Kestääkö nuorena aloitettu suhde?

Tarkoitan nuorena aloitetulla suhteella noin 14-15 vuotiaana aloitettua suhdetta.Omassa lähipiirissäni monet ovat eronneet noin 30:na.Liekkö ollut kolmenkympin kriisiä vai mitä?

 

No kyllä itselläni ois jäänyt monet jutut kokematta, jos olisin sitoutunut jo tuossa iässä vakavasti. Mutta ehkä on niitäkin, joille se on ihan "luonnollista". Mä olin ns. avioliittokypsä vasta kaksvitosena eikä lapsetkaan käyny edes mielessä ennen sitä. Yksilöitähän me ollaan...

 

Mun äiti tuntee yhden pariskunnan, joka oli päättänyt jo ala-asteikäisinä, että menevät naimisiin =) Siitä on kyllä hirvittävän kauan kun näin heidät, mutta tuolloin heillä oli omakotitalo ja kolme lasta. Onnellisilta vaikuttivat.

 

Yksi tällainen tuttu pariskunta vielä yhdessä vaikka hyvin kiikunkaakun nykyään. Muut tuntemani (noin5 pariskuntaa) ovat eronneet. Sanoisin siis ettei kestä.

 

Omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei kestänyt minulla. Sattumoisin vaan kun oli kaks lasta siunaantunut niin kesti pidempään ennenkuin luovutin, yksinään kun on hankalaa pitää suhdetta pystyssä. Jälkiviisaaudella ajatellen ei ois kannattanu viel 15v sitoutua :ashamed: mut onhan nuo ihanat lapset kumminkin.

 

Itse olin juuri 16 vee kun aloitimme seurustelun. Olemme olleet nyt yksissä yli 15 vuotta ja mielestäni olemme kyllä yhä hyvin onnellisia =) ! Lapsia meillä on kaksi ja rakkauskin kukoistaa. Ja meidän tuttavapiirissä on peräti neljä muuta suunnilleen ikäistämme pariskuntaa jotka ovat yhtä nuorena aloittaneet yhteiselon ja ovat vieläkin yksissä. Että minä voisin sanoa taas omasta kokemuksestani että kyllä se voi kestääkin. :flower:

 

Olin itse 14 ja mieheni 15 kun aloitimme seurustelun. 2 vuoden yhdessäolon jälkeen meillä oli n. vuoden paussi mutta sitten löysimme toisemme uudelleen.
Nyt on siis taivallettu yhdessä melkein 15 vuotta.
Meillä 2 lasta, 2v4kk ja 4kk.
Mielestäni ollaan ihan onnellisia. Toki on ollut vastoinkäymisiäkin mutta niistä ollaan selvitty, toistaiseksi ainakin

 

Me ollaan alettu 15-vuotiaina seurustelemaan, pari lyhyttä taukoa oli siinä kakskymppisinä. Kuusi vuotta ollaan nyt oltu naimisissa, ollaan nyt 30-vuotiaita. Meillä on kolme ihanaa lasta, talo on just rakennettu ja ainakin tällä hetkellä ollaan tosi onnellisia. Ollaan unelmoitu aina samoista asioista ja aika moni unelma näistä yhdessä saavutettu. Me nautitaan toisistamme ja perheestämme ihan täysillä. Meillä on perusluottamus toisiimme ja samanlaiset elämänarvot.

Vanhassa kaveripiirissä kolme muutakin pariskuntaa, jotka aloittivat myös nuorena seurustelun ja nyt yhteinen perhe. Kaikilla tuntuu ainakin minusta menevän ihan hyvin. Pitäähän elämässä vastoinkäymisiäkin olla, ne voi kääntää voimavaraksi ja suhde saattaa lujittua entisestään.

 

olin itse 16 v. kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa.Nyt naimisissakin oltu jo8 vuotta.Meillä on 2 lasta, 2v ja 3kk vanhat.Ja kyllä me rakastamme toisiamme edelleen.Jos oikea puolisko osuu kohdalle niin kyllä se voi kestää ikuisesti.

 

tiedän pariskunnan jotka olivat, silloin poika 14 ja tyttö 13 vuotta kun alkoivat seurustelemaan ja ovat edelleen yhdessä ja nykyisin naimisissakin, ovat jo yli 30 vuotiaita ja kaksi lasta ainakin heillä on.
Heidän vaiheistaan en tiedä sen tarkemmin, että ovatko sitten onnellisia vai miten.

 

Olin 15v ja isäntä 19v kun alettiin seurustelemaan. Nyt olen 34v ja isäntä 38v ja lapset 3,5v ja 1.5v. Naimisissa oltu vuodesta 94. Opiskelut on opiskeltu ja töitä tehty. Nyt kaikki velatonta ja elämä maistuu. Kyllä nuorena aloitettu yhteiselämä kannattaa ja kestää. Osataan meillä riidelläkin, eilen viimeksi...

 

Meillä o ainakin kestäny, aloin seurustelees mieheni kanssa 15 kesäisenä.

 

Olenkin ajatellut, että tuossa iässä ei niin puhuta elämän vakavista asioista ja toiveista. Eli jos vain sattuu riittävän samanhenkinen kaveri kohdalle ja hyvää tuuriakin, juttu voi toimia aina.

Ystäväpiirissäni on nuorena aloittaneita. He ovat vielä yhdessä, mutta kyllä siinä sellaista säätöä välillä on ollut... Pettämistä ym. Jotkut ihmiset tarvitsevat kokemuksia ympärilleen.

Että minusta tuossa on hiukan tuuristakin kiinni. Eli minkälaiset ihmiset toisensa löytää ja miten elämä yleensä heitä vie eteenpäin. Koska 15-25 vuotias kokee niin suuria henkisen kasvun vaiheita, että hienoahan se on jos niistä yhdessä selvitään.

 

YLEENSÄ ei. Syynä se, että aikuisempana sitten kukin kasvaa omaksi itsekseen ja etsii omat kiinnostuksen kohteet, päätyy määrättyyn maailmankatsomukseen ja tietää jo mitä haluaa elämältää, mistä tykkää jne.
Ja, tadaa, monesti sitten sukset menee ristiin kun kummallakin omat ERILAISET halut ym. Se vaan on niin että sitten harvemmin asiat osuu yksiin ja ollaankin erilaisia ja erotaan. Toinen syy on se, ettei ole päässyt kokeilemaan maailmaa ja tutustumaan muihin vastakkaisen sukupuolen edestajiin ym ja sitten tulee ennenpitkää se halu.
Tunnen monta jotka alkoivat olemaan yhdessä todella nuorina ja suksethan meni ristiin kun olivat hiukan alle 30v tai hiukan yli.
Kyllähän muutkin eroavat ja usein eroavatkin mutta suuremmalla todennäköisyydellä juuri nuo ap:n mainitsemat parit. Surullista mutta järkeenkäypää ja totta.

 

Itse toivoisin että tyttäreni aloittaisi vakavamman seurustelun vasta täysi-ikäisenä. Itse tapasin tyttäremme isän 22v. ja sitä ennen pidin hauskaa ja opiskelin, ja sen saman soisin tyttärellenikin (ehkä kuitenkin enemmän järkeä mukaan).
Minun vanhempani tapasivat nuorena, kuten miehenikin ja molemmat pariskunnat ovat eronneet, tosin enoni on tavannut myös vaimonsa nuorena ja liitto vaikuttaa nytkin (about 20v. yhdessä) onnelliselta. Itse en olisi edes ollut kypsä 15 vuotiaana seurusteluun, tosin en olisi harrastuksiltani ehtinytkään moiseen hommaan.

 

Vaikee sanoa. Tuttavapiirissä löytyy sekä että, kestää ja ei kestä.

 

omasta tuttava/kaveripiiristä löytyy molempia, sekä eronneita että edelleen yhdessä viihtyviä/pysyviä/onnellisia pareja...ehkä eronneita hieman enemmän kuitenkin