V
"vieras"
Vieras
Olisko kellään vinkkejä lukemiseen tai muita vinkkejä, miten käsitellä kuolemaa lapsen kanssa?
10-vuotias on tällä hetkellä todella huolissaan vanhempiensa mahdollisesta kuolemasta ja suree kovasti jo etukäteen sitä, että joskus vanhoina me vanhemmat kuolemme. Hän suree kovasti sitä, että minun äitini (jota hän ei koskaan ole ehtinyt tapaamaankaan) on kuollut ollessani nuori.
Suvussamme tai lähipiirissämme ei ole nyt ollut kuolemantapauksia muutamaan vuoteen. Oma suhtautumiseni kuolemaan on kai karu, se on osa elämää. Tietenkin järkyttäviä ja pohjattoman surullisia ovat tapaukset, jossa lapsi, nuori tai vanhempi kuolee siinä vaiheessa kun lapsi vielä tarvitsee tätä. Se on käsittämätön osa elämää, luonnotonta. Enkä osaa luvata lapselle, että me vanhemmat emme kuole. Koska se ei ole totta, en voi tuota tietää. Muistan itse lapsuudesta vaiheen, jolloin olin huolissani jos äitini kuolisi. Äiti kuittasi asian sillä, ettei hän voi kuolla, vitsaili, että 'mikäs pahan tappaisi'. Kun hän tapaturmaisesti kuoli, jäi tuokin kummittelemaan mieleeni, 'hänhän lupasi, ettei kuole'.
Minusta tuntee kamalalta kun en pysty lohduttamaan lastani, vaan hän on edelleen huolissaan asiasta. Toki joka kerta asiaa käsittelemme, halaan ja juttelen hänen kanssaan, ei hän jää itkemään tilanteeseen. Mutta selkeästi en osaa, koska asia vaivaa häntä jatkuvasti
.
10-vuotias on tällä hetkellä todella huolissaan vanhempiensa mahdollisesta kuolemasta ja suree kovasti jo etukäteen sitä, että joskus vanhoina me vanhemmat kuolemme. Hän suree kovasti sitä, että minun äitini (jota hän ei koskaan ole ehtinyt tapaamaankaan) on kuollut ollessani nuori.
Suvussamme tai lähipiirissämme ei ole nyt ollut kuolemantapauksia muutamaan vuoteen. Oma suhtautumiseni kuolemaan on kai karu, se on osa elämää. Tietenkin järkyttäviä ja pohjattoman surullisia ovat tapaukset, jossa lapsi, nuori tai vanhempi kuolee siinä vaiheessa kun lapsi vielä tarvitsee tätä. Se on käsittämätön osa elämää, luonnotonta. Enkä osaa luvata lapselle, että me vanhemmat emme kuole. Koska se ei ole totta, en voi tuota tietää. Muistan itse lapsuudesta vaiheen, jolloin olin huolissani jos äitini kuolisi. Äiti kuittasi asian sillä, ettei hän voi kuolla, vitsaili, että 'mikäs pahan tappaisi'. Kun hän tapaturmaisesti kuoli, jäi tuokin kummittelemaan mieleeni, 'hänhän lupasi, ettei kuole'.
Minusta tuntee kamalalta kun en pysty lohduttamaan lastani, vaan hän on edelleen huolissaan asiasta. Toki joka kerta asiaa käsittelemme, halaan ja juttelen hänen kanssaan, ei hän jää itkemään tilanteeseen. Mutta selkeästi en osaa, koska asia vaivaa häntä jatkuvasti
.
