Ei saa siunausta, jos ei kuulu kirkkoon niin siunaustilaisuutta ei ole eli ei ole pappiakaan. Omaiset itse järjestävät muistotilaisuuden eikä sinnekään saa pappia mukaan. Suomen laissa on säädetty että oman kunnan kirkkomaalta täytyy saada ostaa hautapaikka myös ateisteille. Ja se kyllä järjestyy tai sitten tuhkaus ja uurna. Hautapaikka luonnollisesti maksaa joka tapauksessa mutta seurakunnanjäsenet saavat sen toki edukkaammin. Luulisin että hautaustoimisto palvelee asiakkaitaan melko tasapuolisesti sen mukaan onko kirkossa vai ei.
On se omaisillekin helpompi järjestää hautajaiset jos vainaja ollut kirkossa ja on myös edullisempaa.
Tuo on niin valetta kuin vaan voi olla. Hautapaikka on pakko luovuttaa, se on tosi, mutta siunauksen saa myös, aivan kuten vihkimisenkin.
Ateisteista puhutaan, mutta ei se merkitse sitä, että kirkosta eronnut on ateisti. En minäkään. Mutta en halua kuulua semmoiseen kirkkoon, joka joka ei muuta tee kuin kerää kaikella tavalla omaisuutta. Ennen sentään kirkko huolehti köyhistä, avusti ja hoiti. Nykyään se ei tule edes kuuloonkaan. Jotain kirkon ulkomaanapuja on, josta rahat puolittuvat, tai enempikin ennen kun pääsevät kohteeseensa.
Voisin kuulua vaikka jehovalaisiin tai helluntalaisiin, mutta en kuulu niihinkään. Selailen raamattua, mutta en löytääkseni siitä armon, vaan ihan mielenkiinnosta.
Nykykirkko on jotain aivan muuta, mitä se aikoinaan oli ja jolloin niitä "kymmenyksiä" alettiin perimään.
Nyt kirkolle maksetaan, mutta imisillä on oikeus siitä kieltäytyä mitä ei taas ole työnantajalla, joka maksaa verot työtekijöiden määrän mukaan. Oikeinko?