Kissa reissun päällä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kattimus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kattimus

Vieras
Asumme maalla, todella syrjässä. Meillä on 10 kk ikäinen leikkaamaton poikakissa. Leikkaamaton siksi, että en tajunnut kuinka nuorena olisi pitänyt leikata. Nyt kissa ollut 3 päivää poissa kotoa. Auton alle tuskin jäänyt, autoja täällä ei juurikaan kulje. Eli joko on riiaamassa tai sitten metsän elävä vienyt. :(

Onko kellään kokemusta siitä että kissa palas itse, etsimättä. Joko kannattaa naapureilta (lähimpiin 2 ja 4 km) kysellä, vai odottaako vielä? Kissa on viimeisen kuukauden ulkoillut lähes kokoajan, käynyt parin tunnin välein syömässä tai nukkumassaaåå sisällä. Muutoin halunnut olla ulkona. Ikävä jo kova. :(
 
Toiset palaa, toiset ei. Itellä on kokemusta molemmista. Yksikin kissa saatto olla viikon lietsussa enne kuin tuli takas. Ihan leikattu oli, että ei leikkauskaan tarkota, että kotona pysyis.
 
Reissussa se on. Meidän kattia etsittiin viikko pitkin pientareita. Tuli kotiin iloisesti moikaten ja suoraan ruokakupille.
Suosittelen että viet leikattavaksi. Reviiri pienenee ja tappelut vähenee. Naapuritkin ovat tyytyväisiä kun merkkailu vähenee.
 
[QUOTE="hmm";26101245]kyllä palaa jos ei ole kettu tms vienyt.[/QUOTE]

Tai ole löytänyt toista kotia. Nim. kerran törmäsin kylillä meiltä kadonneeseen kissaan. Oli asettunut taloksi erään pariskunnan luo... No sinne sai jäädäkin, kun kerran viihtyi. :)
 
No kyllä sitä etsiä ja kutsua kannattaa, ja jättää ruokaa pihalle jne. Meidän kissa reissasi joka alkusyksy viikon-kaksi, aina saapui takaisin kun sydän sykkyrällä oltiin odotettu. Oli leikattu naaras.
 
Suoraan sanottuna kissanomistajat tuntuu aina olevan kamalan vastuutonta sakkia. Päästättekö koirannekin juoksentelemaan kuukaudeksi ulos? Kyllä minäkin asuin pienenä maaseudulla, meillä oli navettakissa aina vapaana pihapiirissä. Mutta yks päivä haukka nappas sen samalla kun me istuttiin sisällä perheaterialla, nähtiin itse tuo tilanne. Mukavat muistot kyllä.. :)
Kissan voi nykypäivänä moni vieläkin myrkyttää, vaikka se ei sallittua olekaan. Myös koira, kettu, kotka, haukka tms voi pistää kissan hengiltä ja autot tietysti.

Miksei niitä kissoja voi opettaa kulkemaan valjaissa? Ei tarvi sitten itkeä, että on Misse hukassa, jos omaa tyhmyyttään päästää vapaaksi juoksemaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
Timothy kärsi koti-ikävästä
Kissa käveli 1300 km
Australialainen kissa Timothy katosi uudesta kodistaan ja löytyi yli vuoden kuluttua 1335 kilometrin päästä.
Timothy kulki pitkän matkan kotiseuduille.
Omistaja Kamala Brooks adoptoi Timothyn löytöeläinkodista kotikaupungissaan Townsvillessa. Sitten Brooks muutti Brisbaneen kissoineen.

Eräänä päivänä Timothy katosi kotipihalta. Brooks etsi kollia muun muassa levittämällä lentolehtisiä kotinsa ympäristöön, mutta lopulta 30-vuotias Brooks menetti toivonsa kissan löytymisestä.

Yllättäen, 14 kuukautta myöhemmin, Brooks sai puhelun löytöeläinkodista Townsvillesta. Timothy oli löytynyt.
Se oli lyöttäytynyt yhteen kahden muun kulkukissan kanssa, mutta tunnistettiin aiemmin asennetun mikrosirun avulla.
Nyt Timothya odottaa kuljetus takaisin Brisbaneen.
 
Kiitos asiallisista vastauksista! Ollaan hankittu kissa hiirestäjäksi ja kyllä, se päästettiin leikkaamattomana vapaaksi jo ihan pentuna. Asumme tosiaankin syrjässä, lähin naapuri 2 km päässä ja seuraava 4 km päässä. Eli mun pitäisi siis viisastelijoiden mukaan ulkoiluttaa sitä valjaissa täällä maalla?? Ja juu, meillä koiratkin ulkoilee vapaana tässä pihassa. Noh, taidanpa tästä lähin kuskata koiriani hihnassa, myös omalla pihalla ja hiirestää itse, sillä jos kissamme palaa niin en annakaan sen enää nauttia vapaudesta, vaan alan kuskata sitä valjaissa useamman kerran päivässä. :P
 
Kyllä ne palaa, harvoin kuolevat kissaeläimet ovat suorastaan vittumaisen sitkeitä ja pärjääviä elukoita. Ei turhaan jauheta, että katilla on monta elämää, ei niitä saa edes haulikolla hengiltä.

Joten kattisi on elossa ja voi hyvin.
 
[QUOTE="hastur";26102148]Timothy kärsi koti-ikävästä
Kissa käveli 1300 km
Australialainen kissa Timothy katosi uudesta kodistaan ja löytyi yli vuoden kuluttua 1335 kilometrin päästä.
Timothy kulki pitkän matkan kotiseuduille.
Omistaja Kamala Brooks adoptoi Timothyn löytöeläinkodista kotikaupungissaan Townsvillessa. Sitten Brooks muutti Brisbaneen kissoineen.

Eräänä päivänä Timothy katosi kotipihalta. Brooks etsi kollia muun muassa levittämällä lentolehtisiä kotinsa ympäristöön, mutta lopulta 30-vuotias Brooks menetti toivonsa kissan löytymisestä.

Yllättäen, 14 kuukautta myöhemmin, Brooks sai puhelun löytöeläinkodista Townsvillesta. Timothy oli löytynyt.
Se oli lyöttäytynyt yhteen kahden muun kulkukissan kanssa, mutta tunnistettiin aiemmin asennetun mikrosirun avulla.
Nyt Timothya odottaa kuljetus takaisin Brisbaneen.[/QUOTE]
Kissamainen tarina, oma katti oli parhaimmillaan hukassa puoli vuotta ja sitten tajusi tulla kotio. Aina on muuten se mahdollisuus, että joku ottaa kissan omaksi.
 
Meillä oli lapsuudessani leikattu narttu, joka oli pennusta asti juossut missä tykkäsi. Vanha kissa jo siinä vaiheessa. Muutettiin toiselle puolen silloista kotikylääni ja yhtäkkiä tämä kissa katosi. Se oli aina ollut erityisen kiintynyt minuun ja minä siihen, joten otin sen kauhean raskaasti. Se oli poissa koko kesän. Siis kyllä: koko kesän, alkukesästä alkusyksyyn. Mielessämme heitettiin sille jo hyvästit. Olin varma, että kettu sen oli napannut. Autoja siellä keskellä korpea ei liikkunut juurikaan, joten mahdollisuudet auton alle jäämiseen olivat pienet, kun osasi niitä varoa tosi hienosti muutenkin.

Alkusyksystä se sitten palasi hoippuen väsymyksestä, kompuroiden ja laihana. Se oli ensimmäinen kerta, kun se antoi kantaa itsensä pihatieltä kotiin. Vaikka oli muuten aivan älyttömän sylinkipeä, ei normaalisti ulkona antanut ottaa syliin. Pääteltiin, että se oli käynyt kävellen vanhoilla kotikulmilla, 20km:n päässä, todennut sitten, ettei siellä enää ollut mitään nähtävää, ja palannut takaisin.
 
[QUOTE="a p";26102328]Kiitos asiallisista vastauksista! Ollaan hankittu kissa hiirestäjäksi ja kyllä, se päästettiin leikkaamattomana vapaaksi jo ihan pentuna. Asumme tosiaankin syrjässä, lähin naapuri 2 km päässä ja seuraava 4 km päässä. Eli mun pitäisi siis viisastelijoiden mukaan ulkoiluttaa sitä valjaissa täällä maalla?? Ja juu, meillä koiratkin ulkoilee vapaana tässä pihassa. Noh, taidanpa tästä lähin kuskata koiriani hihnassa, myös omalla pihalla ja hiirestää itse, sillä jos kissamme palaa niin en annakaan sen enää nauttia vapaudesta, vaan alan kuskata sitä valjaissa useamman kerran päivässä. :P[/QUOTE]

Kai tiesit, että FIV leviää leikkaamattomissa kissoissa kuin kulovalkea? Ja ihan sama onko se taajama vai haja-asutusalue, kissaa ei saa lain mukaan päästää vapaaksi.
 

Yhteistyössä