Millaisia oireita sulla on ja kauanko niitä on ollut? Onko sulla sukulaisilla kilppariongelmia?
En ole itse tullut epäilleeksi tuota, mutta kun mulla oli puoli vuotta sitten omituinen "sairaskohtaus", niin ottivat sitten kaikki mahdolliset kokeet. Niissä oli pientä poikkeamaa arvoissa(en tietenkään ottanut arvoja itselleni ylös, kun en puhelimessa tajunnut), ja lääkäri laittoi lähetteen uusiin kokeisiin puolen vuoden päähän.
En ole noihin oireisiinkaan pahemmin kiinnittänyt huomiota, mutta kun nyt olen niitä googletellut niin löytyy samoja kyllä. Eli painon nopea nousu on yksi. Olen siis aina ollut normaalin alarajoilla, mutta nyt sitten tuntuu että kertyy koko ajan lisää, bmi kohonnut siis kahdessa vuodessa 19->23, joka on mielestäni aika merkittävä nousu varsinkin, kun elämäntavat on ihan samat.Tai oikeastaan paremmatkin.
Toinen oire on tuo kurkun käheys, se on tosi merkittävä. Olen aatellut vain että puhun vaan liikaa

Väsymystä on varmaan kaikilla pienten äideillä, joten sitä en välttämättä oireena pidä. Aina olen tarvinnut paljon unta muutenkin.
Tukkaa lähtee päästä ihan tukoittain, sen olen myös huomannut! Ihon kunto on huonontunut myös. Sitten rasituksen jälkeen on välillä täysin voimaton olo ja jos päivä on ollut hyvin raskas, ei yökään riitä palautumiseen vaan seuraavana päivänä on vielä ihan "raskas" olo. Olen aina liikkunut paljon ja nykyäänkin edelleen liikun, ulkoilen paljon. Kylmä on koko ajan ja tulee sellaisia "pahoinvoinnin aaltoja", ajoittain. Vähän niinkuin raskauden alussa(en ole)
En tiedä, onko suvussani tätä, mutta veljelläni on kyllä kaikki klassiset oireet, eli hänellä periaatteessa voisi olla. Mutta tulipas pitkä selostus
