Ketkä teistä varakkaista nuukailee lastenvaatteissa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Anniina"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"Anniina"

Vieras
Serkkuni on minun mielestäni aivan uskomattoman pihi lastenvaatteiden ostoon liittyen. Hän ei millään malttaisi ostaa lapsilleen oikean kokoisia vaatteita, yrittää vältellä asiaa viimeiseen asti. Olen käyttänyt serkkuani kirpputoreilla, koska sieltä hän löytää halpoja vaatteita ja sieltä tosiaan kaikki halvimmat ehjät ja tahrattomat vaatteet lähtevät serkkuni lapsille. Hänellä on vielä kaksi tyttöä, ja neidit kulkevat pääasiassa sellaisissa 10 vuotta vanhoisa mekoissa (yök). Minä olen ostanut heille lahjoiksi Hello Kittyä, Pets-vaatteita, keijuja yms ja ovat aina ihan riemuissaan kun saavat uutta...
Perheellä ei ole rahapulaa (tiedän tämän varmaksi), ovat varanneet etelän reissun ja esimerkiksi miehen urheiluharrastuksiin laitetaan järkyttävät määrät rahaa. Mutta miksi ihmeessä näin? Miksi lasten vaatteiden pitää maksaa kirpparilla 2 eur, eikä voi ostaa edes kunnollisia ulkovaatteita alesta? Toppahousut ja toppahaalarit kirpputorilta ovat varmasti ihan hyviä, mutta ei niissä enää kosteussuoja ole varma, ne ovat kuitenkin käytettyjä. Serkkuni tytöt kulkevat 10 vuotta vanhoissa ehjissä vaatteissa, mutta vaatteet ovat todella rumia. Miksi ei tällaiseen asiaan voi panostaa yhtään ja muihin asioihin pistetään kauheasti rahaa?
 
Meidän perheessä ei rahan käyttöä tarkkaan mietitä eikä rahasta ole tiukkaa, mutta kyllä minä ostan lasten ulkovaatteet ja arkivaatteet kirpputoreilta ja kaiken ostan mieluusti alesta jo valmiiksi kun löydän seuraavaa kokoa. Säästän pitkän pennin. En ikinä ostaisi yli 100 euron toppahaalaria lapsella, alesta olen ostanut 70 euron haalarin ja sekin oli mielestäni tosi kallis. Meillä on lapsilla nättejä arkivaatteita, hyvät toimivat ulkovaatteet ja olen kyllä tyytyväinen kun kirpputorilta saa edullisesti. Mutta ostan tosiaan vain katseenkestäviä vaatteita. Meidän lasten kirpparivaatteet ovat varmasti korkeintaan 5 v vanhaa mallistoa, ja useimmat ihan vuoden pari vanhaa. Kyllä mun mielestäni se on ihan lapsista välittämistä, että voidaan nyt vähän enemmän maksaa kuin 2 eur jos kerran sitä rahaa on.
 
Olisikohan mitenkään mahdollista että sulla ja serkullasi on erilainen maku? Siis toi kun valitat että serkun lapset kulkee vanhoissa rumissa vaatteissa. Jos hän pitää niitä kivoina?
"Temmellysikäisten" ulkovaatteita en itse mielelläni osta kirpparilta just siksi kun ei voi tietää onko niitä huollettu ohjeiden mukaan. Tutuilta joiden tiedän huoltaneen ohjeiden mukaan voin ostaa. Vauvaikäisten ulko(ja sisä-)vaatteita voin kirpparilta ostaakin kun niissä ei esim kosteussuojaus ole mikään välttämättömyys.
 
Voihan mautkin tietty olla erilaisia, ja serkkuni on myöntänyt, että häntä ei kiinnosta lasten vaatteet. Itsellä hänellä on kyllä ihan siistit vaatteet, aika paljon ostelee merkkivaatetta ja pitää niitä varmaan 8 vuotta. Ihan viisasta siis.
Olen kuullut yhdeltä yhteiseltä tutulta, että tätä vaatteiden ostokammoa on ihmetelty serkkuni kaveriporukassakin ja varsinkin kun moneen muuhun asiaan laitetaan surutta rahaa. En vain ymmärrä, että miksi se olisi paha kerrankin antaa lasten valita itselleen jotain vähän uudempaa kuin sitä 10 vuotta vanhaa ja sitä halvinta. Jos tekee lapsia niin pitäisi se ymmärtää, että lapset kasvavat joka vuosi ja tarvitsevat uudet vaatteet. Ja sitä ihmettelen, että miksi varakkaat ihmiset haluavat lapsiensa näyttävän ryysyläisiltä???
 
Mä ostaisin mieluiten kanssa lapseni vaatteet kirpputorilta, mutta ei oikein kokoa 110/116 löydy pojalle tai sitten ovat ihan kulahtaneita. Tosin kirpputoria ei ihan meidän kotinurkilla olekaan. Siksi ostan paljon kaupasta. Ihan Lindex, H&M, jesper &Juniorista tulee ostettua. Ei meidän lapsella kauheasti ole vaatteita, m,utta ei niihin nyt uutenakaan ostettuna merne niin rahaa, jos ei tarvitse isoa vaatevuorta olla. Alennusmyynnistä itsekin välillä ostan. Itse kyllä huomaan lapseni jo valikoivan tiettyä paitaa päälle välillä. Surullista sinänmsä, jos ei lapsella ole ikinä mitään kivaa päällepantavaa.
 
Minäkin olen kyllä erittäin pihi ostamaan lapsille kalliita ja uusia vaatteita. En näe mitään järkeä laittaa rahaa johkun 30e röyhelömekkoon, joka tod. näk. likaantuu, rikkoutuu tai jää pieneksi saman tien. Mullakin on varmaan sellainen ryysyläisen maku, koska kierrätämme paljon vaatteita sukulaiselta toiselta ja osa on oikeasti sen 10v vanhaa ehjää siistiä vaatetta. Nyt poika on sen kokoinen, että on pakko ostaa uutta, koska kiertoon ei saa meiltäkään esim. housuja. Ostan alesta ja halppiksia. Polvet hajoaa joka tapauksessa, vaikka hinnassa olisi kuinka suuri ero. Ehkä siksi niillä varakkailla on sitä varaa, kun miettivät järkiperäisesti lastenvaatehankinnat. Ja oikeasti se on ISO SÄÄSTÖ!
 
Ihan tavallisia tienaajia ollaan. Esikoiselle raaskin vielä ostaa kalliimpia vaatteita. Nyt tulossa kolmas ja kipukynnys on tullut vastaan.
Tyttö saanu tosi paljon vaatteita kirpparilta, sieltä vain yksinkertaisesti löytyy nättiä tytöille. 7 vuotiaalle pojalle ei löydy mitään.
Poikavauvalle löytyy jonku verran.
 
Olen! Tuloja on nykyään ihan tarpeeksi todella huolettomaan elämään mutta tulen itse todella vaatimattomista oloista ja en todellakaan osta vauvalleni mitään kasaa 30euron potkarita joita voi pitää kuukauden tai pari. Itselleni sama, ostan kyllä merkkivaatteita mutta outleteistä tai alesta.
 
Meillä ei mihinkään laiteta surutta rahaa, vaikka ollaan varakkaita. Lasten ja aikuisten vaatteet ostetaan alesta tai kirpparilta. Samoin harrastetaan sukulaisten välistä kierrätystä. Pidän kuitenkin huolta, että vaatteet ovat sopivia, ehjiä ja kivan näköisiä. Mutta taatusti jos lapsillani on merkkivaatteita, ne on saatu lahjaksi. Haalarit ja hanskat ostan uusina, mutta 50 eur alesta on mun ehdoton maksimi.
 
Voiko olla että serkkusi ei vain ole kiinnostunut muodista mitenkään? Ostaa vaan halvalla ehjää vaatetta? Itsellä vähän sama juttu, vaikka raha ei rajoita ostamista. Nettikaupoista löytyi itselle pelastus.
 
Kiitos vastauksistanne. Mun mielestä silti on suuri ero näissä:
1. Ostaa kalliilla merkkivaatetta uutena eli esim. kauden uusista mallistoista toppa-asut (esim. Reimatec, T2H, Molo) sekä kaikki sisävaatteetkin Meandia, Småfolkia, Popia yms.

2. Ostaa alesta ulkovaatteet seuraavaan kauteen (-50 tai -70 prossaa) sekä kirpputorilta HIENOJA vaatteita eli ei mitään rumia. Lindex, HM mallistoista sitten mitä ei alesta/kirpparilta ei löydy

3. Ostaa kirpparilta halvimmat mahdolliset ehjät ja sopivat vaatteet. Vaatteen ulkonäöllä ei ole mitään väliä, tosiaan niitä 10 v vanhoja.

Tässä yritän korostaa sitä, että nää ykkös- ja kakkosshoppailijat ovat varmaankin nätisti puettuja eli kyllä edullisestikin saa nättejä vaatteita. Tämä kolmosostajatyyppi on siis sellainen, joka ei välitä tippaakaan vaikka lapsella olisi rumat vaatteet. Mun mielestä tosi sääli jos lapsi ei opi nauttimaan pukeutumisesta eikä saa koskaan kehuja vaatteistaan. Ja siis jos perheellä on oikeasti sen verran rahaa, että edes jotain HIENOA voisi ostaa.
 
Kiitos vastauksistanne. Mun mielestä silti on suuri ero näissä:
1. Ostaa kalliilla merkkivaatetta uutena eli esim. kauden uusista mallistoista toppa-asut (esim. Reimatec, T2H, Molo) sekä kaikki sisävaatteetkin Meandia, Småfolkia, Popia yms.

2. Ostaa alesta ulkovaatteet seuraavaan kauteen (-50 tai -70 prossaa) sekä kirpputorilta HIENOJA vaatteita eli ei mitään rumia. Lindex, HM mallistoista sitten mitä ei alesta/kirpparilta ei löydy

3. Ostaa kirpparilta halvimmat mahdolliset ehjät ja sopivat vaatteet. Vaatteen ulkonäöllä ei ole mitään väliä, tosiaan niitä 10 v vanhoja.

Tässä yritän korostaa sitä, että nää ykkös- ja kakkosshoppailijat ovat varmaankin nätisti puettuja eli kyllä edullisestikin saa nättejä vaatteita. Tämä kolmosostajatyyppi on siis sellainen, joka ei välitä tippaakaan vaikka lapsella olisi rumat vaatteet. Mun mielestä tosi sääli jos lapsi ei opi nauttimaan pukeutumisesta eikä saa koskaan kehuja vaatteistaan. Ja siis jos perheellä on oikeasti sen verran rahaa, että edes jotain HIENOA voisi ostaa.

Voi kamala. Kolmostyyppi ajattelee varmaankin ekologisesti, eikä välitä tosiaan niinkään vaatteen ulkonäöstä kuin sen toiminnallisuudesta. Lapsellekin on tärkeintä että vaatteet ovat puhtaat ja ehjät.

Minusta aikuinen tekee väärin jos kehuu pelkästään lapsen pukeutumista. Lasta itseään ja hänen taitojaan sen sijaan tulisi kehua. Vaatteet ovat vain vaatteita.
 
Mä olen sitten varmaan se tyyppi nro 4, ostan ainakin kirppikseltä vain siistejä ja uudenveroisia vaatteita(tai sitten otan vastaan mieluusti ystävien lasten vanhoja), en rumia ainakaan omasta mielestäni.
Lapset kasvaa niin nopeesti, että MINUSTA on sulaa hulluutta tuhlata vaatteisiin mitään suuria summia. En myöskään siististä ja ehjästä kivasta vaatteesta näe onko se 10v vanhaa mallistoa vai uutta(jos se muuten on kunnoltaan moitteeton), tai onko se kallista merkkiä vai ei ja mulle sellasilla asioilla ei oo edes merkitystä..
Alesta ja ihan normihinnallakin ostan sitten jotain jos on "pakko", eli ei löydy jotain tiettyä tarvittavaa kirppikseltä, tai löydän jotain erityisen kivaa.
"Olemas nuuka, tulemas rikkaaks" sano pappakin aikoinaan!
 
Mutta kun minulla on vähän sellainen olo, että nämä lapset kärsivät siitä kun hoidossa muiden lasten vaatteita kehutaan. He myös itse puhuvat ja ihailevat kaikkia Hello Kitty, keiju yms prinsessajuttuja. Heillä voi olla päällään jotain Teletappipaitoja ja teletapit eivät heidän mielestään ole hienoja. Myös Pyjamabanaanivaatteita olen heillä joskus nähnyt :-) Minä en vain ymmärrä mitä turhamaista siinä on, että edes vähän katottaisiin mitä lapselleen päälle laittaa. Ja ostaisi sieltä kirpparilta ne näteimmät vaatteet eikä niitä halvimpia. Minä tiedän kyllä kokemuksesta, että serkkuni ostaa sen halvemman jos on kaksi vaihtoehtoa.
 
Ymmärrän kyllä ap:n pointin.

Itse olen työn puolesta taas paljonkin miettinyt vanhempia, joilla tiedän olevan rahaa varmasti, ja silti lapsella on 3 numeroa liian isot kengät, joku 10 vuotta vanha ulkopuku minkä saumat ovat ihan rispaantuneet, tai aivan liian pienet tai isot vaatteet.
 
[QUOTE="mamaa";27404438]Ymmärrän kyllä ap:n pointin.

Itse olen työn puolesta taas paljonkin miettinyt vanhempia, joilla tiedän olevan rahaa varmasti, ja silti lapsella on 3 numeroa liian isot kengät, joku 10 vuotta vanha ulkopuku minkä saumat ovat ihan rispaantuneet, tai aivan liian pienet tai isot vaatteet.[/QUOTE]

Tuttua on. Usein kokonaisuuden täydentää se, että vanhemmilla itsellään on hienot vaatteet ja auto on kallis. Lasten pukeutuminen erottuu silloin selvästi, kun ei tunnu kuuluvan samaan sarjaan.
 
Itse en osta kirppareilta, mutta kyllä mun lapset sopivissa vaatteissa kuitenkin kulkee :O Kuka nyt liian pienissä ainakaan lapsiaan pitää? Ja mä kyllä ajattelen näissä hankinta-asioissa muutenkin ensiksi lapsia ja sitten vasta itseäni, niinhän sen kuuluu mennäkin,
 
Minä tiedän pari äitiä, jotka todella säästävät lastensa vaatteissa. Toinen on nuori yh ja ymmärrän täysin, että hän säästää tuossa asiassa. Lapsilla on kuitenkin ihan sopivat ja ehjät vaatteet ja ulkovaatteet ovat säähän sopivia.
Toinen äiti laittaa rahat matkusteluun, etelän reissuihin, risteilyihin hienoilla hyteillä sekä Tupperwareen taikka Partyliteen. Minä olen tätä vähän ihmetellyt, että miksi ostaa kynttilöitä monella kympillä, mutta lasten vaatteet ostetaan halvimmalla mahdollisella tavalla?? Lapsilla ei meinaan koskaan ole tainnut olla mitään kosteusuojavaatteita ja siellä ne pyllyt märkinä pyörii kosteissa lumihangissa joka talvi :-( Jättäisi partylitet ostamatta ja sijoittaisi hyvään toppapukuun. Mutta hänellä ei ole ihan ymmärrystä mitä esim ulkovaatteet maksavat. Sanoin ostaneeni uuden Reimatec-haalarin kirpputorilta hintaan 35 euroa (koko 104 cm) ja hän oli aivan pöyristynyt kirpputorin kalliista hinnoista. Hänen tyttönsä 10 vuotta vanha ohentunut Rasavil-toppahaalari kun oli maksanut 3,50 eur. Ja oli se sitten ollut vähän vilpoinen (myönsi tämän viime talven käytön jälkeen).
 
Meillä ostetaan eko-syistä lähes pelkästään käytettyä, vaikka voitaisiin rahan puoleen ostaa samat kamat yhtä hyvin uusinakin. Ostan käytettynä niitä kalliita merkkivaatteita - laadukkaimmat eivät välttämättä juurikaan kulu ja ominaisuudet vielä hyvin tallella & kivannäköisiä ja tämän olen myös huomannut tulevan lopulta halvimmaksi, kun nuo saa sitten myytyä myös pois melkein samaan hintaan kuin millä ostettiin. Käytettynä saa kyllä ulkonäöltä tasan yhtä kivat vaatteet kuin uutenakin, jos vaan ostaa sieltä huutonetistä ne kivat. :) Mutta en kyllä tiedä onko lapsille nyt vaatteet kovin tärkeitä, ehkä tietty voi olla, mutta yrittäis varmaan ohjailla niiden ajatuksia muualle, jos jo pikkuisina alkaisivat muotia miettiä...
 
Hankala sanoa, mutta onhan siinä tämä laatukysymyskin. Jos käytät vaikkapa lapsen paitaan 15 euroa, niin se voi olla ekassa pesussa jo ihan nypyllä jne. Jos käytät 35 euroa siihen paitaan (puhun nyt esim 2-vuotiaista kun en vanhempien lasten vaatteiden hinnoista tiedä), niin sitten se todennäköisesti on parempi. Joten tulee maksamaan aika paljon. Jos ostaa kirpparilta, niin niitä vaatteita on jo pesty ja näkee kestääkö ne jonkun aikaa.

Ite ostan kirppareilta ja uutena. Ostan uutena mielellään aika paljon kalliimpaa, joka usein sitten kestää pitkään. Ei toki aina. Mutta en missään nimessä suostu ostamaan joitakin uusia vaatteita esimerkiksi marketeista (en viitsi sanoa merkkiä), koska jotkut ovat tosi surkeita..ei ole järkeä käytää 15-20e johonkin puseroon, joka on ekan pesun jälkeen kulahtanut. Ja jos on useampi lapsi, niin se olisi sitten tosi kallista ostaa kaikille 30 euron paitoja jne. Nehän ei sitten kuitenkaan kestä lapselta toiselle välttämättä, varsinkin sitten kun saattavat olla vuodenkin aktiivikäytössä.
 

Yhteistyössä