mahtunut ja aina piti olla jonkun bestis. Ja kukaan muu ei tietenkään voinut olla samaan aikaan sen bestis. Jos joku meni äidille kertomaan, sai kantelupukin leiman otsaansa. Mikä on se voima, joka piti nää sukupolvet kuitenkin työkykyisinä? Oliko se vain sisu ja se, että mielenterveysongelmia pidettiin niihin aikoihin hävettävinä?
 
Keittiönoita, totta, että kiusaamista on varmasti ollut aina. Mutta sekin on raa'istunut. Kuvailemasi esimerkit ovat aika lieviä verrattuna psykiatrin antamiin kuvauksiin: vaatteita ja tavaroita jatkuvasti piilotettu, rikottu tai muuten tärvelty, kiusattu eristetty täysin, hänestä on levitetty perättömiä juoruja, uhattu jatkuvasti väkivallalla tai nöyryytyksillä niin, ettei hän ole uskaltanut poistua kotoaan...

Myös työelämän vaatimukset ovat jatkuvasti kasvaneet. Ennen oli enemmän ns. helppoja töitä tai työtahti leppoisampi niin että heikommallakin itsetunnolla varustettu saattoi pärjätä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jotain on tehtävä:
Keittiönoita, totta, että kiusaamista on varmasti ollut aina. Mutta sekin on raa'istunut. Kuvailemasi esimerkit ovat aika lieviä verrattuna psykiatrin antamiin kuvauksiin: vaatteita ja tavaroita jatkuvasti piilotettu, rikottu tai muuten tärvelty, kiusattu eristetty täysin, hänestä on levitetty perättömiä juoruja, uhattu jatkuvasti väkivallalla tai nöyryytyksillä niin, ettei hän ole uskaltanut poistua kotoaan...

Myös työelämän vaatimukset ovat jatkuvasti kasvaneet. Ennen oli enemmän ns. helppoja töitä tai työtahti leppoisampi niin että heikommallakin itsetunnolla varustettu saattoi pärjätä.
Kyllä noita mainitsemiasi tapahtui jo 60- ja 70-luvulla koulussa. Mutta mulle tuli ainakin yksi ero mieleen: mun kouluaikoina kouluissa oli joka päivä paikalla kouluterveydenhoitaja ja koulukuraattori. Jotka olivat vaitiolovelvolisia. Saatoit sanoa muille päätäsi särkevän, mutta tosiasiassa menit juttelemaan terkalle mielipahastasi. Jo pelkästään tieto siitä, että nämä aikuiset olivat joka päivä tavoitettavissa, saattoi vaikuttaa asiaan.

Ja tuli mieleeni toinenkin asia: media ja markkinatalous. Ei ollut joka vuosi uusinta hilavitkutinta, joka piti ehdottomasti saada, jotta ei joutuisi kiusatuksi. Merkkivaatteistakaan ei älytty mitään eikä lasten ulkoista kilpavarustelua aloitettu jo vauvana.

 
Jotain on tehtävä;19978131]Lääkäripäivillä käynyt siskoni kertoi Pitkäniemen ylilääkärin luennosta, jossa tuli esille, että merkittävin yhdistävä ympäristötekijä ensimmäiselle hoitojaksolleen (potilaat sairastivat siis mm. masennusta, kaksisuuntaista ja psykoosia) tulevilla nuorilla aikuispotilailla oli koulukiusaamisen kohteeksi joutuminen. Luku oli paljon korkeampi kuin vaikkapa seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutuminen.

Hei!
Olisiko mahdollista saada lääkärin nimi? Milloin lääkäripäivät oli ja missä? Olisiko luento saatavana kirjallisena?

Mustikki
 

Yhteistyössä