Makoilen sängyllä pelkät kalsarit jalassa. On jouluyö ja maha turvoksissa. Vaimo rapistelee olohuoneessa paketeista jääneitä lahjapapereita. Laittaa niitä ilmeisesti roskapussiin. Uni meinaa tulla silmään siinä makoillessani. Lopulta nukahdan.
Näen unta joulupukista, joka lentelee taivaalla poroineen ja yrittää laskeutua talomme katolle. Tuuli painaa pahasti rekeä ja pukki rojahtaa hankeen kallistuneesta kulkuneuvostaan. Pukki pötköttää hangessa selällään, eikä pääse ylös. Paikalle tulee kaunis tonttutyttö, joka avaa pukin pöksyt ja alkaa ottaa pukilta poskeen. Herään järkytykseen. Kaikkea sitä mielikuvitus kehittelee...
Yhtäkkiä tunnen kuinka kaluni imaistaan lämpimään suuhun! Vilkaisen hölmistyneenä sängyn jalkopäätä kohti ja huomaan vaimoni olevan polvillaan sägyllä kaluni suussaan. Olipa ihana herätys! Vaimo on laittanut päälleen hänelle lahjaksi hankkimani alusasun ja päättänyt selvästikin tarjota minulle unohtumattoman joululahjan.
Vaimo imee ihanasti ja minä suljen silmäni. Tuntuu upealta, kun huulet liikkuvat pitkin kalun vartta ja välillä kieli lipaisee terskan juurta. Sanon vaimolle, että sinä se osaat aina vaan yllättää minut kerta toisensa jälkeen. Vaimo katsoo minua ja hymyilee jatkaen edelleen toimitustaan.
Sanon vaimolle, että minäkin tahtoisin vähän jumpata kieltäni, ja hän ottaa pöksyt jalastaan. Hän asettuu päälleni kasvot jalkojani kohti ja minä ohjailen häntä niin, että saan hänen pillunsa sopivasti hollille. Kyllä naisen alapää on sitten kaunis! Katselen tuota ihanuutta hetken ja lipaisen sitten kielelläni hänen vakoaan. Laitan käteni hänen lantiolleen ja puristan häntä kasvojani vasten. Samalla vaimoni ottaa siittimeni jälleen suuhunsa. Imaisen klitorista ja tunnustelen sitä kielelläni. Se tuntuu jo selvästi kovalta ja turvonneelta. Siirtyn välillä maistelemaan hänen emättimensä sisäpintaa. Nam, maistuu ihanan kirpeältä ja hiukan suolaiselta. Tämä ihanuus saa minut hillittömän kiihkon valtaan. Tuntuu, että elimeni ratkeaa liitoksistaan samalla kun rakas vaimoni imee ja nuolee sitä kokemuksen tuomalla varmuudella.
Nuolen vaimoni pimppiä hillitöntä tahtia ja hän voihkii nautinnosta. Itselläni on lähes tuskainen olo. Haluan välittömästi saada kaluni tuonne ihanaan lämpimään onkaloon, joka maistuukin niin hyvälle. Irrotan kasvoni naiseni alapäästä ja kiepsautan hänet selälleen viereeni sägylle. Loikkaan häneen päälleen ja tuikkaan samalla kaluni hänen sisäänsä. Hän ristii jalkansa selkäni taakse ja työntyy lähemmäksi minua. Pimppi tuntuu kaluni ympärillä taivaallisen ihanalta. Se on lämmin ja kostea ja mukavan tiukka.
Alan liikkua ensin hitaasti ja lisään pikkuhiljaa tahtia. Vaimo työntelee vastaan parhaansa mukaan. Hyväilen samalla vaimoni rintoja ja suutelen häntä. Näykkäisen häntä kevyesti kaulasta ja imuttelen hänen korvanlehteään. Siitin liukuu kevyesti liukkaassa emättimessä ja tahti kiihtyy koko ajan
Vaimoni haluaa vaihtaa asentoa. Vetäydyn irti. Hän menee kyljelleen ja nostaa ylemmän jalkansa olkapäälleni. Minä istahdan hänen toisen jalkansa päälle laittaen polveni sen molemmin puolin. Hivuttaudun kohti vaimoni jalkoväliä ja tuikkaan siittimen takaisin sisään hänen vakoonsa. Tuntuu hieman erilaiselta kuin äsken. Siitin ottaa nyt enemmän kiinni eri kohdista kuin äsken ja meinaan laueta saman tien. Päätän pitää pienen tauon ja hyväilen naiseni kauniita rintoja.
Vaimoni puristelee siitintäni geisha-palloilla treenatuilla lihaksillaan ja minun tekee mieli huutaa nautinnosta. Naapurit varmaan nukkuvat, joten hillitsen itseni. Suustani pääsee kuitenkin epämääräistä ähkintää samalla kun aloitan taas yhdyntäliikkeet. Rynkytän jälleen hirmuista tahtia ja lasti meinaa tulla. Vaimo kuitenkin haluaa taas jotain muuta.
Vetäydyn hieman vastahakoisesti irti, mutta ilahdun suuresti, kun vaimoni asettuu nelinkontin ja pyllistää houkuttelevasti minua kohti. Ei muuta kuin lihaa piiloon taas. Siittimeni työntyy jälleen tuohon ihanaan lemmentunneliin. Tämä asento tuntuu melkeinpä kaikista parhaimmalta ja olen hyvin nopeasti taas saavuttamassa huippuni. Vaimoni työntää kätensä jalkoväliinsä ja alkaa hyväillä klitoristaan. Minä sitten rakastan tuota irstasta naistani!
Ähkimme ja puhisemme kiimaisina kuin eläimet. Vaimoni alkaa käydä huomattavan kovaääniseksi ja hänen jalkansa tutisevat. Tunnen kuinka hänen alavatsansa lihakset supistelevat ja puristavat siitintäni. Samassa siittimeni sylkäisee valtavalla voimalla ensimmäiset siemennesteet hänen sisälleen. Tunne on sanoinkuvaamattoman upea. Siittimeni nytkähtelee vaimoni yhä supistelevassa pillussa ja ruiskuttaa sykäyksittäin valkoista lemmennektaria emättimen perukoille.
Lysähdän vaimoni viereen ja otan hänet kunnon karhunhalaukseen. Suutelemme hellästi ja jäämme makoilemaan sylikkäin kunnes nukahdamme.