kiusaaja-kaveri, apua, todella ! :<

Nyt kun selvästi normaali puhe ei mene kaverillesi perille,minä sinuna sanoisin hänelle että pysyy puistossa lapsensa kanssa toisella puolella jos sinne samaan aikaan osutte ja jos kerrankin vielä satuttaa lastasi sanot että soitat neuvolaan ja teet ilmoituksen asiasta kun aikuisten välinen keskustelu ei lukuisista yrityksistä huolimatta tuota toivottua tulosta.
Mun esikoinen kärsi aikoinaan samasta asiasta kun kaverin lapsi puri,löi,hakkasi leluilla,kaatoi,potki,repi tukasta ja sylki.Nipisti niin että veri tuli ja iski silmälasit päästäni ja raapaisi silmäkulman verille kun oli meillä paljon hoidossa.Kun mikään muu ei auttanut mä ilmoitin ystävälleni että asia on niin että minä en enää hoida enkä pidä ja meille ei tarvitse tulla ennenkuin mun oma poika on niin iso että kykenee lyömään siltä kaverin muksulta tajun kankaalle.
Selvähän se oli että kamala riita asiasta nousi ja välit viileni ystäväni kanssa vuosiksi.
Nyt nämä molemmat pojat on jo yli kaksikymppisiä.
Ystäväni lapsi poistettiin päiväkodista kun oli niin väkivaltainen,laitettiin erityispäiväkotiin.Sama jatkui ala-asteella,normaalikoulusta laitettiin erityiskouluun väkivaltaisuuden vuoksi.Yläasteella jatkoi steinerissa,kävi lukuisia kertoja terapiassa kun etsittiin syitä väkivaltaisuuteen ja käytöshäiriöihin.Oli varastelua,valehtelua sen väkivaltaisuuden lisäksi.
Yläasteen jälkeen ei sitten ole tehnytkään mitään,asuu omillaan ja erakoitunut suuremmaksi osaksi.
Vika ei kuitenkaan ole siinä pojassa,nyt jo siis miehenalussa.Olen varma että äitinsä kylmyys ja välinpitämättömyys,jatkuvat kapakkareissut ja se että poika oli aina jonkun muun hoidettavana ovat ratkaisevasti vaikuttaneet siihen tunnepuoleen.En muista ikinä että poikaa olisi oma äiti pitänyt sylissä,muuta kuin puettaessa ja silloinkin laski sängylle jos vaan mahdollista.Kaksivuotiaana jo ketterästi haki itse ruuat jääkaapista ja söi kylmänä kun ei ollut ketään joka olisi vaivautunut lämmittämään sen.Joku tunnepuolen häiriö on todettu tässä nuoressa miehessä,ihan tarkkaa en osaa sanoa mikä.

 

Ensiksi sanon että ota joko välimatkaa kaveriin ja hänen lapseensa tai yritä päästä yhteisymmärrykseen vanhemman kanssa..

Mä olen itse tämmöisen kiusaaja lapsen vanhempi. Uskoisin jälkeenpäin että aikapaljon kiusaamistilanteista johtui huomion hakuisuudesta ja siitä että lapsi ei puhunut samallalailla kuin muut (ei pystynyt ilmaisemaan itseään) oli myös isompi kuin muut samanikäiset.

Kiusaamisen kohteena oli naapurin lapsi joka oli samanikäinen kuin omani. Onneksi me aikuiset pystyttiin yhdessä ratkaisemaan tilanne. Eli jos lapseni satutti jotain toista niin aika usein tämän toisen vanhemman kielto pelasti tilanteen. kannustimme myös kaverinlasta pitämään puoliansa. me aikuiset olimme lasten kanssa hiekkalaatikolla yhtä aikaa ja jos näytti että tulee kohta tapahtumaan jotain niin pyrimme kääntämään kiusaajan huomion toisaalle.

toisinaan poistuin oman lapseni kanssa leikkikentältä kolmannen kiellon jälkeen. välillä ulkoilu aika jäikin tosi lyhyeen.
oma lapseni tarvitsi todella paljon onnistumisen kehumista ja kannustamista uudelleen yrittämiseen, myös todella paljon aikaa aikuiselta.

Vieläkin ajoittain lapseni purkaa oloaan tönimällä, heittelemällä tavaroita, lyömällä ja tällä hetkellä käytössä rangaistuksena on sisällä:aresti tai yksin leikkiminen erihuoneessa ulkona:vanhemman kädessä oleminen tai vieressä istuminen sen aikaa että rauhoittuu ja toisesta kerrasta lähdemme sisälle.

lapseni on tällä hetkellä noin 5vuotta ja aloitti kiusaamisen vajaa 2vuotiaana. Enkä usko että kasvatuksessa olisi jotain pielessä koska perheemme 4v ei ole koskaan oikein kiusannut ketään ja hänet kasvatettu aivan samalla tavalla.

 

Ensiksi sanon että ota joko välimatkaa kaveriin ja hänen lapseensa tai yritä päästä yhteisymmärrykseen vanhemman kanssa..

Mä olen itse tämmöisen kiusaaja lapsen vanhempi. Uskoisin jälkeenpäin että aikapaljon kiusaamistilanteista johtui huomion hakuisuudesta ja siitä että lapsi ei puhunut samallalailla kuin muut (ei pystynyt ilmaisemaan itseään) oli myös isompi kuin muut samanikäiset.

Kiusaamisen kohteena oli naapurin lapsi joka oli samanikäinen kuin omani. Onneksi me aikuiset pystyttiin yhdessä ratkaisemaan tilanne. Eli jos lapseni satutti jotain toista niin aika usein tämän toisen vanhemman kielto pelasti tilanteen. kannustimme myös kaverinlasta pitämään puoliansa. me aikuiset olimme lasten kanssa hiekkalaatikolla yhtä aikaa ja jos näytti että tulee kohta tapahtumaan jotain niin pyrimme kääntämään kiusaajan huomion toisaalle.

toisinaan poistuin oman lapseni kanssa leikkikentältä kolmannen kiellon jälkeen. välillä ulkoilu aika jäikin tosi lyhyeen.
oma lapseni tarvitsi todella paljon onnistumisen kehumista ja kannustamista uudelleen yrittämiseen, myös todella paljon aikaa aikuiselta.

Vieläkin ajoittain lapseni purkaa oloaan tönimällä, heittelemällä tavaroita, lyömällä ja tällä hetkellä käytössä rangaistuksena on sisällä:aresti tai yksin leikkiminen erihuoneessa ulkona:vanhemman kädessä oleminen tai vieressä istuminen sen aikaa että rauhoittuu ja toisesta kerrasta lähdemme sisälle.

lapseni on tällä hetkellä noin 5vuotta ja aloitti kiusaamisen vajaa 2vuotiaana. Enkä usko että kasvatuksessa olisi jotain pielessä koska perheemme 4v ei ole koskaan oikein kiusannut ketään ja hänet kasvatettu aivan samalla tavalla.

Tämä oli melkein kuin omalta näppikseltäni, olen itsekin tuollaisen lyövän lapsen äiti. Lyöminen alkoi joskus reilu 2,5-vuotiaana ja oli pahimmillaan joskus 3,5-vuotiaana. Päiväkodista tuli jatkuvasti tästä palautetta, eikä mikään, yhtään mikään tuntunut auttavan. Itse kärsin tuosta myös kovasti, meillä on muutama ihana ystäväperhe, ja aina pelotti ennen kyläilyjä jo etukäteen mitä poika tällä kertaa keksii.

Me puutuimme aina tianteisiin, jäähytimme, veimme pois tilanteesta, puhuimme, suutuimme, olimme tiukkia, mikään ei toiminut kuin hetkeksi. Poika kyllä aina pyysi kauniisti anteeksi ja itsekin suri jälkikäteen tapahtuneita, mutta ei vaan lopettanut.

Olemme käyneet asian takia perheneuvolassa ja toimintaterapeuttikin tekee parhaillaan arviota pojasta, viimeinen käynti ensi viikolla, sitten tulee palautekeskustelu päiväkodissa. Mitään "vikaa" pojasta ei perheneuvolassa löydetty, ja käymmekin siellä ensi kerran kesäkuussa päivittämässä tilanteen.
Tällä hetkellähän tilanne on jo paljon parempi, poika nyt 4v8kk. Kotioloissa lyöminen on jäänyt käytännössä kokonaan pois, tilanne kääntyi parempaa noin puoli vuotta sitten. Ensimmäisen kerran piiitkäään aikaan huomaan olevani ihan rento kun meille tulee lapsivieraita, tai itse menemme kylään, koska olen alkanut luottaa siihen ettei se nyrkki heti heilahdakaan kun istun kahvipöydässä. Päiväkodissa tilanne myös paljon parempi, jotain kahnauksia siellä ajoittain vielä on, niinä huonoina päivinä.

Ymmärrä täysin ap:n ahdistuksen ja pahan mielen, ja minunkin mielestäni etäisyyden otto on nyt paras mahdollinen liike ajatellen lasta.
En voi ymmärtää miksi tämän lyövän lapsen äiti suhtautuu niin kuin suhtautuu, hän ei taida tajuta mitä on tekemässä.

 

Etkö voi vain vaihtaa maisemia? Hanki muita kavereita.

Jotenkin tuntuu, että nykyään on suuri määrä vanhempia, jotka käyttävät todella paljon energiaa muiden lapsien ja vanhempien arvosteluun. Oli syytä tai ei. Mistä sitä ulkopuolinen tietää. Olisiko parempi strategia tehdä asialle jotakin? Ensin ojentaa lasta, joka lyö. Sitten kertoo tälle, että muut lapset ei halua leikkiä lapsen kanssa, joka lyö. Kolmannella kerralla jo vaihtaa itse maisemaa. Jos hankalan lapsen äiti kysyy miksi ette enää ole heidän kanssaan, sanot ystävällisesti, että sinulla oli kyllä kivaa äidin kanssa, mutta lapset eivät tulleet toimeen keskenään/ sinun lapsesi löi kielloista huolimatta minun lastani, joten päätimme nyt toistaiseksi näin.

Helppoa kuin leikinlasku.

 

Kun äiti sanoo, että käytös johtuu siitä ettei lapsi osaa olla muiden kanssa, niin pakkohan sihen on todeta, että "Nyt me opettelemme sitä". Ei lapsi sitä noin vaan itsekseen ymmärrä.

Vapaa kasvatus (siis ette puututa mitenkään lapsen tekoihin) on tapa sysätä kasvatusvastuu muille ja hylätä lapsensa. Eli ajatus, että lapsi oppii tekojensa seurauksista on kyllä tosi, mutta lapsen pitäisi saada vanhemmiltaan tuki ja turva siihen oppimiseen (eli oma vanhempi paheksuu käytöstä, sen sijaan, että vieraat ihmiset kovistelevat).

 

En ehtinyt kaikkea lukea. Mutta tosiaan, sinä et ole tehnyt mitään väärin. Eikä välttämättä tuo toinenkaan äiti. Hänellä nyt sattuu olemaan tuollainen vekara ja on itse ehkä avuton tai siis ruusunpunaiset lasit päällään lapsensa suhteen. Meillä myös yksi tuollainen ystäväperhe.
Jossa nimenomaan äiti käyttäytyy noin, tosin ei muutenkaan sikana huuda. Mutta tyttö on varsinainen pakkaus, isä kyllä näkee touhunsa.
Asuvat kauempana ja hesitä tykkään, vaan olihan tuo kauheaa, ne kaikki niskalenkkiotteet yms..siis jopa vaarallista.
Ihan normaali koululainen tuosta tytöstä tuli, nyt on kotkotuksena sellainen, että loukkaantuu yms..
Ja olihan tuo siinäkin mielessä aikoinaan mua kohtaan ärsyttävää, kun tuo äiti mm.sanoi, että ehkä pojat on tuollaisia. Siis todella ei nähnyt kuinka rankasti tyttönsä aloitti suoranaisen pahoinpitelyn. Vaan siinä vaiheessa huomasi kun poikani yritti esim.selättää tytön pelastaakseen itsensä.
Juups ja nyt heillä sitten pikkuveli, joka on ihan eri maata: rauhallisempi, ei väkivaltaa.
On tietty usean vuoden poikaani nuorempi, niin nyt äiti ihailee kuin ihanasti poikani huomioi ja leikkii
pienen poikansa kanssa. Eli nyt vasta tämä hyvä ystäväni tuntee mun lapsen oikean luonteen, huh.
Juu tosiaan nähtiin korkeintaan kerran viikossa ja pidettiin mieheni kanssa huolta, että pääsee heti hakemaan meidät KUN alkaa olla vaarallista..esim. kerran täysillä väänsi pojan pikkurilliä yms.

 

koko ketjua jaksanut lukea, mutta minulle pisti silmään ap:n ystävän kommentti että lasten pitäisi oppia olemaan keskenään ja selvittämään välinsä, kyllä olen samaa mieltä, mutta ei noin pienenä, 2 vuotias on liian pieni selvittelemään välejään kenenkään kanssa. Vielä koululaisetkin tarvitsevat aikuisen apua väliensä selvittelyyn, saati kaksivuotiaat.

Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen, toki pienet on pieniä ja huomiota haetaan myös negatiivisilla keinoilla, mutta silloin on aikuisen tehtävä stopata toisten satuttaminen/huono käytös. Mielestäni ystäväsi viestit omalle lapselleen ovat ristiriitaisia, koskaan ei pitäisi nauraa komentamisen päälle, meillä on pikkuinen 10 kk ikäinen tyttö ja hän rakastaa repiä veljien hiuksia, joka kerta kiellän ja vien pois tilanteesta, enkä koskaan naura sen jälkeen. Kiellän napakasti, en siis huuda/raivoa vaan tiukasti sanon ei ja viestitän myös kehonkielellä, että noin ei tehdä ja äiti ei tykännyt yhtään.

Mielestäni oikein hyvä idea että otat etäusyyttä ja kyllä sinuna jatkaisin toisen lapsen kieltämistä, vaikka äiti suuttuisi ja lapsi itkisi, jos eteen tulee tilanteita, että olette samassa paikassa.

 

Ei millään pahalla ystävääsi kohtaan, mutta mistä ihmeestä se kauhukakara on oppinut kuristamisen? Mulla tulee väkisinkin mieleen, että lasta pahoinpidellään ja osaksi sen takia äiti ei puutu asiaan, ettei jää itse ns "kiinni"...

Minun ja ystäväni lapset ovat molemmat 2,5v. Ystäväni lapsi harrasti myös lyömistä yms, mihin hänen äitinsä ei puuttunut. Hän oli kuin ei olisi mitään nähnytkään, ettei tarvitse kieltää. Oma lapseni alkoi pelätä ystäväni lasta ja minun oli pakko puuttua tilanteeseen. Leikin lasten kanssa yhdessä ja kun toinen alkoi lyömään niin kielsin ja pyysin häntä pyytämään anteeksi. Sitten hetki keskusteltiin, miltä tuntuu kun toista lyödään. Meni onneksi perille lapselle ja leikit jatkui sovussa. Muutaman kerran jouduin ojentamaan sitä lasta ja nyt leikkivät jo tosi nätisti. Huomasin että lapsi hakee juurikin sitä aikuisen huomiota ja aloin ottaa häntäkin välillä syliin ja huomioida ja nyt sujuu kaveruksien leikit hienosti.

 

Onhan taas peesaajia! Kyllä saa aapee hakea syytä lapsensa käytökseen ihan sieltä omien korviensa välistä. Kaikki eivät vaan osaa olla vanhempia vaan kuunnellaan vaikka sitä naapurin muijaa se kun on varmasti oikeassa.
Epävarma äiti kasvattaa tunne-elämältään häiriintyneen lapsen.

 

vielä, toisaalta ystäväsi lapsella voi olla jotain tuon käytöksen takana, tuttavani lapsi oli samanlainen, ja häneltä löytyi dysfasiaa ja ilmeisesti jotain muutakin. Toisella ystävälläni oli tempperamenttinen poika, joka myös satutti kun suuttui, tässä tapauksessa ei mielestäni kyse ollut äidin toiminnasta, hän puuttui asiaan joka kerta, mutta lapsi vaan oli ja on sellainen nollasta sataan sekunnissa, eikä ehtinyt oikein itsekkään ajatella ennenkuin teki. Samoin itsehillinnän kanssa oli ja on ongelmia, kovasti ovat tehneet töitä ja asiat ainakin nyt tuntuvat menevän parempaan suuntaan. Toisaalta oma keskimmäiseni on vähän samantapainen, siihen lisättynä vielä varsinainen jääräpää ja hankala myöntää omia virheitään, niin aikamoista on meno välillä, tosin osaa muiden lasten kanssa käyttäytyä ihan hyvin, eli jotain itsehillintää on tullut, isoveliparka saa sitten tutaa, kun toinen hermostuu ja on jäähytetty, on kielletty, komennettu, otettu pleikkaripelit pois, on tehty vaikka mitä, velikin on antanut takaisin, ei mitään vaikutusta satuttaa kuitenkin kun suuttuu, tosi paljon pitää ennakoida noita tilanteita ja se auttaa useimmiten, siitä jos saa takaisin suuttuu vaan lisään. Kaikista tehokkaintapa on viedä lapsi jäähylle, nyt kun ikää on enemmän poika jopa pysyy siellä, mutta muutama vuosi takaperin, oli jäähyttäminen ihan mahdotonta, kun poika juoksi karkuun ja raivosi. Toisaalta on niiiin ihana ja suloinen poika. Aina ei joku ole kasvatuksessa mennyt pilalle, vaan lapsi voi oikeasti olla haastava. Tässä ap:n ystävän tapauksessa voi olla tilanne se, että haastava lapsi ja äiti joka ei oikeasti tiedä miten pitäisi toimia, kun toisaalta toinen tuntuu niin pieneltä, toisaalta pitäisi jo komentaa ja voi olla että komentaminen ei auta ja tilanne vain pahenee, joten äiti on hukassa, siitä voisi kieliä sekin että "mitättömästä asiasta" raivostuu.

Ap:lle tsemmppiä ja toivottavasti tilanne rauhoittuu ja saat iloisen sosiaalisen lapsesi takaisin

 

Vastaan vaikka minulla ei ole vielä omakohtaista kokemusta asiasta (oma poikani on 8kk) mutta olen näitäkin asioita jo miettinyt että miten omaa lastani pyrin samanlaisissa tilanteissa ohjaamaan! En jaksanut vielä ihan kaikkia vastauksia lukea ajatuksen kanssa että saatan nyt puhua asian vierestä (luen kyllä, aihe on todella kiinnostava!)
Ensiksikin älä syytä itseäsi, ihan oikein olet toiminut eli ollut turvana omalle lapsellesi ja osoittanut että toinen toimii väärin. Sillä todella väärin ystäväsi toimii kun antaa lapsensa terrorisoida lastasi (ja myös muita lapsia?) "Ystäväsi" tuntuu olevan aika taitava manipuloimaan sinua, siksi tilanne on saanut jatkua noinkin pitkään. Ja yhtä taitavan manipuloijan hän näyttää kasvattavan omasta tyttärestään, valitettavasti... Minusta olet ihan oikein ottanut etäisyyttä heihin. Olisikohan tyttäresi nyt aika hämmentynyt kun tuntuu kuitenkin kaipaavan satuttajaansa, toivottavasti aika auttaa ja se että sinä selität asiaa aina kun aihe tulee esiin että miksi ette heihin ole enää yhteydessä.
Sääliksi käy "ystäväsi" tytär, äitinsä ei täytä tärkeintä tehtäväänsä eli opeta tyttärelleen miten elämässä OIKEASTI pärjää, ei muita satuttamalla ja manipuloimalla! Anna ajan kulua ja jos "ystäväsi" tuosta viisastuu niin ehkä voit olla vielä hänen kanssaan yhteyksissä mutta älä syytä itseäsi jos joudut pistämään välit poikki lopullisesti, itse hän sen on aiheuttanut!

 

mulla on omakohtanen kokemus niin että tuntuu kui omaa lastani katsottaisiin kieroon. siis yhden kaverin osalta. Saman ikäiset lapset ja omani on erittäin tempperamenttinen. viimeinen "kahnaus" oli se että lapsi raivosi mulle kun piti pukea. ja tämä toinen seisoi vieressä hokien "olet tyhmä ja tosi tuhma". johon tämän lapsen äiti ei sanonut mitään. Kunnes lopulta omalla lapsella meni hermot ja tuuppasi toisen kumoon johan sitten tuli kauhea äläkkä. Kielsin tottakai että noin ei saa tehdä. Tilanne meni ohi, ja lapseni oli sitten nätisti, mutta tämä toinen koko ajan sanallisesti piikitteli, johon äitinsä ei sanonut mitään. Mitään uutta kahnausta ei tullut koska lähdettiin pois.

Sama kun huomasin että kyseinen lapsi "valehtelee" siis sanoi että "toi sanoa mua tyhmäksi". vaikkei niin edes se toinen lapsi sanonut.

 

Valitettavasti näitä lässyttäjä-äitejä on enemmänkin, jotka kasvattavat lapsistaan pikkuterroristeja ja tulevia koulukiusaajia. Kannattaa todella pysyä kaukana heistä. Äläkä enää altista lastasi turhan päiten kiusaamiselle.

Meillä myös tuttavapiirissä yksi samanlainen tapaus. Ei siinä lopulta muu auttanut kuin laittaa välit poikki tähän äitiin.

 

Voi ryökäle. Mistä tuollaisia (siis kiusaajan äidin kaltaisia) vanhempia sikiää??? Mitä ne voittaa tuolla etteivät opeta taaperoilleen oikean ja väärän eroja. Monelta olen kuullut ettei muka 2-vuotiasta kannata kieltää kun "eihän se mitään ymmärrä". Mutta siinä iässähän ne rajat ja tavat on juuri opetettavakin. 2-vuotias on väkivaltaisimmassa iässä ja siksi noihin juttuihin on puututtava aina.
Minä en olisi tuollaisen porukan kanssa missään tekemisissä enää jos lapsen äiti ei ymmärrä sun pointtia. Etsitte muuta seuraa, minullakin on 2-vuotias tyttö eikä hän todellakaan käyttäydy noin! Lapsesi ansaitsee tasapainoisen ja onnellisen lapsen seuraa eikä hänen todellakaan tarvitse pelätä ketään!

 

[QUOTE="akka";23577414]Nyt kun selvästi normaali puhe ei mene kaverillesi perille,minä sinuna sanoisin hänelle että pysyy puistossa lapsensa kanssa toisella puolella jos sinne samaan aikaan osutte ja jos kerrankin vielä satuttaa lastasi sanot että soitat neuvolaan ja teet ilmoituksen asiasta kun aikuisten välinen keskustelu ei lukuisista yrityksistä huolimatta tuota toivottua tulosta.
Mun esikoinen kärsi aikoinaan samasta asiasta kun kaverin lapsi puri,löi,hakkasi leluilla,kaatoi,potki,repi tukasta ja sylki.Nipisti niin että veri tuli ja iski silmälasit päästäni ja raapaisi silmäkulman verille kun oli meillä paljon hoidossa.Kun mikään muu ei auttanut mä ilmoitin ystävälleni että asia on niin että minä en enää hoida enkä pidä ja meille ei tarvitse tulla ennenkuin mun oma poika on niin iso että kykenee lyömään siltä kaverin muksulta tajun kankaalle.
Selvähän se oli että kamala riita asiasta nousi ja välit viileni ystäväni kanssa vuosiksi.
Nyt nämä molemmat pojat on jo yli kaksikymppisiä.
Ystäväni lapsi poistettiin päiväkodista kun oli niin väkivaltainen,laitettiin erityispäiväkotiin.Sama jatkui ala-asteella,normaalikoulusta laitettiin erityiskouluun väkivaltaisuuden vuoksi.Yläasteella jatkoi steinerissa,kävi lukuisia kertoja terapiassa kun etsittiin syitä väkivaltaisuuteen ja käytöshäiriöihin.Oli varastelua,valehtelua sen väkivaltaisuuden lisäksi.
Yläasteen jälkeen ei sitten ole tehnytkään mitään,asuu omillaan ja erakoitunut suuremmaksi osaksi.
Vika ei kuitenkaan ole siinä pojassa,nyt jo siis miehenalussa.Olen varma että äitinsä kylmyys ja välinpitämättömyys,jatkuvat kapakkareissut ja se että poika oli aina jonkun muun hoidettavana ovat ratkaisevasti vaikuttaneet siihen tunnepuoleen.En muista ikinä että poikaa olisi oma äiti pitänyt sylissä,muuta kuin puettaessa ja silloinkin laski sängylle jos vaan mahdollista.Kaksivuotiaana jo ketterästi haki itse ruuat jääkaapista ja söi kylmänä kun ei ollut ketään joka olisi vaivautunut lämmittämään sen.Joku tunnepuolen häiriö on todettu tässä nuoressa miehessä,ihan tarkkaa en osaa sanoa mikä.[/QUOTE]

Voi kamalaa! Siis ihan hirveää lukea näitä juttuja Nämä ovat aina niitä ihan turhia ihmiskohtaloita. Miksei jokainen vanhempi voisi panostaa lapsensa turvalliseen ja tasapainoiseen lapsuuteen, en ymmärrä miksi noissa asioissa pitää luistaa ja lintsata. Vanhemmuuden ajokortti olisi kyllä monessa perheessä paikallaan ennen lapsentekoa. Ja moni on niin hullaantunut vauvoihin että tekee vain aina uusia vauvoja kun entinen kasvaa isoksi. Siitähän se kasvatusvaihe vasta alkaa kun vauvavaihe on ohi, siihen asti onkin päässyt vielä helpolla!

 

mulla on omakohtanen kokemus niin että tuntuu kui omaa lastani katsottaisiin kieroon. siis yhden kaverin osalta. Saman ikäiset lapset ja omani on erittäin tempperamenttinen. viimeinen "kahnaus" oli se että lapsi raivosi mulle kun piti pukea. ja tämä toinen seisoi vieressä hokien "olet tyhmä ja tosi tuhma". johon tämän lapsen äiti ei sanonut mitään. Kunnes lopulta omalla lapsella meni hermot ja tuuppasi toisen kumoon johan sitten tuli kauhea äläkkä. Kielsin tottakai että noin ei saa tehdä. Tilanne meni ohi, ja lapseni oli sitten nätisti, mutta tämä toinen koko ajan sanallisesti piikitteli, johon äitinsä ei sanonut mitään. Mitään uutta kahnausta ei tullut koska lähdettiin pois.

Sama kun huomasin että kyseinen lapsi "valehtelee" siis sanoi että "toi sanoa mua tyhmäksi". vaikkei niin edes se toinen lapsi sanonut.

Anna kun arvaan; kaverisi lapsi oli tyttö ja sinulla poika?

 

Teit ihan oikein! Jos sun kaverillas on nyt paha mieli, niin siinähän on sitten! Sehän on se aito kiusaaja itse kaiken takana.

Etsi uudet kaverit.

 

Meillä vajaa 2v poika ja käymme viikottain kerhoissa ym. Olen ollut todella yllättynyt siitä miten vähän jotkut äideistä puuttuvat oman lapsensa toimintaan. Jos oma lapseni ottaa toiselta lelun tms. menen kyllä väliin ja opetan ettei toisilta oteta kädestä. Mielestäni se on jo normaalia tapakasvatusta. Oma lapseni on aika rauhallinen eikä ole ainakaan vielä ("koputtaa puuta") kiusannut muita.

Lastani on muutaman kerran tönäisty aika pahasti, eivätkä ko. lasten äidit ole puuttuneet asiaan. Tällöin olen itse mennyt tilanteeseen väliin ja sanonut kiusaajalle aika tiukkaan äänen sävyyn ettei noin saa tehdä/lastani tönitä. Mielestäni minulla on oikeus puuttua tilanteeseen jos lastani satutetaa/kiusataan. En vain voi ymmärtää näitä äitejä jotka vain katselevat vierestä kun oma lapsi kuisaa muita.. Eivät pienet lapset opi mikä on väärin jos me aikuiset emme heille sitä opeta.

 

[QUOTE="vieras";23578748]Onhan taas peesaajia! Kyllä saa aapee hakea syytä lapsensa käytökseen ihan sieltä omien korviensa välistä. Kaikki eivät vaan osaa olla vanhempia vaan kuunnellaan vaikka sitä naapurin muijaa se kun on varmasti oikeassa.
Epävarma äiti kasvattaa tunne-elämältään häiriintyneen lapsen.[/QUOTE]

Häh? Mistä sä nyt niinku puhut?

 

Ap:lle vielä, pidä tiukasti kiinni siitä ettette tapaa tuota sekopäistä perhettä ennen kuin lapsi osaa käyttäytyä. Kaverisi on ihan hakoteillä siinä, että 2 vuotiaiden pitäisi itse opetella miten käyttäydytään ym. Eihän lapsi tuolla tavalla ikinä opi. Koulussa hänestä tulee todennäköisesti kiusaaja, koska ei saa kavereita ym. Sääliksi käy lasta.

Muista myös pitää todella tiukasti oman lapsesi puolia jos tulee samanlaisia tilanteita. Menet tiukasti väliin ja komennat vierasta lasta jos äiti ei siihen kykene. Ehkä näin oma lapsesi saisi takaisin turvallisuuden tunnetta kaveruussuhteissa, eikä hän ehkä pelkäisi muiden lasten seuraa enää niin paljon. Kovasti tsemppiä tilanteeseen!