Keskustelu pelkosektioon meneville (ja sen kokeneille)

Olisi kiva keskustella muiden pelkosektioon menevien tai todennäköisesti siihen menevien kanssa.

Itselläni on pelkosektio edessä piakkoin.

Kävin useamman kerran pelkopolilla ja yritin päästä pelostani eroon. Pelko alatiesynnytystä kohtaan kuitenkin on vain kasvanut raskauden edetessä ja olin todella helpottunut kun lopulta sain sektiopäätöksen. Mielestäni keskustelut polilla olivat asiallisia ja sektiopäätös syntyi hyvässä yhteisymmärryksessä lääkärin kanssa.

Sektio jännittää kovasti, mutta ei herätä lainkaan sellaista kauhua kuin ajatus alatiesynnytyksestä.

Välillä mietin, että mitä jos jotain tapahtuu, niin voiko sitä ikinä antaa itselleen anteeksi kun tavallaan päätös sektiosta on oma. Kuitenkin yritän lohduttautua ajatuksella, että alatiesynnytyksessäkin voi käydä mitä tahansa ja ajattelisin varmasti epäonnistuneen alatiesynnytyksen jälkeen, että miksi en vaatinut sitä sektiota... Täytyy vain uskoa itseensä ja päätökseensä ja elää sen mukaan.

Toivottavasti tähän ketjuun hyppää porukkaa jotka ovat pelkosektion kokeneet tai aikovat toivoa sellaista. Pelkosektioiden arvostelijoita ei nyt tähän ketjuun tarvita, koska teidän ajatuksianne olemme lukeneet ihan riittävästi muissa keskusteluissa.

 

En periaatteessa halua pelkosektiota, mutta siksi kai se luokitellaan. Olen yhden lapsen synnyttänyt alakautta, ja synnytys oli todella poistiivinen kokemus. Synnytyksen kannalta voisin vaikka 7 lasta synnyttää alakautta. Mutta toipuminen oli raskasta. Meni monta kuukautta että pystyin istumaan kunnolla, eikä tarvinnut varoa mitään. Minulta repesi tikki todella kivuliaasti kotona viikko synnytyksen jälkeen, joka parantuessaan muodosti 3cm arpikudoksen, joka oli kova eikä joustanut yhtään. Seksiä emme tämän takia voinut harrastaa 1,5-vuoteen, kunnes pääsin korjausleikkaukseen plastiikkakirurgille. Alakautta en tahdo synnyttää, koska kirurgini sanoi minulle että kestää jopa 1,5-vuotta, että arpi on täysin pitävä. Vaikka olisi parantunut, niin arpi voi revetä synnytyksessä. En kestä henkisesti enkä fyysisesti rankaa seksitöntä aikaa enään uudestaan, jonka takia tahdon sektion. En saanut mitään alakautta synnyttämis kieltoa, mutta kuulema suositeltavaa, kirurgin mukaan. En tiedä saako sektiosta tapella sitten kun menee polille. En ole raskaana vielä ,mutta kohta ehkä . Tarkoitus on tässä pikkuhiljaa...

 

minulle tehtiin pelkosektio vajaa 3vkoa sitten. sain sektiopäätöksen jo raskausvkolla 31, ja olin erittäin onnellinen asiasta. kuitenkin minua alkoi jännittämään kamalasti tuleva leikkaus, koska ehdin jo monta vkoa tietää ajankohdan, millon minut leikattaisiin. öisin aina heräsin asiaa miettimään, mutta koko ajan olin varma siitä, että mielummin sektio kuin alatiesynnytys. pelkäsin alatiesynnytystä ja jännitin sektioo, siinä on huomattava ero. itsekin mietin juuri tuota, et jos jokin menee pieleen sektiossa, niin itseeni saan päätöksestäni syyttää, mutta olin myös aina ajatellut, että jos lähtisin alakautta yrittämään, niin silloin ainakin menisi jokin pieleen. en ikinä ole ajatellut, että onnistuisin alakautta synnyttämään. aloin luottamaan siihen, että olen siis tehnyt oikean päätöksen, ja niinpä menin leikkaukseen. leikkaus sujui todella hienosti, enkä kadu lainkaan. vauvallani oli ollut napanuora vieläpä niin tiukalla kaulan ympäri, että kätilön mukaan olisin joutunut jokatapauksessa hätäsektioon, jos olisin yrittänyt alakautta synnytystä. tai ikävämpi vaihtoehto olisi ollut, että asiaa ei oltaisi huomattu synnytyksen yhteydessä ja vauvani olisi kuristunut. tästä syystä olen päättänyt, että jos vielä vauvoja teren, niin EHDOTTOMASTI sektio. en halua riskeerata vauvaani.

 

Miten inka olet toipunut ja onko ollut kovia kipuja? Onko jotain vinkkejä miten leikkaukseen voi valmistautua tai mitä kannattaa ottaa mukaan?

Olen miettinytkin, että onko siihen todella joku syy, että vaisto sanoo ettei alakautta pysty synnyttämään. Jos sinunkin tapauksessasi kävi ilmi, että alateitse synnytettäessä olisi tullut eteen vaaratilanne. Minulla on aina ollut tietynlainen kauhu synnyttämistä kohtaan ja vaikka yritin päästä pelostani, se on todellakin vain kasvanut raskausaikana.

Onnea perheenlisäyksestä :flower:

 

\

Miten inka olet toipunut ja onko ollut kovia kipuja? Onko jotain vinkkejä miten leikkaukseen voi valmistautua tai mitä kannattaa ottaa mukaan?

kiitos onnitteluista! kyl mä uskon siihen et jokainen itse tietää kumpi synnytystapa on itselleen parempi. minullakin on ollut aina kauhu alatiesynnytystä kohtaan. jo teininä päätin, et halun sektion sitten kun teen vauvoja.
olen toipunut erittäin hyvin! en ois uskonutkaan, et näin nopeesti voi toipua noin isosta leikkauksesta. leikkauspäivänä (maanantaina)mulla ei ollut minkäänlaisia kipuja mutta seuraavana päivänä oli jonku verran. ne tosin oli täysin siedettäviä. pidin jalkoja koukussa ja nukuin tyyny jalkojen välissä, niin silloin olin lähes kivuton. mahassa oli tosi paljon ilmaa: kun taputtelin rintojen alle, niin kuulu ihan rummun kajahdus, mutta kun nousin ekan kerran sängystä sinä iltana ja söin muutaman cuplatonin, niin ilma alko tuleen ulos ja kivut lievittyi välittömästi.senpä jälkeen alkokin paraneminen vauhdilla. ainoa oikeesti kivulias asia koko synnytyksessä oli se, kun otin kaks suolentyhjennystä ennen leikkausta, niin neljän päivän päästä leikkauksesta alkoi suoli toimimaan ja sitten alko sellaset ihmeen peräsuolen kouristukset, ku olin muutaman kerran päässyt käymään vessassa. ne kouristelut kesti peräti viikon ja oli tosi kipeitä! pelkäsin jo yhes vaihees, et onko leikkaukses tullut joku virhe, mutta sit ne ykskaks loppuikin, onneks! mut niitä kouristeluja ei tosiaankaan tuu kaikille, mutta kerroipa senkin nyt sen takia, ettet säikähdä, jos itsellesi sattuu tulemaan ne. mua ei kukaan niistä varoittanut..
en osaa kyl sanoa miten kannattaisi leikkaukseen valmistautua.itse tsemppasin vaan henkisesti itseeni, ja uskoin itseni ammattilaisten käsiin. vaikka kauhuissani menin sairaalaan leikkausta edeltävänä päivänä, niin siellä kätilö ja anestesialääkäri osas kyl jutella mulle sillai, että jännitys lievittyi tosi paljon. itselläni ei ollut mitään erikoista mukana sairaalassa; vain sellaset tavarat mitä ottasin mukaan jos lähtisin vaik vkon reissulle ihan mihin tahansa
tsemppiä sulle!kyllä sä siitä selviät! mäkin selvisin vaik oon todella sairaalakammonen

 

Haluun kertoa oman kokemukseni pelkosektiosta, joka tehtiin noin viisi kuukautta sitten. Kärsin jo ennen raskauttani valtavasta synnytyspelosta. olin kuullut ja lukenut mitä kamalampia tarinoita synnytyksistä ja päätin jo ennen raskautta että tulen synnyttämään sektiolla.Niinpä menin suoraan eml-lääkärin puheille raskauden alkuvaiheessa. En halunnut alkaa taistelemaan sektiostani ja mun mielestä eml-sektiokaan ei kovin kalliiksi tullut.

Sektioni tehtiin viikolla 38+5, mikä mon varmaan aika tavallista että se tehdään vähän ennen laskettua aikaa. Valitettavasti sektio ei sujunutkaan täysin suunnitelmien mukaisesti. Mun mielestä itse leikkaaminen tuntui todella epämiellyttävältä ja menin melkeen paniikkiin. vauvan syntymän jälkeen sainkin jotain rauhoittavaa. Vauvallakaan ei ollut kovin helppo alku. Hän oli todennäköisesti ehkä viikon tai pari arveltua nuorempi ja kovin epäkypsä synhtymään (tai näin lastenlääkäri kertoi myöhemmin). Alkuun hän tarvitsi happea hengityksen avuksi ja vietti keskolassa ensimmäiset päivänsä. Oli todella rankkaa olla pojastaan erosta muutama päivä!! Etenkin kun näin hänet ensimmäisen kerran kunnolla vasta illalla ja silloinkinj reissu oli täyttä tuskaa. En meinannut millään päästä pyörätuoliin saati sitten oltua siinä. Poika toipui kuitenkin melko nopeasti, mutta imetys ei missään vaiheessa lähtenyt käyntiin alun hankaluuksien vuoksi. Tai siltä musta tuntuu. Olisihan se voinut epäonnistua muutenkin. Mutta ensimmäisinä päivinä poika ei jaksanut syödä rintaa eikä äitikään päässyt kunnolla imetysasentoihin.
Sektiokaan ei sujunut ongelmitta. Kohtuni ei supistunut kai kunnolla vaan vuosi normaalia enemmän, litran verran ainakin. Hb laski muttei riittävästi että olisin saanut kuitenkaan verta myöhemmin. Mut vetihän se olon väsyneeksi.
Viikon kuluttua sektiosta haava tulehtui ja oli tosi kipeä. Taas vauvanhoidon harjoittelu häiriintyi. Onneksi mies jäi isyyslomalle. En olisi ikinä pärjännyt kotona yksin vauvan kanssa kipeine haavoineni kun ei meinannut liikkumaan päästä. Antibioottikuuri onneksi paransi haavan mutta vei se aikaa. Tällä hetkellä eli viis kuukautta leikkauksesta haava edelleen tuntuu ajoittain, etenkin jos kääntää kylkeä yhtäkkiä tai nousee nopeasti pystyyn tuntuu vihlaisu. Toivon mukaan tuntemukset loppuvat joskus. Haavan ympärillä on myös pieni tunnoton kaistale.
Olimme myös ajatelleet hankkivamme toisen lapsen pian ensimmäisen jälkeen, mutta vielä en pysty pitään aikaan ajattelemaan raskautta. Tuntuu ettei kroppa ja haava kestä. Ehkä vuoden päästä sitten.

Halusin vaan sanoa että ottakaa ihmeessa ensin sektion riskeistä selvää ennen kuin valitsette sen. Itse vaan valitsin tyytyväisenä sektion kun ajattelin sen sujuvan ongelmitta. Loppujen lopuksi en kuitenkaan kadu päätöstäni. Alatiesynnytys olisi myös voinut mennä pieleen. Ensi kerralla ehkä lähden kuitenkin kokeilemaan sitä reittiä. Tai sitten pelko käy jälleen liian kovaksi. Tsemppiä kaikille pelkosektioon meneville! En halunnut pelotella tällä tekstillä ketään. Yleensähän ne menevät kuitenkin ihan hyvin.

 

Kolmas lapsi hätäsektiolla,piti mennä suunniteltuun viikonlopun jälkeen;mut neiti päätti pistää jalan ensin esiin.Mies ei päässytkään leikkaussaliin,todella pettynyt ja hädissään.Meinasivat antaa väärää särkylääkettä,onneksi olin sen verran älyissäni puolustaakseni itseäni(ihme kylläkin tossa tilas);allerginen,mahdollisesti hengitystiet tukkoon.Ei puutunut,täys tunto koko kropas.Nukutus ja kolmen tunnin päästä herätys.Kolmetoista tikkiä pystysuoras navan jatkeena.Vielä kolmen vuoden jälkeenkin vatsaa pistelee,eikä voi pitää kiristäviä housuja.
Joten ihan mielellänoi teen kyllä alakautta...tämän neljännen!

Vointia ja tsemppiä teille kaikille.Yhdelle toinen parempi kuin taas toinen toiselle,ollaan yksilöitä kaikestahuolimatta!

 

Ensimmäisen raskausaikana kävin pariin otteeseen pelkopolilla, ja jotenkin rauhotuin, ja päätin alakautta synnyttää. Se oli kuitenkin kokoajan mielen pohjalla, että se on luonnollisempi ja kaikille riskittömämpi tapa. Synnytys oli kuitenkin moninverroin kamalampi, kuin mitä olin osannut pelätä :/ Monta kuukautta näin painajaisia, ja päivisinkin asia pyöri mielessä. Synnytys meni ihan ok, tosin imukupilla avustettiin, ja repesin pahasti.

Nyt on esikoinen 6kk ja pari kuukautta sitten testasin uuden plussan. Sinänsä ihana asia, mutta edellisen synnytyksen kauhut palautuivat kyllä mieleeni. Nyt aion pelkopolilla käydessäni pyytää suunniteltua sektiota.

 

Eka suunnitellulla sektiolla, mietin tosin viimeiseen asti ja vielä edellisenä iltana kysyttiin mielipidettä. Meni erinomaisesti ja ei kipuja, Paraneminen nopeaa. Toki arven alue on vielä tunnoton (1.5 v) mutta ei haittaa.

Leikkauksen jälkeen pelkäsin haavaa ja pyysin lopulta mahan toimintaan peräruiskeen. Sen jälkeen ei em. ongelmia. Virtsaamisen tarve meni myös 2 kk ajaksi, oli pakko käydä säännöllisesti jotta välttyi rakon ylivenyttymistäå seuranneelta kamalalta kivulta.

Niin ja ajatukset ennen sektiota samoja kuin sinulla. Jos menee pieleen: mutta tietää ei voi, ei alatiesynnytyskään ole tae onneen ja se voi päätyä hätäsektioon, josta toipuminen on hitaampaa.

Eli pyydä ulosteen pehmittäjää tai peräruisketta! Juo paljon. Ja liiku, niin olo ja arpi vetreytyy.

 

up

 

Mä kyselin täällä kevättalvella näitä sektiojuttuja kans! =) pitkä ketju siitä tulikin..

Mulle tehtiin sektio vähän vajaa 6kk sitten. Pelkopolilla kävin varmaan 6 kertaa. Leikattiin rv39 ja kaikki meni paremmin kun hyvin!!! Leikkaus oli nopea ja vauvan sain syliin noin 3h syntymästä. Tyttö syntyi iltapäivällä ja jo illalla nousin sängylle istumaan. Kipeä en ollut missään vaiheessa. Seuraavana aamuna kävin jo itse vessassa ja suihkussa sekä hoidin tyttöä. Särkylääkettä otin ehkä pari päivässä kun haavaa jotenkin "kiristi" , ne tikit oli tosi tiukalla.
Imetyskin lähti sujumaan ihan yhtä hyvin kun esikonkin kanssa(syntyi alateitse). Sairaalassa oltiin kolme päivää.

Kaikin puolin todellakin helppo synnytys mulle toisin kun ensimmäisen lapsen kanssa. Mitään negatiivista sanottavaa en keksi. Tsemppiä sulle!!

Niin ja saa kysyä jos tulee mieleen jotain! =)