Kilpirauhasen LIIKATOIMINTA kokemuksia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Zessi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Z

Zessi

Vieras
Mulla ollut viime vuoden helmikuusta asti oireilua, alkoi palan tunteella kurkussa joka oli satunnaista enkä aluksi kiinnittänyt siihen huomiota.

Tulin maaliskuussa raskaaksi ja raskauden alussa tehtiin oireiden vuoksi kilpirauhaskoe ja arvot olivat 0,307 ja 13.

Raskauden ajan arvoja vain seurattiin ja loppuraskautta kohden arvot paranivat olivat n. 1.1 ja 11 ja omakin olo oli normaali ja palan tunne katosi kuukausiksi kokonaan.

Reilu kuukausi sitten tehtiin uusi koe ja arvot oli 0,507 ja 13.

Nyt 4kk synnytyksestä ja mulla on jatkuva ripuli, tukka lähtee päästä, olen ahdistunut ja käyn ns.ylikierroksilla. Kaikkein pahin on nyt jatkuva palan tunne kurkulla, joka on heti aamusta ja häviää iltaa kohden. Palelen yleensä, mutta jos teen jotain aktiivista niin sitten hiki valuu noroina. Painoon ei ole aiemmin vaikuttanut, paino jopa nousi synnytyksen jälkeen, mutta nyt on tippunut 2 viikossa vajaat 5kg.

Lääkäriin pääsyä odottelen.

Epäilen, että arvot ovat voineet tippuakkin nyt noiden viitearvojen alapuolelle, mutta jos eivät ole niin onkohan mahdollista saada lääkitystä noilla arvoilla ja näillä oireilla kuitenkin?

Imetän vauvaa joten onkohan lääkitystä mikä kävisi myös nyt?

Voinko enää tehdä lapsia jos saan pysyvän lääkityksen?

Olen yrittänyt tutkia nettiä ja saada lisää tietoa taudista mutta aika vähän on tästä liikatoiminnan puolesta tietoa.

Joten kertokaa kokemuksianne!!
 
Tyrazol lääkityksen aikana ei saisi lapsia tehdä. muuta kieltoa ei ollut. Tosin minulta kyllä kysyttiin ennen kuin laitettiin lähete leikkaukseen, että olenko tekemässä vielä lapsia. Mutta siihen ei sitten kommentoitu mitään.
Itse sairastuin kuusi vuotta sitten Basedowin-tautiin ja ainakin tuon toisen lääkityksen aikana ei saanut raskautua.
Synnytys voi laukaista oireet uudelleen. Joten kannattaa mennä kokeisiin.
 
Mulla todettiin kilpirauhasen liikatoiminta viime vuoden helmikuussa, oli siis oireita kauan mutta en osannut yhdistää mihinkään, sit vasta menin lääkäriin ku oireet alko oleen elämää haittaavia, just toi hikoilu, väsymys, käsien ja lopulta myös pään vapina jne..alotettiin tyrazol sillon heti..ja aloitettiin tarkemmat tutkimukset siitä vähän ajan päästä..huhtikuussa sitte tulin raskaaks ja tyrazolia käytin viime syksyyn asti..kun mulla rv 18 poistettiin molemmat kilpirauhaset, jonka jälkeen siis tyrazol vaihtui tyroksiiniin. Kyllähän mulle sillon alkuun sanottiin että ei olis susoiteltavaa tulla raskaaks ennen ku ollaan tutkittu tarkemmin jne..mutta niin vaan se vaavi päätti saada alkunsa..nyt on reilu pari kk pikku nyytti tossa viekussa :)

Eihän siitä muuta haittaa ollut, olin vaan tarkemmassa syynissä raskauden aikana..joka kk oli ultra, mutta sehän oli vaan helpottavaa..sai nähdä usein että vauvalla kaikki hyvin :) ei mun mielestä tyrazolilla vaikutusta imetykseen, en tietenkään voi sata varmaks sanoo..ite kun en enää kyseistä lääkettä käytä, mut ei siitä raskauden aikana haittaa ollut..kysy toki vaan jos jotain tulee mieleen kysyä? Niin ja se vielä et se raskaudesta sanottiin siks ettei sais tulla jos alotettasi se radiojodihoito..mutta kun tulin raskaaks ennen ku siihen oltais päädytty niin ei siis haitannu..mutta jos siihen radiojodihoitoon oltais päädytty olis se ollu 6kk kun ei olis saanu sen alottamisesta tulla raskaaks...mut se hoito ei kuitenkaan oo ainut vaihtoehto..sori jos sekavaa tekstiä :D
 
Sun arvot näyttää ihan kohtuullisilta mun mielestä. Mulla T4V oli pahimmillaan 68...

Mulle ei Tyrazol sopinut (allergia) ja söin vähän aikaa Tiotilia (erityisluvalla), muttei sekään auttanut kunnolla. Koepalan jälkeen todettiin Hashimoton tauti ja kilpirauhanen poistettiin. Jos minulla olisi silloin ollut (isoja) lapsia tai olisin ollut vanhempi, olisi kilpirauhanen kai tuhottu sillä "säteilypillerillä", mutta koska olin lapsentekoiässä, päädyttiin leikkaukseen.

Vastauksena siis ympäripyöreästi, että älä hermoile, jollei parane ja jos et lääkityksen kanssa voi tehdä lapsia tai imettää, niin aina voi leikata. Tsemppiä!
 

Yhteistyössä