E
"era"
Vieras
Mulla on oikeesti nyt hermo niin kireellä, että puranpa tänne, niin en rupea lapsilleni kiukkuamaan. Meidän piti tänään lähteä reissuun ja otettiin molemmat sen takia pari tuntia vapaata töistä. No, kuinkas kävikään. Minä lähdin töistä aiemmin ja nyt odotan lasten kanssa ukkoa kotona. Ensin ei vastannut edes puhelimeen. Äsken kun sain kiinni, niin oli vielä töissä ("kun on näitä paperihommia...") Meidän piti siis lähteä ajamaan kahdelta. Nyt sanoi, että ehtii kotiin ehkä neljäksi eli todellisuus lienee viisi. Edessä viiden tunnin automatka, meneepä kivan myöhään...
Ja ei mulla muuten menis hermot, mutta kun näin käy ihan jokaikinen kerta, kun ois reissuun lähtö. Muina päivinä saattaa kyllä tulla töistä vaikka tunnin tai puoltoista aikaisemmin, mutta auta armias, jos ois pitkä ajomatka edessä. V....ttaa kun kaikki suunnitelmat menee taas pieleen. Tänään ei ehditä enää perille päästyä tehdä mitään, ruokailut joudutaan miettimään uusiksi, kun ei ehditä sovittuun ruokapaikkaan enää...ÄRSYTTÄÄ!!!!!! Ite on vielä sopinut tämän reissun, ruokailut yms. ja sitten sen takia ollaan joka paikasta myöhässä.
Turhis, mutta kun jotenkin on pakko purkaa ketutusta, että jaksaa taas lapsille aurinkoisesti hymyillä.