Ketju maaliskuun pikkuisille

Tännepä tupsahti tuttuja, hieno juttu!

Pecanpie, meille on tulossa esikoisen ja tämän ikäeroksi 1v 8 kk ja kieltämättä viime päivinä kun touhottajaa on katsonut, on väkisinkin mietinyt, että miten arki tulee sujumaan vauvan ja taaperon kanssa. Olen kuitenkin päättänyt, että yritän ottaa rennosti (esikoisen kanssa olin jotenkin hermostunut ja "ylivirittynyt hoivaamaan" monta kuukautta) ja ottaa arjen vastaan sellaisena kun se hiljalleen aluksi muodostuu. Kantoreppu on luultavasti kova sana ja sitteriäkin tulee varmasti käytettyä enemmän kuin esikoisen kanssa. Ja dvd:t saattaa myös olla isona apuna, vaikka äidin sydäntä dvd:t ja sitteri vähän vihlaisisikin...
 
Moi! Koskas sinne neuvolaan vimmeistään pitää varata aika? Oliko se ennen viikkoa 16? Ajattelin soitella vasta elokuun loppupuolella neuvolaan.
Mulla oli tälle kesälle viimeinen työpäivä, tulee kesäksi aina kengänkuva persukseen. En ole ajatellut tuoda raskautta julki vielä pitkään aikaan.
Toivottavasti elokuussa työllistyn taas heti ja saan painaa duunia helmikuuhun saakka. Srressaa aina työasiat kun ei sitä virkaa vielä ole. Raskausoireita ei juuri ole pientä pahoinvointia lukuunottamatta. Nyt otan loman kannalta tämän tulevan heinäkuun ja yritän nauttia kesästä.
Hyvää ja lämmintä kesää kaikille ketjussa oleville :)
 
Pitäiskö muuten meillekin keksiä joku ällösöpö nimi :D mie laitoin tuon otsikon sen kummempia miettimättä. Ehdotuksia? Maaliskuun muruset? Maaliskuun mussukat? Maaliskuun pikkuiset? Nyt ei oikeen irtoo, kuka keksii paremman?
 
Ketä on pk-seudulta? Ite Helsingistä. Mulla ei muita oireita ole, kuin että mahaa turvottaa ja jotain pieniä nippailuja tuntuu mitä ei normaalisti tunnu ja nännit vähä kipeet. En muista yhtään mitä tuntemuksia/ oireita oli näin alkuvaiheessa esikoisen aikaan.. Varasin kans tänään neuvolaan ajan, saatiin 28.7, silloin jotain 8+3. En jaksais oottaa ekaan ultraan asti, silloin vasta uskaltaa kertoa läheisille :) Aion kyllä kertoa parille hyvälle ystävälle pian, koska mun on saatava puhua tästä jonkun muunkin kanssa kuin vaan oman mieheni kans :D Mua vähän jänskättää ja pelottaa :( Jännä juttu, koska esikoista odottaessa ei ollut mitään pelkotiloja... Eikun ainiin, olihan mulla esikoisen raskausaikaan tissit aivan järkyttävän kosketusarat.
 
Viimeksi muokattu:
Jaanamaria Täällä ollaan helsingistä, täältä keski- ja itä-helsingin rajalta.

Mun rivi ois ellutar/24/1lapsi/KOS

Varasin tänään varhaisultran, se ois 17.7. Hcg saan mennä otattamaan ensi maanantaina. Oireita ei ole ja r-testin viiva on tummunut tosi hitaasti, joten mä pelkään täällä ihan hysteerisesti. Mulla on ekasta ku:sta aikaa tasan vuosi, joten kai mä saan vähän hysteerinen olla?

Mä oon kertonut miehen lisäksi hyvällä ystävälle, mulla kun on lapsettomuusblogi ja hän välillä lukee sitä, niin aattelin että mukavampi kertoa suoraan .
 
  • Tykkää
Reactions: jaanamaria
Jaanamaria, täällä kans helsingistä :) itä-helsingistä tarkemmin.

Ärsyttää kyl kun mitään oireita ei oo lukuunottamatta tämän pöivän pientä tippavuotoa jos niin voi sanoo :D Viime kuussa kuvittelin pahasta olosta paleluun kaikki oireet eikä plussaa näkyny. Jospa nyt sit tää oireettomuus tois sen plussan :) vielä kun jaksais pari päivää odottaa testailua :)
 
  • Tykkää
Reactions: jaanamaria
Tämä mun turvotus on jotain ihan järkyttävää. Mitkään housut ei mene päälle ilman tuskaa ja kipuja. Mun oli pakko hakea mammahousut nyt jo että voin pitää edes jotain housuja päällä tämän pahimman turvotuksen yli. Nyt on myös jo toista päivää hirveät "menkkakivut". Olen jo kahteen kertaan joutunut keräilemään itseäni sohvalla että olen ylipäätään voinut liikkua. Parin tunnin rauhallisen kauppojenkiertely kävelyreissun jälkeen meinasin jo lähteä päivystykseen kun kivut olivat niin kovat. Mitään vuotoa ei kuitenkaan tule, joten tuskin ottaisivat edes vastaan.
 
Mulla on kans ihan kamala turvotus, näytän tällähetkellä siltä kun esikoista odottaessa n. rv20 :D
Onneks nyt on kuitenki vielä suht lämmin niin saa kulkea legginsseissä ja joku rento (löysä) tunika päällä :)
 
Mä en oikeen osaa olla kertomatta, oon kertonut parhammille ystäville ja molempien perheille. Sitä mukaan kun livenä nähdään yms. muita ystäviä varmaan kerrotaan, muut sukulaiset saa vielä odottaa. Olen ajatellut niin että parempi kertoa ajoissa, niin on sitten helpompi kertoa jos tulee surullisia uutisia. Ja jos niitä tulee niin tuki on tarpeen.

Esikoisessa maha näkyi vasta joskus kun normaalistikin, mutta kuopuksesta maha pullahti jo rv 7, tätä tahtia mun maha näky jo ens viikolla. Viime raskautta ei siis paljoa peitelty tutuilta. Ja jos joku huomaa kysyä niin kyllä varmaan kerron.

Mulla myös turvotusta jota ei ole aiemmissa ollut kuin ehkä vikat kaksi viikkoa ;) painoakin on 3kg enemmän kuin pari viikkoa sitten, ja olen aivan varma etten sitä ole syönyt... Jotenkin nää oireet alkoi vaan todella ajoissa.

Mä varasin heti neuvolan kun muistin ;) muuten ois voinu unohtua. Olis laittanut heinäkuun lopulle mutta ollaan reissussa niin siirtyi elokuun alkuun.

Nutti nythän siellä meillä hyvä ollakin kun on uudet tilat ;) vuosi sitten olin remontin tieltä väistötiloissa...
 
Olihan täälä keskustelu! Eilen tulin etsimään, mutta en löytäny ja ihmettelin että missä kaikki odottajat on kun aktiivinen keskustelupalsta on noin muuten.

Minäkin liityn mukaan. Tämä raskaus oli mulle ja miehelle todellinen yllätys! Emme olleet suunnitelleet tätä mutta näin tässä nyt sitten kävi. Mutta kerronpa vähän meistä.
Täytin eilen 25v, mieheni on 28v. Meillä on kaksi ihanaa tytärtä, 8/2012 ja 10/2013.
Niinku kaverini sanoi, vain vuosi 2014 jäi välistä.
Meillä oli esikoista ennen 3 vuotta yritystä, johon sisältyi 4 keskenmenoa ja luulinkin että emme saa lapsia. Kuitenkin meidän kärsimykset palkittiin. Esikoisen synnyttyä ja synnytyksen toipumisen jälkeen annoimme toisen tulla jos tulee. Tulihan hän ja ekasta kierrosta.
Nyt sitten jäi tiistaina menkat pois ja tein testin torstaina. Selkeä viiva oli. LA olisi menkoista 3.3

Eli Heikku89, 25 v., 3. lapsi, VKS ja LA 3.3
 
Pahoittelut Samhelle. :(

Mutkin kai nyt sit vois lisätä listaan vaikka ei mitään tietoa oikeesti LA:sta oo vielä, enkä ees tiä onko sitä siellä ja missä se on. :D (huomaako jotenkin kuinka epävarma oon.. :p)
Eli alustavasti LA 9.3/ tinnnde/ 23v./ykköne/ Satakunnan keskussairaala

unohdin sen lyhenteen jo. :( olen paha.
 
Viimeksi muokattu:
Pahoittelut Samhe :(

Oudon oireetonta ollu tähän asti, iltaisin ainoastaan turvottaa ja välillä on alamaha kipeä. :eek: ainiin ja jäätävä nälkä koko ajan :D
Hirveesti jännittää että kuinka tässä nyt käy..
 
Samhe:kiss:

Miten tää tunne voi olla näin outo, samaan aikaan olo onnellinen mutta kun mennään näin pienillä viikoilla, pelottaa hirvittää ja vaikka mitä, ehkä se varhaisultra (joka paikkakunnallammet ehdään aina) rauhoittaa mielen, on vaan tuskasen monta viikkoa, ennen kun sinne pääsee. Meinasin vielä tehdä testin mitta millon kannattais, mä testasin rfsun tikulla dpo14 eikä ollu niin voimakas kun testiviiva. Ootteko laittaneet positiivisistä tedteistänne tänne kuvia?
 

Yhteistyössä