Mä aloitin kans vauvalla kiinteiden maistelun, kun oli 4kk. Kasvoi todella hyvin, mutta olikin rinnalla jatkuvasti ja söi yölläkin useita kertoja. Päättelin, että maito ei riitä pitämään kylläisenä. Vauva oli syntyessään alle 3kg ja kasvoi yli kilon kuukausivauhtia (ja 3-4cm).
Aloitin ensin perunalla, mutta se ei kelvannut ollenkaan alkuun. Sitten vaihdoin sen bataattiin ja jo alkoi suu käymään. Nopsaa bataatin maistelun rinnalle otin päärynäsoseen tavallaan houkuttelemaan syömisintoa. Vauva tajusi sen avulla, miten syöminen on kivaa, vaikka ei kyllä ihan alkuunkaan mitenkään lusikkaa tai ruokaa vieroksunut. Todella nopeaan olisi tahtonut isoja annoksia, mutta en alkuun uskaltanut antaa, kun pelkäsin vatsavaivoja. Neuvolasta sanottiin, ettei tarvitse ruokamääriä rajoittaa.
Imetän vielä ja vauva kuulemma ottaa sen maitomäärän, mitä tarvitsee. Nyt olen tehnyt niin, että lounaan ja päivällisen perään imetän, jotta silloin saa mahansa täyteen soseista. Mutta taas ennen välipalaa imetän siksi, kun se välipala (hedelmäsose) ei ole niin tärkeä ateria. Iltapalalla saa puuroa niin paljon kuin haluaa ja ennen nukkumista imetän. Aamupuuroa meillä ei vielä syödä, joten aamusta saa pelkkää rintaa, kun tuppaa rinnat olemaan täynnä, kun ei enää syö öisin kuin kerran. Päivän mittaan imetän sitten, jos vaikuttaa siltä, että tarvitsee.
Olen tehnyt uusien ruokien kanssa niin, että ekana päivänä 1tl, toisena 2tl, kolmantena tyyliin 30% uutta ja 70% vanhaa ja neljäntenä päivänä saa syödä jo niin paljon kuin haluaa.Nuo kaksi ekaa päivää maistaa uutta makua ihan itsekseen. Uusi maku testataan lounasaikaan, jos tuleekin jotain oireita, niin ei vaikuta öihin. Ihan ekat 2 viikkoa alusta meni hitaammalla tahdilla. Eli parina päivänä 1tl, seuraavina parina 2tl jne. Lähinnä vain sen takia, että tajuaa, mitä on syöminen. Meidän vauvalle ei ole tullut mistään mitään allergisia oireita ja me vanhemmat olemme allergittomia, niin olen uskaltanut käyttää tuota 4 päivän taktiikkaa.
En tiedä, oliko mitään iloa kellekään. Mutta itse mietin ja pähkäilin näitä asioita tuossa pari kk sitten.

Näin tehdään meillä ja kyllä sen oman rytmin sitten oppii huomaamaan.