Heininen
Meidän 1-vuotias kissaneitimme on aloittanut noin kuukausi sitten raivostuttavan ovien ja myös tuuletusikkunoiden raapimisen. Tassut käyvät jatkuvasti.
Ollaan yritetty monia konsteja päästä tästä eroon. Nyt on toiminut kyllä jotenkin hiuslakan suihkuttelu kissan lähellä raapiessa. Lopettaa, mutta tapa on todella inhottava ja tuskin hyväksi kissallekkaan. Lakkaa ei siis ole laitettu kissaa kohti, vaan lähelle niin että haju tuntuu.
Maalipinnat kärsivät, kuin myös meidän hermot ja yöunet. Jossain vaiheessa yötä kissalle on pakko avata ikkuna jatkuvan raapimisen takia. Kylmäkin tulee.
Kissa on tullut meille viime heinäkuussa. Valjaissa ulkona ollaan käyty muutamasti, mutta se ei oikein suju, valjasharjoituksia kyllä jatketaan. Toisinaan laitan kissan kuljetusboksiin ulos istuskelemaan vähäksi aikaa. Kissa tuntuu siitä tykkäävän, sääliksi vain käy pientä pikkuboksissa.
Kissa on meidän lellitty ainokainen. Leluja (hiiriä, palloja..) löytyy, raapimispuu, aina syli ja rapsutuksia tarjolla.
Voisiko tämä silti olla jotain ongelmakäyttäytymistä, esim. aktiviteetin tai kissakaverin puutteesta johtuen? Vai onko hinku ulos vain niin kova?
Apua kovasti inhottavaan vaivaan kaipaillaan!