Keväällä/kesällä 2009 yrityksen aloittavat? vol.2

Juuh, mulla oli esikoisesta kierto sekaisin ja menkkoja ei kuulunut, mutta sitten tein kp 59 paikkeilla testin, joka yllätykseksi näyttikin plussaa eli megara kyllä on mahdollista et muuttuu vielä plussaksi myöhemmässäkin vaiheessa kaikkien niiden negatestien jälkeen... Ja itselläni taas sama tilanne menossa eli odotellaan taas kerran :D
Ja tosiaan tervetuloa Pikkuapina mukaan joukkoon! :wave:
 
Pahoittelut negasta megara :hug: Onnittelut plussanneille :flower:

Oon hieman hiljaiseloa pitänyt palstan kanssa, ehkä aloin jo hieman taikauskoiseksi. Aattelin, että jos kirjoitan tänne tuntemuksiani tai kuinka jännäilen, en varmana ole raskaana. Alku viikko meni ihan hyvin, menkat olivat muutaman päivän myöhässä, kävin eilen ostamassa raskaustestin. Heti kun pääsin kotia niin menkat alko :'(
Turhautuminen on jo aika suurta, 7 kk olemme yrittäneet tuloksetta :(
eli Kp 2/(23-29) yk 7

Oulu on kyll p#rseestä. Kesällä ei varmana saa aikaa terkkarille :kieh: pitäis käyä uusin pari rokotusta ennen kuin opiskelut alkaa sekä ottaa PAPA-koe. Samalla aattelin kysyä lähetettä verikokeisiin ottaan kilpirauhasarvot sekä muita mitkä vaikuttaa hedelmällisyyteen. On aikasemmin ollut ongelmia kilpirauhasen kanssa, kokeet jäi kesken vanhassa kotikaupungissa muuton takia. Taustalla on myös vuosien syömishäiriökiere :(
Eli voi olla, että lapsia ei taida meän osoitteesen tulla helposti :'(
 
Mullakin menkat alkoi eilen. Seuraava kierto sitten ilman Terolut pillereitä, eli toivotaan että kierto pysyy. Kp2/28-30.

Minäkin ilmoittaudun laihduttajiin, yritän käydä töissä pyörällä ja harrastaa muuta sekä hallita syömistä. Lähinnä olisi ihana päästä edes ennen edellistä raskautta olleisiin mittoihin, eli vielä 6kg pois.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille.
 
Lauantai 11.7.2009



Kuka?-------------kp-------------Koska?--------------------YK

Esikoisesta haaveilevat

bellaa....................kp??/26-28.........kevään aikana..............
dana88.................kp 3/23-29..........yritys käynnissä...........7
Edda.....................kp64/30-32..........yritys käynnissä........."0"
eljulka...................kp??/??................yritys käynnissä..........?
Fenkku..................kp??/??...............toukokuussa................
Guess80................kp11/30-37........yritys käynnissä............3
Hipsu82.................kp??/??..............yritys käynnissä...........2
Jolanda K..............kp28/??...............yritys käynnissä..........2
Jonsuh..................kp 6/??...............yritys käynnissä...........2
Järvenneito...........kp40/30..............yritys käynnissä..........1
kaapo80................kp61/30.............yritys käynnissä...........2
Kerttuli-79.............kp18/30..............yritys käynnissä...........3
Lara87...................kp31/??..............yritys käynnissä...........1
mely.......................kp48/30-39........yritys käynnissä.............
Milli ja vauvahaave..kp??/??............mahd.kesällä.................
napiiri....................kp22/28..............yritys käynnissä............4
Pikkuapina.............kp15/26-28........yritys käynnissä............3
Pippuri79...............kp 1/40-42.........yritys käynnissä............5
pullero-pallero.......kp??/??..............yritys käynnissä..........."0"
Tinami....................kp71/28.............yritys käynnissä............

Pikkukakkosta toivovat

Afu-82...................kp 4/28-32.......kesällä/tjottailua..........
(tyttö 2/08)
babyyy..................kp21/26-28..........yritys käynnissä..........2
( -07)
Elppa.....................kp94/??..............yritys käynnissä..........1
(poika 6/08)
Emmy83.................kp??/??..............toukokuussa................
(poika 6/08)
garden...................kp46/??..............yritys käynnissä..........1
(tyttö 10/06)
Kiki85.....................kp??/??..............loppukesästä...............
(poika -08)
Lumikki78...............kp 4/28..............yritys käynnissä..........4
(tyttö 5/05)
minttumaaria76......kp19/27.............yritys käynnissä..........5
mmiilia....................kp 9/31..............yritys käynnissä..........2
(poika 11/07)
NeitiKat..................kp??/??..............yritys käynnissä............2
(tyttö 12/08)
Oravannahka.........kp??/28-42........kesän tienoilla..............
panicroom..............kp14/??...............yritys käynnissä............2
(tyttö 10/05)
sanzibar.................kp 3/28-30........yritys käynnissä............5
(poika 6/07)
Sybilla....................kp62/31..............tjottailua......................
(tyttö 4/08)
Tansuli...................kp??/??...............touko-kesäkuussa........
tillukas...................kp24/31.............yritys käynnissä...........2(/2)
Veikka....................kp??/??...............tjottailua......................
Zara81...................kp40/28..............yritys käynnissä...........3
Äiskä80..................kp28/28-32.........yritys käynnissä...........

Kolmatta kuumeilevat

BornToLose............kp 6/21-35........yritys käynnissä...........3
(tyttö 11/05 ja poika 03/08)
HuliJaVili.................kp??/??..............heinäkuussa.................
(pojat -02 ja -04)
Jonlii.......................kp69/30.............yritys käynnissä............
(poika 9/02, poika 9/04)
kylkiluu...................kp??/??..............tjottailua.......................
petronella09...........kp 7/26-28........yritys käynnissä............2
pingviini100............kp??/??.............yritys käynnissä............1
(pojat -03 ja -05)

Neljättä yrittävät

megara..................kp34/32.............yritys käynnissä..........1?
(tyttö -00, poika -01, tyttö -08)

Suurperheelliset (?)






PLUSSANNEET :heart:
JULIAN 03/2009...................LA ?
Pampuska (kp 25/28-29)......LA 1.1.2010
Tuitutti (kp34/).....................LA ??
murunen1 05/2009..............LA?
tillukas.................................LA? --> km
tuulia85 (kp31/27-39, yk1)..LA?
Petite (kp22/27-28).............LA ?
Snoopy (kp55/30)................LA?
Peikonpähkinä.....................LA 27.1.2010
Röllimuori (kp 33/??)............LA?
äityli30 (kp25/27-31, yk3)....LA 31.1.2010
marjutti86 (kp 71?)..............LA ? --> km
HAPPY-82 (kp34/35).............LA 9.2.2010
Veeruska-81 (kp28/28)........LA?
mervi-elina (kp25/25, yk 1)..LA 20-26.2.2010
CrazyInLove (kp24/26, yk 2).LA 22.2.2010
Nanna1980 (kp30/28-30, yk 1) LA 22.2.2010
Annien (kp33/31, yk 1)...........LA?
Alina78 (kp28/29-30, yk 3).....LA?
epäusko (kp30/27-32, yk 1)...LA?
Tuuli82 (kp35/26-28)..............LA 27.2.2010
metsätähti (kp36/28-30, yk 2)LA 3/2010
äpyli (kp55/26, yk?)................LA?



HAAMUILIJAT


Vanhat keskustelut:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1287724
 
Tinami: tsemppiä terojen kanssa, toivottavasti alkaa homma toimimaan :)

megara ja garden, toivottavasti plussaks muuttuu :hug:

dana: mä kävin kans testauttamassa mun kilpirauhasarvot, koska lääkäri epäili, et nukkumisongelmat vois vaikka johtua niistä ongelmista...saan maanantaina tietää. En olekaan perehtynyt aiheeseen, siis et vaikuttaisvat hedelmällisyyteenkin, hyvä tietää. Toivottavasti saat ajan, voimia sulle muutenkin! :hug:

On: tänään kp 1, vihdoin! Jee, nyt puhtaalta pöydältä täydellä innolla uuteen kiertoon! Eli siis kp 1/40-42 ja yk 5. Eli Afu, saa päivittää uuden kierron alkaneeksi. Ja kiitos munkin puolesta sulle, kun päivität niitä! Jonkun aina pitää hommat hoitaa; mukavaa, että jaksat :)

Mun ystävä sai tyttövauvan viikko sitten perjantaina. Voi miten vauvakuume vaan kohisten nousi kun näin pikku-prinsessan. :heart:

Rentouttavaa kesäistä viikonloppua kaikille ja voimakkaita plussatuulia B)
 
Mulla on ihan kauhea työputki päällä tällä viikolla ettei koneelle ehdi istahtaa pitkäksi aikaa (ja töissäkin ollut niin kiirusta ettei kovin ehdi 2+ juttu lukea/päivitellä :whistle: ). Mutta koitan parhaani mukaan päivitellä :ashamed:

Menkat sitten alkoivat keskiviikkona aika puskista. Ei kyllä ollut niin minkäänlaisia tuntemuksia. Viime kierto jäi 27 päivään, edes imetysaikana ei tainnut olla näin lyhkäsiä kiertoja :eek: Huomaa kyllä että menkat on, kun tekee mieli kaikkea hyvää ja monet asiat tuntuvat ärsyttävän. No, ensi viikolla taas jo parempaan päin =) Katsotaan josko tästä kierrosta alkais jo aktiivisempi yritys: huhtivauva vois olla ihan kiva juttu B)

Pikkuapina tervetuloa mukaan kuumeilemaan :flower:

Plussauutisia jään taas odottelemaan. Seuraavana vuorossa näyttäisivät olevan: Edda, kaapo, mely, Pippuri79, garden, sybilla, Zara81 ja Jonlii B)
 
Moikka. Alkaahan tää uusi kierto menemään eteenpäin,jo kp 7 :D
Eilen heilutettiin peittoja,kun vuodot loppui,oon huomannut että oon paljon aktiivisempi,kun ei ole hormonaalista ehkäisyä ja onhan tässä hyvä syy heilutella peittoja ;)
Ikäviä työasioitakin kuulin tänään ja olis kiva,että pian tärppäis ja pääsis pian äippälomalle :whistle:
 
Sunnuntai 12.7.2009



Kuka?-------------kp-------------Koska?--------------------YK

Esikoisesta haaveilevat

bellaa....................kp??/26-28.........kevään aikana..............
dana88.................kp 4/23-29..........yritys käynnissä...........7
Edda.....................kp65/30-32..........yritys käynnissä........."0"
eljulka...................kp??/??................yritys käynnissä..........?
Fenkku..................kp??/??...............toukokuussa................
Guess80................kp12/30-37........yritys käynnissä............3
Hipsu82.................kp??/??..............yritys käynnissä...........2
Jolanda K..............kp29/??...............yritys käynnissä..........2
Jonsuh..................kp 7/??...............yritys käynnissä...........2
Järvenneito...........kp41/30..............yritys käynnissä..........1
kaapo80................kp62/30.............yritys käynnissä...........2
Kerttuli-79.............kp19/30..............yritys käynnissä...........3
Lara87...................kp32/??..............yritys käynnissä...........1
mely.......................kp49/30-39........yritys käynnissä.............
Milli ja vauvahaave..kp??/??............mahd.kesällä.................
napiiri....................kp23/28..............yritys käynnissä............4
Pikkuapina.............kp16/26-28........yritys käynnissä............3
Pippuri79...............kp 2/40-42.........yritys käynnissä............5
pullero-pallero.......kp??/??..............yritys käynnissä..........."0"
Tinami....................kp72/28.............yritys käynnissä............

Pikkukakkosta toivovat

Afu-82...................kp 5/28-32.......kesällä/tjottailua..........
(tyttö 2/08)
babyyy..................kp22/26-28..........yritys käynnissä..........2
( -07)
Elppa.....................kp95/??..............yritys käynnissä..........1
(poika 6/08)
Emmy83.................kp??/??..............toukokuussa................
(poika 6/08)
garden...................kp47/??..............yritys käynnissä..........1
(tyttö 10/06)
Kiki85.....................kp??/??..............loppukesästä...............
(poika -08)
Lumikki78...............kp 5/28..............yritys käynnissä..........4
(tyttö 5/05)
minttumaaria76......kp20/27.............yritys käynnissä..........5
mmiilia....................kp10/31..............yritys käynnissä..........2
(poika 11/07)
NeitiKat..................kp??/??..............yritys käynnissä............2
(tyttö 12/08)
Oravannahka.........kp??/28-42........kesän tienoilla..............
panicroom..............kp15/??...............yritys käynnissä............2
(tyttö 10/05)
sanzibar.................kp 4/28-30........yritys käynnissä............5
(poika 6/07)
Sybilla....................kp63/31..............tjottailua......................
(tyttö 4/08)
Tansuli...................kp??/??...............touko-kesäkuussa........
tillukas...................kp25/31.............yritys käynnissä...........2(/2)
Veikka....................kp??/??...............tjottailua......................
Zara81...................kp41/28..............yritys käynnissä...........3
Äiskä80..................kp29/28-32.........yritys käynnissä...........

Kolmatta kuumeilevat

BornToLose............kp 7/21-35........yritys käynnissä...........3
(tyttö 11/05 ja poika 03/08)
HuliJaVili.................kp??/??..............heinäkuussa.................
(pojat -02 ja -04)
Jonlii.......................kp70/30.............yritys käynnissä............
(poika 9/02, poika 9/04)
kylkiluu...................kp??/??..............tjottailua.......................
petronella09...........kp 8/26-28........yritys käynnissä............2
pingviini100............kp??/??.............yritys käynnissä............1
(pojat -03 ja -05)

Neljättä yrittävät

megara..................kp35/32.............yritys käynnissä..........1?
(tyttö -00, poika -01, tyttö -08)

Suurperheelliset (?)






PLUSSANNEET :heart:
JULIAN 03/2009...................LA ?
Pampuska (kp 25/28-29)......LA 1.1.2010
Tuitutti (kp34/).....................LA ??
murunen1 05/2009..............LA?
tillukas.................................LA? --> km
tuulia85 (kp31/27-39, yk1)..LA?
Petite (kp22/27-28).............LA ?
Snoopy (kp55/30)................LA?
Peikonpähkinä.....................LA 27.1.2010
Röllimuori (kp 33/??)............LA?
äityli30 (kp25/27-31, yk3)....LA 31.1.2010
marjutti86 (kp 71?)..............LA ? --> km
HAPPY-82 (kp34/35).............LA 9.2.2010
Veeruska-81 (kp28/28)........LA?
mervi-elina (kp25/25, yk 1)..LA 20-26.2.2010
CrazyInLove (kp24/26, yk 2).LA 22.2.2010
Nanna1980 (kp30/28-30, yk 1) LA 22.2.2010
Annien (kp33/31, yk 1)...........LA?
Alina78 (kp28/29-30, yk 3).....LA?
epäusko (kp30/27-32, yk 1)...LA?
Tuuli82 (kp35/26-28)..............LA 27.2.2010
metsätähti (kp36/28-30, yk 2)LA 3/2010
äpyli (kp55/26, yk?)................LA?



HAAMUILIJAT


Vanhat keskustelut:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1287724
 
Maanantai 13.7.2009



Kuka?-------------kp-------------Koska?--------------------YK

Esikoisesta haaveilevat

bellaa....................kp??/26-28.........kevään aikana..............
dana88.................kp 5/23-29..........yritys käynnissä...........7
Edda.....................kp66/30-32..........yritys käynnissä........."0"
eljulka...................kp??/??................yritys käynnissä..........?
Fenkku..................kp??/??...............toukokuussa................
Guess80................kp13/30-37........yritys käynnissä............3
Hipsu82.................kp??/??..............yritys käynnissä............2
Jolanda K..............kp 1/29...............yritys käynnissä............3
Jonsuh..................kp 8/??...............yritys käynnissä...........2
Järvenneito...........kp42/30..............yritys käynnissä..........1
kaapo80................kp63/30.............yritys käynnissä...........2
Kerttuli-79.............kp20/30..............yritys käynnissä...........3
Lara87...................kp33/??..............yritys käynnissä...........1
mely.......................kp20/30-39........yritys käynnissä.............
Milli ja vauvahaave..kp??/??............mahd.kesällä.................
napiiri....................kp24/28..............yritys käynnissä............4
Pikkuapina.............kp17/26-28........yritys käynnissä............3
Pippuri79...............kp 3/40-42.........yritys käynnissä............5
pullero-pallero.......kp??/??..............yritys käynnissä..........."0"
Tinami....................kp73/28.............yritys käynnissä............

Pikkukakkosta toivovat

Afu-82...................kp 6/28-32.......kesällä/tjottailua..........
(tyttö 2/08)
babyyy..................kp23/26-28..........yritys käynnissä..........2
( -07)
Elppa.....................kp96/??..............yritys käynnissä..........1
(poika 6/08)
Emmy83.................kp??/??..............toukokuussa................
(poika 6/08)
garden...................kp48/??..............yritys käynnissä..........1
(tyttö 10/06)
Kiki85.....................kp??/??..............loppukesästä...............
(poika -08)
Lumikki78...............kp 6/28..............yritys käynnissä..........4
(tyttö 5/05)
minttumaaria76......kp21/27.............yritys käynnissä..........5
mmiilia....................kp11/31..............yritys käynnissä..........2
(poika 11/07)
NeitiKat..................kp??/??..............yritys käynnissä............2
(tyttö 12/08)
Oravannahka.........kp??/28-42........kesän tienoilla..............
panicroom..............kp16/??...............yritys käynnissä............2
(tyttö 10/05)
sanzibar.................kp 5/28-30........yritys käynnissä............5
(poika 6/07)
Sybilla....................kp64/31..............tjottailua......................
(tyttö 4/08)
Tansuli...................kp??/??...............touko-kesäkuussa........
tillukas...................kp26/31.............yritys käynnissä...........2(/2)
Veikka....................kp??/??...............tjottailua......................
Zara81...................kp42/28..............yritys käynnissä...........3
Äiskä80..................kp30/28-32.........yritys käynnissä...........

Kolmatta kuumeilevat

BornToLose............kp 8/21-35........yritys käynnissä...........3
(tyttö 11/05 ja poika 03/08)
HuliJaVili.................kp??/??..............heinäkuussa.................
(pojat -02 ja -04)
Jonlii.......................kp71/30.............yritys käynnissä............
(poika 9/02, poika 9/04)
kylkiluu...................kp??/??..............tjottailua.......................
petronella09...........kp 9/26-28........yritys käynnissä............2
pingviini100............kp??/??.............yritys käynnissä............1
(pojat -03 ja -05)

Neljättä yrittävät

megara..................kp36/32.............yritys käynnissä..........1?
(tyttö -00, poika -01, tyttö -08)

Suurperheelliset (?)






PLUSSANNEET :heart:
JULIAN 03/2009...................LA ?
Pampuska (kp 25/28-29)......LA 1.1.2010
Tuitutti (kp34/).....................LA ??
murunen1 05/2009..............LA?
tillukas.................................LA? --> km
tuulia85 (kp31/27-39, yk1)..LA?
Petite (kp22/27-28).............LA ?
Snoopy (kp55/30)................LA?
Peikonpähkinä.....................LA 27.1.2010
Röllimuori (kp 33/??)............LA?
äityli30 (kp25/27-31, yk3)....LA 31.1.2010
marjutti86 (kp 71?)..............LA ? --> km
HAPPY-82 (kp34/35).............LA 9.2.2010
Veeruska-81 (kp28/28)........LA?
mervi-elina (kp25/25, yk 1)..LA 20-26.2.2010
CrazyInLove (kp24/26, yk 2).LA 22.2.2010
Nanna1980 (kp30/28-30, yk 1) LA 22.2.2010
Annien (kp33/31, yk 1)...........LA?
Alina78 (kp28/29-30, yk 3).....LA?
epäusko (kp30/27-32, yk 1)...LA?
Tuuli82 (kp35/26-28)..............LA 27.2.2010
metsätähti (kp36/28-30, yk 2)LA 3/2010
äpyli (kp55/26, yk?)................LA?



HAAMUILIJAT


Vanhat keskustelut:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1287724
 
Onnea metsätähti ja äpyli!!

Tulin tänne kurkkailemaan, miten kaikilla yrittäjillä menee...

Menimme lauantaina naimisiin ja hyvin sain koko sukua harhautettua, eikä raskaus paljastunut. Kuljeskelin vaan sujuvasti viinilasi kädessä ja "unohdin" sen sitten milloin mihinkin.

Viime torstaina kävimme varhaisraskauden ultrassa. Yksi alkio sieltä löytyi ja oli vahva syke. Laskennallisesti viikkoja olis ollu 7, mutta ultran mukaan 6+2. Neuvola on kahden viikon päästä.

Tsemppiä kaikille yrittäjille, onnea matkaan!

Tuuli
 
Kitokset kaikille tsemppaajille, näitten terojen kans infoamisista ja silleen.. :)

Närästystä ja vatsan poltetta on lääkkeiden myötä tullut, mutta onneksi ihan siedettävissä rajoissa.

Nyt on sitten PCO:sta tullut paljon lueskeltua ja opittua uutta, ja tiedon myötä on kyllä uudet elämäntavatkin hienosti hypähtäneet käyntiin.
Jos tässä kolme kuukautta pitää lääkkeitä kerran syödä niin kolmen kuukauden aikana ehtii painoakin pudottaa ihan kivasti, jotta kroppa olisi sitten sopivassa kondiksessa "aitoja" menkkoja ajatellen :D

Hiilarit jätin nyt sitten totaalisesti pois, vähähiilihydraatittomasta elämästä minulla on paljonkin onneksi kokemusta, sillä olen aiemminkin elellyt hyvinkin niukin hiilarein (pariin vuoteen en ole syönyt perunaa enkä pastaa lainkaan) sillä olen sen huomannut auttavan mun oloa paljonkin, noin ihan yleisesti ottaen. Nyt sitten tässä kesällä pääsi vähän repsahtamaan kaikkien juhlien ja kaakkujen ja herkkujen kanssa, niin johan poksahti taas kaikki ongelmat kehiin huonoja oloja myöten. Hiilarien pois heiton myötä lähti taas huonovointisuuskin pois, joten nyt taidan hyvällä uskoa tämän PCO-tuomion saaneena että minä nyt olen vaan kertakaikkiaan niin "sokerivammainen" että parempi ne ylimääräiset hiilarit on mulla ihan jo terveydenkin puolesta hyljätä lopullisesti. Lähteepähän painoa siinä samalla.
Monella PCO:n omaavillahan on insuliiniresistenssiä tai muuta sokeriaineenvaihduntaa liittyvää hämminkiä, joten kaikesta päätellen jotain sen suuntaista myös minulla taitaa olla. Pitänee jossain välissä käydä testauttamassa.
 
Ihan uskomaton morkkis kun en ole ehtiny tänne kirjoittelemaan :( Viime käynnin jälkeen joku on näköjään saanut plussan, ONNEA!!!! Itellä nyt menossa kp 20/30... Vatsassa välillä juilii ja nippailee, flunssa iski tuossa pari päivää sitten ja nännit aivan uskomattoman arat... mitä ikinä se sit tarkoittaakaan...??? Mutta yritän jatkossa kirjoitella enemmän, kesä vaan näköjään vie tämän ihan mennessään.
 
Tiistai 14.7.2009



Kuka?-------------kp-------------Koska?--------------------YK

Esikoisesta haaveilevat

bellaa....................kp??/26-28.........kevään aikana..............
dana88.................kp 6/23-29..........yritys käynnissä...........7
Edda.....................kp67/30-32..........yritys käynnissä........."0"
eljulka...................kp??/??................yritys käynnissä..........?
Fenkku..................kp??/??...............toukokuussa................
Guess80................kp14/30-37........yritys käynnissä............3
Hipsu82.................kp??/??..............yritys käynnissä............2
Jolanda K..............kp 2/29...............yritys käynnissä............3
Jonsuh..................kp 9/??...............yritys käynnissä...........2
Järvenneito...........kp43/30..............yritys käynnissä..........1
kaapo80................kp64/30.............yritys käynnissä...........2
Kerttuli-79.............kp21/30..............yritys käynnissä...........3
Lara87...................kp34/??..............yritys käynnissä...........1
mely.......................kp21/30-39........yritys käynnissä.............
Milli ja vauvahaave..kp??/??............mahd.kesällä.................
napiiri....................kp25/28..............yritys käynnissä............4
Pikkuapina.............kp18/26-28........yritys käynnissä............3
Pippuri79...............kp 4/40-42.........yritys käynnissä............5
pullero-pallero.......kp??/??..............yritys käynnissä..........."0"
Tinami....................kp74/28.............yritys käynnissä............

Pikkukakkosta toivovat

Afu-82...................kp 7/28-32.......kesällä/tjottailua..........
(tyttö 2/08)
babyyy..................kp27/26-28..........yritys käynnissä..........2
( -07)
Elppa.....................kp97/??..............yritys käynnissä..........1
(poika 6/08)
Emmy83.................kp??/??..............toukokuussa................
(poika 6/08)
garden...................kp49/??..............yritys käynnissä..........1
(tyttö 10/06)
Kiki85.....................kp??/??..............loppukesästä...............
(poika -08)
Lumikki78...............kp 7/28..............yritys käynnissä..........4
(tyttö 5/05)
minttumaaria76......kp22/27.............yritys käynnissä..........5
mmiilia....................kp12/31..............yritys käynnissä..........2
(poika 11/07)
NeitiKat..................kp??/??..............yritys käynnissä............2
(tyttö 12/08)
Oravannahka.........kp??/28-42........kesän tienoilla..............
panicroom..............kp17/??...............yritys käynnissä............2
(tyttö 10/05)
sanzibar.................kp 6/28-30........yritys käynnissä............5
(poika 6/07)
Sybilla....................kp65/31..............tjottailua......................
(tyttö 4/08)
Tansuli...................kp??/??...............touko-kesäkuussa........
tillukas...................kp27/31.............yritys käynnissä...........2(/2)
Veikka....................kp??/??...............tjottailua......................
Zara81...................kp43/28..............yritys käynnissä...........3
Äiskä80..................kp31/28-32.........yritys käynnissä...........

Kolmatta kuumeilevat

BornToLose............kp 9/21-35........yritys käynnissä...........3
(tyttö 11/05 ja poika 03/08)
HuliJaVili.................kp??/??..............heinäkuussa.................
(pojat -02 ja -04)
Jonlii.......................kp72/30.............yritys käynnissä............
(poika 9/02, poika 9/04)
kylkiluu...................kp??/??..............tjottailua.......................
petronella09...........kp10/26-28........yritys käynnissä............2
pingviini100............kp??/??.............yritys käynnissä............1
(pojat -03 ja -05)

Neljättä yrittävät

megara..................kp37/32.............yritys käynnissä..........1?
(tyttö -00, poika -01, tyttö -08)

Suurperheelliset (?)






PLUSSANNEET :heart:
JULIAN 03/2009...................LA ?
Pampuska (kp 25/28-29)......LA 1.1.2010
Tuitutti (kp34/).....................LA ??
murunen1 05/2009..............LA?
tillukas.................................LA? --> km
tuulia85 (kp31/27-39, yk1)..LA?
Petite (kp22/27-28).............LA ?
Snoopy (kp55/30)................LA?
Peikonpähkinä.....................LA 27.1.2010
Röllimuori (kp 33/??)............LA?
äityli30 (kp25/27-31, yk3)....LA 31.1.2010
marjutti86 (kp 71?)..............LA ? --> km
HAPPY-82 (kp34/35).............LA 9.2.2010
Veeruska-81 (kp28/28)........LA?
mervi-elina (kp25/25, yk 1)..LA 20-26.2.2010
CrazyInLove (kp24/26, yk 2).LA 22.2.2010
Nanna1980 (kp30/28-30, yk 1) LA 22.2.2010
Annien (kp33/31, yk 1)...........LA?
Alina78 (kp28/29-30, yk 3).....LA?
epäusko (kp30/27-32, yk 1)...LA?
Tuuli82 (kp35/26-28)..............LA 27.2.2010
metsätähti (kp36/28-30, yk 2)LA 3/2010
äpyli (kp55/26, yk?)................LA?



HAAMUILIJAT


Vanhat keskustelut:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1287724
 
Heipparallaa!

Täällä tosi limaset päivät meneillään ja ihan sama oli viime kierrossa just näihin kp-aikoihin, mut jos menkat oli kaks viikkoo myöhässä niin eikös ovis oo sit ollu myöhässä vai hä :saint: Ovismerkkejä on jotain muitaki mut en mä tiedä enää mistään mitään, saa nyt nähdä.

Plussaonnea :wave:
 
Tällä ei tilanne ole muuttunut... perjantaina näytti testi negaa edelleen eli taas tämän viikon lopulla varmaan uutta testailua... ei ole pahemmin oireitakaan suuntaan tai toiseen... :/

Muille myös plussaonnea :wave:
 
No on jännät paikat megaralla ja gardenilla... vieläkin!

Menkat loppui ja mies totetis eilen, että pitäisikö pitää taukoa vauvaprojektissa. Ymmärrän et hänellä on nyt sellainen tilanne töiden kanssa, että taloudellisesti vauva ei mitenkään sopisi tähän elämäntilanteeseen. Mutta koska se oikea aika olisi? - ei koskaan jos järjellä ajattelee. Itsellä kans työtilanne sellainen, että vakipaikka hollilla ja vauva sekoittaisi kuviot. No, katsotaan nyt kun ovis iskee, että mikä on tilanne.
 
Yhdyn edellisiin... :D Eli täälläkin testi näyttää negaa vaikka mennään jo kp 68! Viikko sitten oli ovis ainakin testin mukaan (toivotaan että oli oikeasti) Joten viikon päästä jännäillään alkaako menkat..!

Raskausoireita olen jo kehitellyt jos vaikka millaisia... :LOL:
 

Yhteistyössä