Kiitos ei kuulu sanavarastoon?

Miksi ihan järkevien perheiden lapset, koululaisista täysikäisiin ei kiitä kun he saavat lahjan? Siis kiitos luulisi olevan luonteva vastaus jos saa lahjan tai rahaa.

Opetatko lapsesi sanomaan kiitos? Jos et, niin miksi se ei ole tärkeää?

 

Kuuluu se, mutta tietyssä iässä lapset ovat jotenkin luonnostaan ujoja ja "hyytyvät" kun pitäisi sanoa vieraalle kiitos tai päivää.

 

No niinpä, siitä joutuu muistuttaakin usein! Ymmärrän, ettei se tule lapselle ihan ensmäisenä mieleen esim hammaslääkäriltä tai neuvolan rokotuksesta lähtiessä ("kiitos ja heippa"), mutta onneks nyt ovat alkaneet muistaa aina esim lahjan saadessaan, koulutaksista poistuessa, ja tietysti ruuan jälkeen.
Teinityttö huomaa jo kiitellä muustakin, esim Kiitos kun oot pessyt farkut.

 

Koska vanhemmat eivät opeta lapsilleen tapoja. Tuollaisten oppiminen vaatii sitä, että pienestä saakka joka tilanteessa asiasta muistutetaan. Kun sitä on toistanut noin 480 kertaa, se tulee lapselta luonnostaan.
Monet eivät tätä jaksa tehdä.

 

Kuuluu se, mutta tietyssä iässä lapset ovat jotenkin luonnostaan ujoja ja "hyytyvät" kun pitäisi sanoa vieraalle kiitos tai päivää.

Ujoille tuon asian painottaminen ja toistaminen ja sitä kautta harjoittelu onkin erityisen tärkeää. Että vaikka kuinka ujostuttaisi/jännittäisi, niin se kiitos (samoin kuin päivää, ole hyvä yms) pitää sieltä ulos saada.

 

Koska vanhemmat eivät opeta lapsilleen tapoja. Tuollaisten oppiminen vaatii sitä, että pienestä saakka joka tilanteessa asiasta muistutetaan. Kun sitä on toistanut noin 480 kertaa, se tulee lapselta luonnostaan.
Monet eivät tätä jaksa tehdä.

Meidän selkärangan vartija ja superäiti, jonka lapset sanoivat kiitos jo syntyessään..
Mutta entäs jos kierrokset onkin menossa vasta siinä 180, eikä olla päästy vielä siihen 480... Sori nyt vaan... Anna ihmisille vähän löysää.

 

Meidän selkärangan vartija ja superäiti, jonka lapset sanoivat kiitos jo syntyessään..
Mutta entäs jos kierrokset onkin menossa vasta siinä 180, eikä olla päästy vielä siihen 480... Sori nyt vaan... Anna ihmisille vähän löysää.

Jos kierrokset ovat kouluikäisten kohdallakin ilmeisesti alle sen 480:n, niin ellei tynnyrissä ole kasvanut, on asia jätetty opettamatta.

 

Meidän selkärangan vartija ja superäiti, jonka lapset sanoivat kiitos jo syntyessään..
Mutta entäs jos kierrokset onkin menossa vasta siinä 180, eikä olla päästy vielä siihen 480... Sori nyt vaan... Anna ihmisille vähän löysää.

Ja tuo asenteesi on kyllä valitettavan yleinen nykyään. Käytöstapoja ja toisten huomioimista ei pidetä tärkeänä. Ja siksi niihin ei edes osata kiinnittää huomiota, vaikka niiden pitäisi olla samanlainen itsestäänselvyys, kuin syöminen.

Eikä niiden opettamiseen mitään superäitiä tarvita, ihan vain vähän ajatusta ja vaivannäköä.

 

Jos kiitos-sanan käyttö on paikoitellen vaikeaa, niin anteeksi-sanan käyttö on ihan olematonta.

 

Ja nyt kun vaihtiin pääsen, moitin samalla myös päiväkodin opet. Olen lukemattomia kertoja itse ohjeistanut lapsia tarhaan viedessä, että tervehtikää toisianne, kun aamulla tavataan.
Opet eivät kertaakaan ole samaa tehneet. Osalta hyvä, jos edes itse osaa sen huomenen sanoa.
Päiväkodissa tuollaisten tapojen opettaminen olisi helppoa, mutta ei ilmeisesti tule mieleen tai on liian vaivalloista.

 

Jos kiitos-sanan käyttö on paikoitellen vaikeaa, niin anteeksi-sanan käyttö on ihan olematonta.

Totta. Joku joskus jossain kirjoitti hyvin, että ”oho” on korvannut anteeksi-sanan.
Jos joku törmää toiseen tmv., hölmistyneenä pääsee suusta vain ”oho”.

 

Aivan natzina en lähtisi ujolta ja hyvin aralta teiniltä vaatimalla vaatimaan kiitoksen sopertamista ja siten asiasta numeroa tehden, koska riskit puhumattomuudelle on myös olemassa. Kyllä se kiitos sieltä tulee, kun kuulee sitä käytettävän. Aikuisen oma esimerkki on yleensä se ratkaisevin, miten hän itse käyttäytyy tilanteissa.

 

Kuuluu se, mutta tietyssä iässä lapset ovat jotenkin luonnostaan ujoja ja "hyytyvät" kun pitäisi sanoa vieraalle kiitos tai päivää.

Näin se taitaa monella lapsella olla, joskus tuntuu että nuoretkin saattavat ujostella.

 

Aivan natzina en lähtisi ujolta ja hyvin aralta teiniltä vaatimalla vaatimaan kiitoksen sopertamista ja siten asiasta numeroa tehden, koska riskit puhumattomuudelle on myös olemassa. Kyllä se kiitos sieltä tulee, kun kuulee sitä käytettävän. Aikuisen oma esimerkki on yleensä se ratkaisevin, miten hän itse käyttäytyy tilanteissa.

Itse lähtisin. Se on teinin omaksikin parhaaksi. Ujoja ja introverttejä pidetään helposti tylyinä ja epäkohteliaina, mikä ei varmasti auta teinien nykymaailmassa.

Mutta joo, toivottavaa tietenkin on, että ne tavat opetetaan jo pienenä. Jos teini-iässä vasta asiaan tarttuu, on työsarka melkoinen.

 

Itse lähtisin. Se on teinin omaksikin parhaaksi. Ujoja ja introverttejä pidetään helposti tylyinä ja epäkohteliaina, mikä ei varmasti auta teinien nykymaailmassa.

Mutta joo, toivottavaa tietenkin on, että ne tavat opetetaan jo pienenä. Jos teini-iässä vasta asiaan tarttuu, on työsarka melkoinen.

Tai teinin ollessa kyseessä ujoa ja introverttia pidetään vain ujona ja introverttina. Aikuinen introvertti puolestaan voidaan nähdä helpommin väärin tylynä ihmisenä.

 

Ja tuo asenteesi on kyllä valitettavan yleinen nykyään. Käytöstapoja ja toisten huomioimista ei pidetä tärkeänä. Ja siksi niihin ei edes osata kiinnittää huomiota, vaikka niiden pitäisi olla samanlainen itsestäänselvyys, kuin syöminen.

Eikä niiden opettamiseen mitään superäitiä tarvita, ihan vain vähän ajatusta ja vaivannäköä.

Apn sanomana oli koululaisista täysi- ikäisiin. Eli kuulut itse siihen ikäryhmään, joka on jättänyt opettamatta, joten älä solvaa toisia.

 

Ja nyt kun vaihtiin pääsen, moitin samalla myös päiväkodin opet. Olen lukemattomia kertoja itse ohjeistanut lapsia tarhaan viedessä, että tervehtikää toisianne, kun aamulla tavataan.
Opet eivät kertaakaan ole samaa tehneet. Osalta hyvä, jos edes itse osaa sen huomenen sanoa.
Päiväkodissa tuollaisten tapojen opettaminen olisi helppoa, mutta ei ilmeisesti tule mieleen tai on liian vaivalloista.

Sulla on oikeastaan kaksi helmasyntiä. Kiinnität liikaa huomiota toisten tekemisiin ja mainitset asioista kärkkäästi, aina epäystävällisesti.
Eikös äitis opettanu, että toisten asioihin ei puututa ja ihmisille puhutaan ystävällisesti, ihan sama, mitä toinen tekee.

 

Tai teinin ollessa kyseessä ujoa ja introverttia pidetään vain ujona ja introverttina. Aikuinen introvertti puolestaan voidaan nähdä helpommin väärin tylynä ihmisenä.

Joo, teini-ikäisethän ovat juurikin niin ymmärtäväisiä ja empaattisia

 

Apn sanomana oli koululaisista täysi- ikäisiin. Eli kuulut itse siihen ikäryhmään, joka on jättänyt opettamatta, joten älä solvaa toisia.

Voin taata, että meidän jälkikasvu tervehtii, osaa kiitokset ja muut kohteliaisuussäännöt, vaikka muuten eläisivät kuin siat pellossa.

 

Sulla on oikeastaan kaksi helmasyntiä. Kiinnität liikaa huomiota toisten tekemisiin ja mainitset asioista kärkkäästi, aina epäystävällisesti.
Eikös äitis opettanu, että toisten asioihin ei puututa ja ihmisille puhutaan ystävällisesti, ihan sama, mitä toinen tekee.

Toisten asioihin on mahdotonta olla kiinnittämättä huomiota, kun tervehtiessä ei saa vastausta. Tai lahjaa antaessa kiitosta. Ei sitä voi olla ihmettelemättä.
Ja en niissä tilanteissa sano mitään, mielessäni vain päivittelen huonoa kasvatusta.

 

Joo, teini-ikäisethän ovat juurikin niin ymmärtäväisiä ja empaattisia

No et sä voi mennä yleistämään kaikkia teinejä tylyiksi vai olitko kenties itse semmoinen tylyttäjä?

 

No et sä voi mennä yleistämään kaikkia teinejä tylyiksi vai olitko kenties itse semmoinen tylyttäjä?

Voin mennä tutkimuksien perusteella yleistämään, että teini-iässä ollaan varsin itsekkäitä, lyhytnäköisiä ja voimakkaasti tuntevia. Ei silloin osata samastua vielä kauhean hyvin toisten asemaan.
Asioita kannattaa opetella tarkastelemaan joskus vähän laajemmin kuin vain omasta navasta lähtöisin.

 

Voin mennä tutkimuksien perusteella yleistämään, että teini-iässä ollaan varsin itsekkäitä, lyhytnäköisiä ja voimakkaasti tuntevia. Ei silloin osata samastua vielä kauhean hyvin toisten asemaan.
Asioita kannattaa opetella tarkastelemaan joskus vähän laajemmin kuin vain omasta navasta lähtöisin.

Osa kyllä ja aivan varmasti. Ja sitten on myös heitä, jotka jo osaavat asettua toisen asemaan ja ymmärtävät syy- ja seuraussuhteita ja omaavat jopa psykologista pelisilmää. Ihan riippuu siitä kasvualustastaan sekä kunkin omasta kasvun ja kehityksen kaarestaan.
Mutta ei kaikkia voi niputtaa yhteen ja samaan muottiin.

 

Osa kyllä ja aivan varmasti. Ja sitten on myös heitä, jotka jo osaavat asettua toisen asemaan ja ymmärtävät syy- ja seuraussuhteita ja omaavat jopa psykologista pelisilmää. Ihan riippuu siitä kasvualustastaan sekä kunkin omasta kasvun ja kehityksen kaarestaan.
Mutta ei kaikkia voi niputtaa yhteen ja samaan muottiin.

Voi luojaaaaa....
Ei tietenkään voi niputtaa.
Mutta yleistää voi. Jos vaikkapa 80 prosenttia teineistä on kohtuullisen säälimättömiä toisiaan kohtaan, niin kannattaa se huomioida, ja pyrkiä pelaamaan ryhmän säännöillä.

 

Voin taata, että meidän jälkikasvu tervehtii, osaa kiitokset ja muut kohteliaisuussäännöt, vaikka muuten eläisivät kuin siat pellossa.

Mulla on sama juttu, mutta nuorin on aina ollut erittäin ujo...ja hän näyttää kiitollisuutensa sitten omalla tavallaan kiitettävälle, esmes. ujohkolla hymyllä ja kättelemällä ja nopealla ''kiitti'' huikkasulla...keskimmäinen taas on ujo jurottaja ja vähän sellanen erakko luonteinen, mutta tulee ihmisten kanssa hyvin toimeen...tosin hälle täytyy muistuttaa välillä ett muistaa myös kiittää...vanhin taas on kaikkien kanssa loistavasti toimeen tuleva ja avoin, joten häntä ei silleen ole ikinä tarvinnut erikseen opettaa kiittämään..