Ketään ahdistuneisuushäiriöstä/neuroosista täysin parantunutta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja alo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

alo

Vieras
Tiedän että parantuminen vie aikaa, ja että saattaa mennä kauan ennenkuin kykenee suhtautumaan helpommin siihen asiaan mihin aiemmin suhtautui neuroottisesti, mutta onko täällä/teidättekö ketään, joka olisi parantunut TÄYSIN. Niin ettei sairaus ole uusinut myöhemmin, ja että pakkoajatuksia/-toimintoja ei ole enää tullut, eikä neuroosia ole parantumisen jälkeen tarvinnut laisinkaan ajatella/pelätä?
Kun tuntuu niin toivottomalta tämä parantuminen, ja kaikki jotka kertovat kuinka itse parantuivat, sanovat kuitenkin että sairaus on uusinut myöhemmin, tosin lievempänä, tai että neuroosin "kohteena" olevasta asiasta ei ole ikinä enää tullut mitään arkipäiväistä juttua..
Antakaa minulle toivoa, sanokaa että tiedätte kokemuksesta, että tästä voi vielä parantua, elämään normaalia elämää ja lopuksi unohtamaan sen _kokonaan_!?
 
En tiedä ketään, mut monia jokka melkein täysin.. En siis henk-koht tunne ketään mutta..

Joo mäkin tahtoisin parantua.. :( Mulla/meillä ei ole vielä lapsia vaikka yli viis vuotta yhessä oltu.. Välillä meinaa epätoivo iskeä et saadaanko hankittuu niitä kun pakko-oirepelot on tiellä :(
 
Ei oo nimimerkkiä. Kiitos tarjouksesta, mutta en jotenkin osaa alkaa vieraille puhumaan sairaudestani, tuntuu jotenkin.... no, vaikealta. Pitkään harkitsin mutta en vain osaa...Kiitos kuitenkin :) Ja voimia sinullekin sairauden kanssa
 
Lääkärin kanssa olen jutellut ja lääkkeet on, vähentäneet oireita ja saaneet olo paremmaksi, mutta ei normaaliksi.
Lisäksi yksi kaverini, sekä tottakai mieheni tietää. Siis siitä, että sairastan. Mutta itse pakko-ajatukset ja toiminnot, ne ovat jotenkin niin hulluja ja vaikeita toiselle ymmärtää, että niistä en pysty puhumaan. En pysty kertomaan millaisia ajatuksia pääni sisällä liikkuu, kun tavallaa tähän neuroosini luonteeseen kuuluu myös se että pelkään tämän kautta aiheuttavani toisillekin ongelmia. On tämä vaikeaa ja monimutkaista :/
 
Taidan jotenkin ymmärtää..pelkäät että jos kerrot niistä aiheutat jollekin muulle ihmiselle jotakin. Mutta pelkäät ilmeisesti siltikin aiheuttavasi muille jotakin vain ajatustenkin kautta..ja sen että teetkö jonkin pakko-toiminnon 'oikein' vai 'väärin'.

Hienoa että joillekin olet pystynyt kertoon edes sairaudestasi, osaako he yhtään suhtautua?

Niin..ei ne lääkkeet parannakkaan.. :/ Ne voi helpottaa oloa, mut se taistelu niistä oireista/peloista pois päin täytyy itse tehdä..toinen ihminen voi olla siinä hyväksi tueksi jos hän ymmärtää ja osaa suhtautua oikein. Mut kukaan muu ei voi ottaa niitä askelia sun puolesta parempaan.

Oletko jo miten pitkään sairastanut? Hoitamattomana nämä vain pahenee koko ajan eli mitä aikaisemmin aloittaa sitä parempi :)
 
Juuri tuo minua estää kertomasta ajatuksista, ääni sisällä sitten sanoo että siirrät sitä vain toisille, ja myös sitä etten saa kertoa..

Tämä kaveri ja mieheni eivät kyllä "käsitä" mitä se voi olla, siis kuinka nämä ajatukset ym tapahtuu, mutta sen ymmärtävät ja näkevät miten paha ja vaikea on olla, että saan heiltä sitte tukea ja he myös ymmärtää miksen pysty tekemään tiettyjä asioita.

Nyt tulee kohta vuosi täyteen sairastumisesta, tai siis diagnoosin saamisesta. Eihän se paljon ole, monethan sairastavat kymmeniä vuosia. Mutta tämä juuri saa oman olon tuntumaan niin toivottamalta, että noinko paljon minullakin on edessä, vai lähteekö tämä koskaan.. Masennustakin on mukana kuvioissa.

Oletko "toinen" itse sairastanut kauan? Syötkö lääkkeitä? Jos syöt niin mitä, onko hyvin auttaneet? :)
Itse olen syönyt Sertralinia, Mirtazapinia, Ketipinoria ja nyt sitten aloitin Lyrican, joka on alkanut auttaa.
 

Yhteistyössä