Ä
äiti
Vieras
tää siis sisältää valitusta 2lapsen äidiltä. Joka on todella väsynyt.3tulee alle 2kk päästä ja mulla tullut olo etten halua synnyttää yms tämä oli vahinko. Päivät meneee tukalan olon kanssa.lapset ovat toistensa kimpussa aivan jatkuvasti.ikää 5 ja 2. Kiva kun leikkivät yhdessä muutta se melu huuto kiljuminen nauruki on kamalaa. Vanhemmalla epäiltiin ass oire yhtymää muutta tutkitaan eskarissa vasta uudestaa. Hän saa päivittäiin kymmeniä raivareita ja itkee asiasta kuin asiasta. Säälittää toisen ahdistus. Viisas on kun lukee ja laskee. Siksi kukaan ei usko pojan tavattua että raivopää on suurimman osan ajasta.kamalaa ennakoida mitä tekis että voisi edes kauppaan mennä. Muuttunut lyhyessä ajassa kovasti. Kuri meilä on ihan johdon mukainen joka toimii. Mutta mitään poikkeamaa ei saa tapahtua päivässä sovitussa tai missään leikissä tai rutiinissa alkaa itku ja raivois huuto. Huoh. No apua saadaan vuoden päästä. Mutta miten jaksan vauvan kanssa? Isyys lomaa voi pitää max 2vko:a kun rahat ei riitä muuten. Tunnen epäonnistuneeni kasvatuksessa. Vaikka tajuan ettei vanhimalla ole kaikki ok. Kaupungilla ei vain ole rahaa nyt hoitaa 5v uhma raivoa jonka kanssa äiti ei pärjää. No pärjätään kun olen 10 askelta edellä tulevasta. Voin ennakoida ja ohjata ettei lapsi parka joudu oleen koko ajan itku kurkussa yms. Toki pettymyksiä tulee ja pitääki mutta nämä surut tulee jos avaan oven väärällä kädellä ,laitan istuun eri paikkaan tai leikki eteneeki erilailla. Siis muutoksista. Pienempi pelkää vanhemman huutoa ja voi toista kun multa loppuu energia leikkiä hänen kanssaan. Hävettää ja itkettää. molemmat ovat suloisia ja nyt vaan pelottaa riittääkö energia yksinkertaisesti 3lapseen. En voi lähtä mihinkään vanhimman raivojen takia. Kädet ei riitä.no valitin paljon.