kirjakerhoista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pettynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pettynyt

Vieras
Mikä typerys olinkaan kun liityin kirjakerhoon ja vielä kahteen. Liityin vaukirjan ensinumeroni ja ABC-kirjakerhoihin. Sain liittymispaketit ajallaan ja ihan ok olivat. Poika ainakin tykkäsi. Saimme jo heti seuraavan numerokirjapaketin, vaikka emme olleet ehtineet edes tähän ensimmäiseen kunnolla tutustua. Palautin sen ja sanoin myös, että haluaisin laittaa kirjatilaukset nyt pienelle tauolle, sillä olemme lähdössä kolmeksi viikoksi pois kotoa. Asiakaspalvelija sanoi sen onnistuvan.

Onnekseni kävin äsken katselemassa asiakastietojani ja huomasin kauhukseni, että minä en ole maksanut tätä palauttamaani pakettia eli palautusta ei näy. Sen sijaan ABC-kirjakerhosta olisi muka tullut paketti ja olisin palauttanut sen. Tällaista pakettia taas emme ole vielä saaneetkaan.

Onko muilla vastaavia kokemuksia kyseisistä kirjakerhoista?
 
Mä jätin tuon vaukirjan pois ihan siitä syystä että niissä kirjoissa on tosi vähän tekstiä ja kaiken lisäksi aivan järjettömästi kielioppivirheitä. Joo mäkin teen niitä paljon, mutta mä en myykään tekstejäni.

Samaten nuo ABC kirjat on tosi kalliita laatuunsa nähden. Ei niissäkään paljoa tekstiä ole. Mä lopetin varmaan 10 kirjan jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turha ruikuttaa:
Soita sinne ja selvitä asia, varmaan joku väärinkäsitys vain.

joo soittaisinkin jos olisi arkipäivä. Laitoin sähköpostia, mutta viimeksikin siihen vastaaminen vei aikaa.

Saa sitä kysellä toisten mielipiteitä.....sitä vartenhan tämä palsta on, vai mitä!

 

Yhteistyössä